Jotta Saksa-tutkimukseen saataisiin oikea perspektiivi, pitäisi tietenkin vertailla, millaisia yhteyksiä vaikutusvaltaisilla suomalaisilla oli esim. Ruotsiin, Ranskaan ja Englantiin.
Samalla tavoin Saksan-ihailijoiden motiiveihin antaisi pespektiiviä vertailu esim. niihin, jotka allekirjoittivat vetoomuksen rauhanaikaisen kuolemantuomion palauttamsta vastaan ja puolustivat juutalaispakolaisten auttamista. Joukossa oli myös porvareita, mm Oiva ja Tyyni Tuulio. Mistä mahtoi johtua Tyyni Tuulion ja Talvion mielipiteiden ero, vaikka Tuulion Talvio-elämäkerta on varsin ymmärtävä?
Kaikkein kiinnostavin on tietysti Sillanpää, joka jopa julkaisi joulukirjeen diktaattoreille, vaikka siten menetti markkinat Saksassa, vaikka nekin rahat olivat taloudellisista syistä olleet tarpeen.
Olisi tärkeää, että tutkimus olisi monitieteinen. Artikkeleiden kantoja on vielä suhteellisen helppo tulkita, mutta kaunokirjallisten teosten laita on toista, sillä henkilöiden mielipiteitä ei voi samastaa kirjailijan mielipiteisiin.