Lea Murto-Orava
Viestit: 394
Liittynyt: 21.11.05 14:09
Viesti: Kotisivu

SKAIK-hanke kehitti metsien kulttuuriperinnön suojelua

Kolme vuotta kestänyt Merenkurkun metsien kulttuuriperinnön suojelua edistänyt suomalais-ruotsalainen hanke ”Skogens kulturarv i Kvarkenregionen” (SKAIK2) on päättymässä. Hankkeessa vahvistettiin metsäalan ja kulttuuriperintöalan viranomais- ja asiantuntijayhteistyötä ja tehtiin tunnetuksi metsien kulttuuriperintöä. Inventointimenetelmien kehitys tuotti erinomaisia tuloksia ja Kyrönmaalta löydettiin ennestään tuntemattomiakin muinaisjäännöksiä.

SKAIK-hanke aloitettiin vuonna 2009 vuoden mittaisena innovaatioprojektina. Toteuttamisvaihe oli vuosina 2011-2013. Monella tapaa rajoja ylittäneen hankkeen laaja-alainen yhteistyö ja kokemusten vaihto oli uusi aluevaltaus metsien kulttuuriperinnön suojelussa. Hanke oli Botnia-Atlantica -ohjelmaan kuuluva EU-hanke, jonka kansallisesta rahoituksesta vastasi Pohjanmaan liitto Suomessa ja Västerbottenin lääninhallitus Ruotsissa.

Suomessa hankkeen yhteistyökumppaneita olivat Museovirasto ja Metsäkeskus. Mukana olivat myös Metsähallitus, Pohjanmaan museo, Metsänhoitoyhdistys Etelä-Pohjanmaa, UPM, Metsäliitto, Stora Enso, Metsäkeskus Tapio sekä Kyrönmaan alueen kunnat. Yhteistyötahoina Ruotsissa olivat Västerbottenin museo Uumajasta, Skogsstyrelsen Region Nord, Lyckselen metsämuseo, Skellefteån kunta ja Västerbottenin lääninhallituksen kulttuuriympäristöosasto. Projektissa työskentelivät Museoviraston arkeologit Satu Koivisto ja Vesa Laulumaa.

Hankkeessa tähdättiin metsien arkeologisen kulttuuriperinnön säilyttämiseen ja tunnetuksi tekemiseen. Tärkeimpänä tavoitteena oli vähentää metsätalouden muinaisjäännöksille aiheuttamia vahinkoja Merenkurkun alueella. Tavoitteeseen pyrittiin laaja-alaisella yhteistyöllä, koulutuksella ja tiedotuksella sekä kehittämällä menetelmiä metsien kulttuuriperinnön inventoimiseksi.

Hankkeen kohdealueeksi valittiin Kyrönmaa, joka on Laihian, Isonkyrön ja Vähänkyrön (nykyään osa Vaasan kaupunkia) kuntien muodostama seutukunta. Hankealueen kaikki muinaisjäännökset inventoitiin vuosien 2011-2013 aikana.

Inventointimenetelmien kehitys tuotti uusia muinaisjäännöslöytöjä

Inventoinnille asetetut tavoitteet toteutuivat hyvin. Metsäalueiden muinaisjäännökset saatiin läpikäytyä maastossa, niiden luonne ja laajuus tarkastettua ja tiedot vietyä muinaisjäännösrekisteriin. Lisäksi inventoinneissa löydettiin ennestään tuntemattomia kohteita. Kyrönmaalta tunnetaan SKAIK-inventoinnin jälkeen lähes 450 muinaisjäännöskohdetta, joista laaja-alaisimmat käsittävät kymmeniä erillisiä rakenteita, kuten rautakautisia röykkiöhautoja tai kivikautisia asumuspainanteita.

Inventointimenetelmiä kehitettiin tutkimalla ilmalaserkeilaus-aineistojen soveltuvuutta muinaisjäännösten paikantamiseen, digitaalisen kenttädokumentoinnin soveltuvuutta maasto-olosuhteisiin, mm. tietojen tallentamista Museoviraston muinaisjäännösrekisteriin jo kentällä, sekä erilaisten dokumentointilaitteiden (kuten tarkkuus-GPS, laserkeilaus, tallennusvälineet) toimivuutta ja käytettävyyttä kenttäolosuhteissa, joissa maaperä, kasvillisuus, lämpötila, kosteus ja valoisuus voivat vaihdella merkittävästi. Erityisesti ilmalaserkeilaus-aineistojen käytöstä arkeologisessa inventoinnissa saatiin rohkaisevia tuloksia. Maanmittauslaitoksen LiDAR-aineiston analyysin ja erilaisten visualisointitapojen avulla löytyi hankealueen metsistä uusia kivikautisia asuinpaikkoja sekä historiallisen ajan tervahautoja ja hiilimiiluja. Aineistoa käytettiin SKAIK-hankkeessa ensimmäistä kertaa Suomessa näin laajoilla metsätalousalueilla arkeologian lähtökohdista.

Metsäalan ammattilaiset tunnistavat nyt muinaisjäännöksiä entistä paremmin

Metsäalan opiskelijoita ja opettajia koulutettiin tunnistamaan muinaisjäännöksiä ja toteuttamaan metsähoidon toimenpiteitä hallitusti muinaisjäännösalueilla. Koulutustilaisuuksia järjestettiin vuosina 2011-2012 sekä suomen- että ruotsinkielisille metsäalan opiskelijoille, metsänomistajille, metsätoimihenkilöille, metsäkoneurakoitsijoille ja metsäkoneenkuljettajille. Lisäksi hanke järjesti vuonna 2013 maa- ja metsätalousministeriön ja Metsäkeskuksen kanssa yksityismetsien kulttuuriperintöä käsitelleen seminaarin.

Hanke järjesti Kyrönmaalla kaksi kertaa vuodessa tiedotustilaisuudet, joissa kerrottiin hankkeen tavoitteista ja tuloksista. Tilaisuudet oli suunnattu erityisesti paikallisille asukkaille ja Pohjanmaan alueella toimiville tiedotusvälineille. Hankkeen tuloksia esiteltiinkin paikallisessa mediassa vilkkaasti kenttätöiden ja koulutuspäivien aikana. Lisäksi projektin tutkijat pitivät esitelmiä kotimaassa ja kansainvälisissä alan seminaareissa ja konferensseissa sekä kirjoittivat artikkeleita tieteellisiin lehtiin ja populaarijulkaisuihin.

Kyrönmaalla varustettiin opastein yhdeksän helposti saavutettavaa muinaisjäännöstä

Hankkeen vuoden 2013 tärkeimpiä tavoitteita oli Kyrönmaan käyntikohteiden opastussuunnitelman toteuttaminen. Käyntikohteiksi valittiin yhdeksän alueelle tyypillistä muinaisjäännöstä, jotka ovat näyttäviä, helposti saavutettavia ja joista osa sijoittuu jo valmiin retkeilyreitin varteen.

Reittien suunnittelussa ja toteuttamisessa hyödynnettiin Metsäkeskuksen osaamista. Opastaulujen visuaalisen ilmeen loi graafinen suunnittelija Mikael Nyholm Museovirastosta. Kuvitukset opastauluihin toteutti taiteilija Tom Björklund ja niiden sisällöstä vastasivat SKAIK-projektin tutkijat. Opastaulut varustettiin suomen-, ruotsin- ja englanninkielisillä teksteillä. Kyrönmaan käyntikohteet lisättiin valtakunnalliseen Muinaispolut.fi -verkkosivustoon.

Lisätietoja SKAIK-hankkeesta antaa tutkija Satu Koivisto, puh. 040 128 6294, satu.koivisto@nba.fi

SKAIK-hanke:
http://www.nba.fi/fi/ajankohtaista/kans ... eita/skaik ja http://www.skaik.eu
Museovirasto: http://www.nba.fi
Muinaispolut: http://www.muinaispolut.fi
Metsäkeskus: http://www.metsakeskus.fi/etela-ja-keski-pohjanmaa

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”