Huomaan, että aiheen käsittely levisi kuin räiskäletaikina..
Aiheen avaajana tunnen vastuuta hieman ryhdittää ja keskittää tätä keskustelua.
Ryhtymättä kommenttiosuudessa sen yksityiskohtaisemmin paneutumaan perusteluihin, - niiden suhteen voisi koota uuden artikkelin – tyydyn toteamaan joitakin kokoavia näkökohtia:
Voimme tarkastella
tapahtunutta ja selvitellä toimijoiden
motiiveja;
Voimme tarkastella sitä
mitä ei tapahtunut ja
selvitellä toimijoiden motiiveja;
Voimme tarkastella
vaihtoehtoista historiaa ja selvitellä näkemyksiämme ”
miten olisi voinut käydä toisin”.
Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja Aittokoski kirjoitti 6.6.2014 lauseen verran ”
vaihtoehtohistoriaa”. Mutta hyvin akuutista ja olennaisesta kohdin. Kritisoin sitä.
Katso(i)n, että toisinkin olisi voinut ja kannattanut toimia.
Itseasiassa esitin melko raskasta kritiikkiä sitä kohtaan, että
Länsi WW II:n aikana tuki Neuvostoliittoa niin voimaperäisesti kuin tuki.
Tuki oli monenlaista, mutta se voidaan koota ja kiteyttää L&L –tueksi, jota annettiin vuodesta 1941 lähtien. Jotkut kirjoittajat ovat korostaneet jo varhaisempaakin kanssakäymistä – hyvä niin.
Mutta pysyäksemme aiheessa: pointti on pitkälti se, mitä Länsi antoi Neuvostoliitolle ja miksi.
*
Mutta kuten sanottu Aittokosken toteamus, että ilman toisen rintaman avausta Länsi-Euroopassa 6.6.1944, siis ilman Normandian maihinnousua, Neuvostoliiton hyökkäys idässä olisi itsestään selvästi ja vääjäämättömästi edennyt vielä nopeammin, voimakkaammin ja pidemmälle kuin nyt eteni:
”Ilman länsiliittoutuneiden maihinnousua [Normandiaan] puna-armeija olisi saattanut miehittää koko Saksan. Toisen maailmansodan jälkeinen Eurooppa – ja sitä kautta nykyinen Eurooppa – olisi näyttänyt tyystin toisenlaiselta.”
Debatoin tällaista simppelöityä determinismiä vastaan. Ja mielestäni erittäin hyvin perustein.
On hyvä katsoa ja muistaa, millä perusteilla Stalin vuodesta 1941 lähtien pyysi Länttä lisäämään sotilaallista aktiivisuuttaan ja sitten ”avaamaan toisen rintaman”. Stalin kyllä tiesi, miten paljon paine Lännessä ja etelässä Saksaa vastaan helpottaisi hänen urakkaansa. Ei lainkaan huonosti nähty.
Mutta kuten sanottu, kirjoitan uuden artikkelin tuosta aiheesta, sitten kun muilta kiireiltäni ehdin.
*
Nyt haluan vielä liittää tähän pari lyhyttä sitaattia. Ne eivät missään nimessä ole pääargumenttejani, mutta sattuivat silmään, ja sopivat omalta kantiltaan kohtuu hyvin lainattaviksi tässä. Ovatpahan omanlaisensa tähystysikkunat aiheeseen. [kappalejaon hajautus ja vahvennukset VH:n]
Sitaatit teoksesta;
Aimo E. Juhola – Juri Paulaharju – Georg-Eric Strömberg:
Päämajan hukatut kuukaudet. Tilannekuvan hahmottuminen Kannaksella 1944. Gummerus, 2004, s. 13;
”
Liittoutuneet tapasivat useissa konferensseissa, joiden keskeinen sisältö oli sodan loppuun saattaminen. 14.1.1943 Casablancan konferenssissa länsiliittoutuneet päättivät, että hävinneiden on antauduttava ehdoitta.
Ruotsalaisen historioitsijan Thede Palmin mukaan liittoutuneiden ulkoministerit kokoontuivat Moskovasssa lokakuussa. Julkilausumassa 1.11.[1943] mainittiin jälleen antautuminen ehdoitta. [
http://sv.wikipedia.org/wiki/Thede_Palm The Finnish-Soviet Armistice Negotiations of 1944, v. 1971 ] Uhka oli nyt siirtymässä lähemmäksi Suomea. Tukholmasta kantautui kuitenkin tietoja, ettei julkilausuma koskisi Suomea, vaan Moskovassa oltaisiin muka halukkaita vastaanottaman suomalainen valtuuskunta neuvottelemaan aselevosta. Sitä vastaan soti kuitenkin tosiasia, että Moskovan suomenkielisessä radiolähetyksessä 2.11.1943 lausuttiin suoraan, että ”Suomi on nyt ehdottoman antautumisen edessä. Antautuminen voi kuitenkin lykkääntyä jonkun aikaa, koska puna-armeijat eivät ole katsoneet tarpeelliseksi keskittää voimiaan Suomea vastan ennen kuin Saksa on lopullisesti lyöty.” Puhujana oli Suomesta maanpaossa oleva pahamaineinen kommunisti.”
Varsin tärkeä Teheranin konferenssi alkoi 30.11.1943. Siellä liittoutuneet sopivat muun muassa toisen rintaman avaamisesta lännessä (Ranskassa) alkukesästä 1944, jolloin Neuvostoliitto myös aloittaisi yleishyökkäyksen Saksan itärintamaa vastaan. Sota ratkaistaisiin sotilaallisin keinoin ilman kompromisseja. Saksan olisi antauduttava ehdoitta. Julistuksessa ei puhuttu mitään Saksan rinnalla taistelevien valtioiden käsittelystä, mutta selvänä voitiin pitää, että siitäkin oli keskusteltu ja joistakin suuntaviivoista sovittu. Myöhemmin on selvinnyt, että erääksi päämääräksi oli asetettu Saksan niin sanottujen ”vasallivaltioiden” irrottaminen sodasta vuoden 1944 kuluessa.
Suomi lienee jätetty lähinnä Neuvostoliiton armoille huolimatta siitä, että Suomi oli ottanut sodan kestäessä huomioon länsiliittoutuneiden näkökantoja. Tammikuun alussa 1944 Englannin lehdistö pohti voitonvarmana kysymystä, mitä tehdään Itä-Euroopan maista, kun sota on voitettu? Pravda vastasi 18.1. närkästyneenä: ”Neuvostoliitto tietää, miten se menettelee Puolan, Baltian ja Suomen kanssa”. Toisaalta varovaista toiveikkuutta herätti Stalinin esittämäksi väitetty lupaus: ”Kansa, joka on puolustautunut niin sinnikkäästi, on oikeutettu pysymään itsenäisenä.”
Tieto siitä, että Neuvostoliitto aloittaisi yleishyökkäyksen Saksaa vastaan samanaikaisesti Ranskan maihinnousun kanssa tuli näyttelemään merkittävää osaa myöhemmissä Päämajan ratkaisuissa. Nähtiinhän varsin epätodennäköiseksi, että Puna-armeija hyökkäisi Suomeen samaan aikaan, kun se oli sitoutunut hyökkäämään suurin voimin Saksaa vastaan.” [sitaatti päättyy]
*
Toinen katkelma, emt. s. 18.:
”Päämajan ristiriitaiset johtopäätökset
Neljäs strateginen isku, yllätyskö?
Vuoden 1944 kevään kuluessa tuli selväksi, että sodan voittajan viitta oli siirtynyt jo liittoutuneiden harteille. Neuvostoliitto oli saavuttanut sarjan suurvoittoja, länsiliittoutuneet olivat nousseet maihin Italiassa ja viimein kesäkuun alussa nousivat maihin myös Normandiassa.
Pidettiin selvänä, että lupauksensa mukaan Neuvostoliitto hyökkäisi samanaikaisesti laajalla rintamalla Saksaan vastaan idässä. Täysin yllättäen se laukaisikin niin kutsutun neljännen strategisen iskun eli suurhyökkäyksen Suomea vastaan Karjalan kannaksella.
Halusiko Stalin odottaa, kun Saksa ja länsiliittoutuneet nuijisivat toisensa henkihieveriin ja hänelle tarjoutuisi tilaisuus poimia Eurooppa kuin kypsä hedelmä? Samaan aikaan olisi hyvä napata Suomi, johon maihinnousu ei välittömästi vaikuttanut.” [sitaatti päättyy]
*
Lainattuja tekstejä voisi arvostella ja korjailla monellakin tavalla, kieliasusta alkaen.
Paikallaan kuitenkin lienee ainakin seuraavat kysymykset:
1.)Pelikuvio oli kaikkien osanottajamaiden pääesikunnissa ja valtiojohdolla melko selkeänä edessään. Oliko Länsi, ja erityisesti Britannia todella (jo tai viimein) tammikuun alussa 1944 valmis myöntymään Stalinin (Pravdassa ilmaistuun) haluun menetellä oman tahtonsa mukaan ”
Puolan, Baltian ja Suomen kanssa”?.
Puola ja sen 1.9. aloitettu jako oli sentään casus belli. Ainakin Britannialle. Noinko vain Puola, Baltia ja Suomi – ja samalla välinpitämättömyydellä oltiin Lännessä valmiita antamaan itäisen Keski-Euroopan mennä Stalinille? Ja siis – tämä on pointtini – nimenomaan Lännen sotilastekinisen, taloudellisen, aseellisen ja sotilaallisen taistelutuen turvin?
2.)Sodan aikana Stalin vedätti niin monet kerrat Lännen eri osapuolia, että mistään tosiasiallisesta luottamuksesta ei voinut puhua. Oliko kyse vain hyvänahkaisuudesta tai kyvyttömyydestä tehdä kovia ratkaisuja, pelata kova peli loppuun asti? Kyllä Lännessäkin oli kovia poliitikkoja ja sotilasjohtajia, mutta miksi ylin yläjohto myönnytteli ja taipuili? Miksei sillä ollut näkemystä tulevasta. Tottakai oli paineita säästää omia poikia, antaa venäläisten taistella, siitä saattoi hiukan maksaa dollareita ja jeeppejä etc, mutta miksi tämä tuki paisui, jatkui ja lisääntyi? Tämä kysymys olkoon keskiössä.
Monenlaisia salaliittoteorioita on vuosikymmenten mittaan nähty ja kuultu, mutta jos emme uppoa sellaisiin, missä on vastaus?
Sekä Yhdysvaltain että Britannian johto sai kyllä bolshevikkivallankumouksesta lähtien aivan riittävän informaation voidakseen todeta, minkälaisesta valtiosta Neuvostoliitossa oli kyse, tästä ei ole epäilystäkään. Mutta miksi nämä valtiot, joissa – etenkin Yhdysvalloissa – kommunisminvastaisuus oli voimakasta, jopa lainsäädäntöä myöten, todella näin uskomattomassa määrin ja koko Lännen etua vastaan satsasi Stalinin sotaponnistusten hyväksi? Tätä pohtikaamme.
3.)Normandia ja Lend&Lease:
mikä on näiden apujen historiallinen lopputase?
Estettiinkö niiden avulla ja hinnalla Stalin valloittamasta ”koko Saksa”? Vai voisiko vastaus olla jotain muuta?
Esimerkiksi, että Lännen sota-apu meni hiukan ”over” ja auttoi tarpeettomassa määrin Stalinin sotaponnistuksia, heikensi Saksan voimaa itärintamalla, ja edisti Puna-armeijan vyöryä kohti länttä.
4.)Jos ja kun marsalkka Mikkelissä otaksui ja laski ettei Stalin hyökkää sivustassa eli Suomen rintamalla vaan suuntaa kohden päämaalia, eli Berliiniä, niin millä perusteella sotavuosien ja erityisesti vuoden 1944 näkökulmasta voidaan arvioida, että Stalin pienemmän Lend and Lease –avun turvin olisi varmuudella hyökännyt Suomeen? Vertaa toteutuneen historian ja suurhyökkäyksen aikana menehtyneet 16.000 suomalaista. Oliko heidän uhrinsa ennalta määrätty?
Millä perusteella voidaan arvioida, että Normandian lykkääminen tai muu Lännen ”pidättely” olisi saanut Stalinin hyökkäämään Suomeen ja Berliiniin yhtä kovaa tai vielä kovemmin kuin nyt tapahtui, kun Saksa joutui heikentämään vastusta ja siirtämään divisioonia itärintamalta länsirintamalle. Mihin argumentteihin tällainen käsitys nojaa?
Paljon helpompi ja perustellumpi on nähdä, että Lännen tuki Neuvostoliitolle sotavuosien aikana vahvisti puna-armeijan voimaa ja Neuvostoliiton kykyä kestää Saksan paine ja toisaalta Stalingradin jälkeen käydä maastakarkoituskampanjaa ja edelleen ”kilpajuoksua” Berliiniin.
Eli Juhola-Palulaharju-Strömberg –kolmikon kysymyksen:
”Halusiko Stalin odottaa, kun Saksa ja länsiliittoutuneet nuijisivat toisensa henkihieveriin ja hänelle tarjoutuisi tilaisuus poimia Eurooppa kuin kypsä hedelmä?”
kääntäen voimme kysyä
”Halusiko Länsi odottaa että Saksa ja Neuvostoliitto nuijisivat toisensa henkihieveriin ja Länsiliittoutuneille tarjoutuisi tilaisuus poimia Eurooppa kuin kypsä hedelmä”.
Länsi ei halunnut.
Miksi?
*
Kysyn tämän silläkin uhalla, että jatkokeskustelu, fokusoitumisen sijasta, menee kahta kamalammaksi varpusparveiluksi.