Klaus Lindgren
Viestit: 1178
Liittynyt: 30.11.05 12:31

Helsingistä on löytynyt kuppikivi

Kuppikivistä on tälläkin palstalla taitettu peistä ja esitetty joskus varsin lennokkaitakin teorioita. Ne ovat kivipaasia, joiden yläpinnassa on pieniä pyöreitä kuoppia, ikään kuin kuppeja, ja niitä lienee käyetty aikoinaan uhrikivinä. Nyt on Helsingistä, Korkeasaaren eläintarhan korkeimmalta kohdalta, lumileopardien ja metsäpeurojen aitausten läheltä, löytynyt ennen tuntematon kuppikivi. Kuppikiven huomasi ensin harrastelija-arkeologi kesällä 2013, ja nyt tutkijat ovat vahvistaneet asian. Yliopistonlehtori Antti Lahelma arvelee,että kivi saattaa olla jopa 3500 vuotta vanha, siis paljon vanhempi kuin useimmat muut Suomen kuppikivet. Toisin kuin useimmat muut kuppikivet, kivi ei ole lähellä viljelysmaita, vaan keskellä merenlahtea, joka tuhansia vuosia sitten on ollut nykyistä paljon isompi. Kivi ei ole mitenkään piilossa, vaikkei aivan yleisöreittien varressa olekaan. Kukaan ei vain ollut tullut kiinnittäneeksi huomiotaan kiven kuppeihin, ennen kuin paikalle osui arkeologian harrastaja.

Asiasta on uutisoitu pitkin lehdistöä, tässä vain muutama linkki uutiseen:
http://yle.fi/uutiset/korkeasaaresta_lo ... vi/7652473
http://www.uusisuomi.fi/tiede-ja-ympari ... inen-loyto
http://www.hs.fi/kaupunki/a130590145286 ... -art-new-1

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”