Eipä tuohon muuta voi sanoa, että Päämaja teki väärän arvion. Miksi ihmeessä Stalin olisi jättänyt vihollisen voimia NL:n maaperälle ja vielä lähelle Leningradia ja saksalaisia Lappiin?Veikko Huuska kirjoitti: Nyt haluan vielä liittää tähän pari lyhyttä sitaattia. Ne eivät missään nimessä ole pääargumenttejani, mutta sattuivat silmään, ja sopivat omalta kantiltaan kohtuu hyvin lainattaviksi tässä. Ovatpahan omanlaisensa tähystysikkunat aiheeseen. [kappalejaon hajautus ja vahvennukset VH:n]
Sitaatit teoksesta; Aimo E. Juhola – Juri Paulaharju – Georg-Eric Strömberg: Päämajan hukatut kuukaudet. Tilannekuvan hahmottuminen Kannaksella 1944. Gummerus, 2004, s. 13;
”Liittoutuneet tapasivat useissa konferensseissa, joiden keskeinen sisältö oli sodan loppuun saattaminen. 14.1.1943 Casablancan konferenssissa länsiliittoutuneet päättivät, että hävinneiden on antauduttava ehdoitta.
Ruotsalaisen historioitsijan Thede Palmin mukaan liittoutuneiden ulkoministerit kokoontuivat Moskovasssa lokakuussa. Julkilausumassa 1.11.[1943] mainittiin jälleen antautuminen ehdoitta. [
http://sv.wikipedia.org/wiki/Thede_Palm The Finnish-Soviet Armistice Negotiations of 1944, v. 1971 ] Uhka oli nyt siirtymässä lähemmäksi Suomea. Tukholmasta kantautui kuitenkin tietoja, ettei julkilausuma koskisi Suomea, vaan Moskovassa oltaisiin muka halukkaita vastaanottaman suomalainen valtuuskunta neuvottelemaan aselevosta. Sitä vastaan soti kuitenkin tosiasia, että Moskovan suomenkielisessä radiolähetyksessä 2.11.1943 lausuttiin suoraan, että ”Suomi on nyt ehdottoman antautumisen edessä. Antautuminen voi kuitenkin lykkääntyä jonkun aikaa, koska puna-armeijat eivät ole katsoneet tarpeelliseksi keskittää voimiaan Suomea vastan ennen kuin Saksa on lopullisesti lyöty.” Puhujana oli Suomesta maanpaossa oleva pahamaineinen kommunisti.”
Varsin tärkeä Teheranin konferenssi alkoi 30.11.1943. Siellä liittoutuneet sopivat muun muassa toisen rintaman avaamisesta lännessä (Ranskassa) alkukesästä 1944, jolloin Neuvostoliitto myös aloittaisi yleishyökkäyksen Saksan itärintamaa vastaan. Sota ratkaistaisiin sotilaallisin keinoin ilman kompromisseja. Saksan olisi antauduttava ehdoitta. Julistuksessa ei puhuttu mitään Saksan rinnalla taistelevien valtioiden käsittelystä, mutta selvänä voitiin pitää, että siitäkin oli keskusteltu ja joistakin suuntaviivoista sovittu. Myöhemmin on selvinnyt, että erääksi päämääräksi oli asetettu Saksan niin sanottujen ”vasallivaltioiden” irrottaminen sodasta vuoden 1944 kuluessa.
Suomi lienee jätetty lähinnä Neuvostoliiton armoille huolimatta siitä, että Suomi oli ottanut sodan kestäessä huomioon länsiliittoutuneiden näkökantoja. Tammikuun alussa 1944 Englannin lehdistö pohti voitonvarmana kysymystä, mitä tehdään Itä-Euroopan maista, kun sota on voitettu? Pravda vastasi 18.1. närkästyneenä: ”Neuvostoliitto tietää, miten se menettelee Puolan, Baltian ja Suomen kanssa”. Toisaalta varovaista toiveikkuutta herätti Stalinin esittämäksi väitetty lupaus: ”Kansa, joka on puolustautunut niin sinnikkäästi, on oikeutettu pysymään itsenäisenä.”
Tieto siitä, että Neuvostoliitto aloittaisi yleishyökkäyksen Saksaa vastaan samanaikaisesti Ranskan maihinnousun kanssa tuli näyttelemään merkittävää osaa myöhemmissä Päämajan ratkaisuissa. Nähtiinhän varsin epätodennäköiseksi, että Puna-armeija hyökkäisi Suomeen samaan aikaan, kun se oli sitoutunut hyökkäämään suurin voimin Saksaa vastaan.”
Arvion syy oli luultavasti se inhimillinen ominaisuus, että jos tosiasiat ovat liian hirveitä kohdata, ihminen pistää päänsä pensaaseen. Aivan kuten Stalin teki 1941.
Toinen katkelma, emt. s. 18.:
”Päämajan ristiriitaiset johtopäätökset
Neljäs strateginen isku, yllätyskö?
Vuoden 1944 kevään kuluessa tuli selväksi, että sodan voittajan viitta oli siirtynyt jo liittoutuneiden harteille. Neuvostoliitto oli saavuttanut sarjan suurvoittoja, länsiliittoutuneet olivat nousseet maihin Italiassa ja viimein kesäkuun alussa nousivat maihin myös Normandiassa.
Pidettiin selvänä, että lupauksensa mukaan Neuvostoliitto hyökkäisi samanaikaisesti laajalla rintamalla Saksaan vastaan idässä. Täysin yllättäen se laukaisikin niin kutsutun neljännen strategisen iskun eli suurhyökkäyksen Suomea vastaan Karjalan [kannaksella.
Halusiko Stalin odottaa, kun Saksa ja länsiliittoutuneet nuijisivat toisensa henkihieveriin ja hänelle tarjoutuisi tilaisuus poimia Eurooppa kuin kypsä hedelmä? Samaan aikaan olisi hyvä napata Suomi, johon maihinnousu ei välittömästi vaikuttanut.”
Tässäkin on sama vika: jos Päämaja arvioi tilanteen väärin, niin ei se tarkoita , että kyseessä oli yllätys edes kaikille suomalaisille upsereille. Puhumattakaan että se olisi jotenkin epäloogista NL:n kannalta.
Kuten toteutuneesta historiasta tiedetään, puna-armeija ehti aivan hyvin hoidella Suomen rauhaanpakottamisen ennen operaatio Bagrationin alkua. Ja tiesi myös ennalta, että pystyisi tähän, olihan sillä jo kokemusta saksalaisten rintaman murtamisesta vastaavalla taktiikalla.
Miksi yhdistät nämä maat? Kyseessähän ovat kolme eri asiaa:1.)Pelikuvio oli kaikkien osanottajamaiden pääesikunnissa ja valtiojohdolla melko selkeänä edessään. Oliko Länsi, ja erityisesti Britannia todella (jo tai viimein) tammikuun alussa 1944 valmis myöntymään Stalinin (Pravdassa ilmaistuun) haluun menetellä oman tahtonsa mukaan ”Puolan, Baltian ja Suomen kanssa”?.
Puola ja sen 1.9. aloitettu jako oli sentään casus belli. Ainakin Britannialle. Noinko vain Puola, Baltia ja Suomi – ja samalla välinpitämättömyydellä oltiin Lännessä valmiita antamaan itäisen Keski-Euroopan mennä Stalinille?
- Baltian maista länsi ei ollut kiinnostunut. Vanhana imperialistina Churchill käsitti ne Venäjän osaksi. Ja joka tapauksessa oli selvää, ettei Stalin vuoden 1941 rajoista.
- Suomikaan ei ollut mitenkään tärkeä: se oli tehnyt ratkaisunsa 1941 ja sai nyt kantaa seuraukset.
- Puola oli ainoa isompi asia, mutta sen kohtalo oli ratkaistu, kun NL valloitti sen.
Eiköhän sinun olisi syytä perehtyä liittoutuneiden neuvotteluihin? Lisäys: tarkoitan, miltä asiat silloin näyttivät Rooseveltin ja Churchillin näkökulmasta, kun he eivät tienneet tulevaisuutta, millaisia he olivat ja mihin he uskoivat ja mitkä olivat heidän omasta mielestään heidän maansa intressit.
Tuohon on Ilmo Kekkonen jo vastannut.Ja siis – tämä on pointtini – nimenomaan Lännen sotilastekinisen, taloudellisen, aseellisen ja sotilaallisen taistelutuen turvin?