Inkinenhän kirjoitti päiväkirjan ei historiantutkimusta, miksi se tuohon tekstiin olisi pitänyt erikseen selvittää.Huomiota herättää myös, että "Inkinen" salaa julmuuksiin syyllistyneiden nimet, vaikka ne olisi helppoa selvittää, kun tietää hänen sijoituksensa.
Kritiikki, jota esität olisi huomattavasti uskottavampaa jos vaivautuisit edes lukemaan kritisoimasi tuotoksen. Tällaisena se kyllä vaikuttaa lähinnä poliittiselta mielipiteeltä.Trilisser kirjoitti:"Inkiseen" en luota ja kun Pystykorva-sarja on kiistattomasti armeijanvastainen (taustalla häärii ainakin Sadankomitea) sarja, niin tuohon päiväkirjaan en suurta luottamusta omaa.
Jos sinulla (tai keitä nimimerkin taakse kätkeytyykään) ei ole sisällöllisesti mitään sanottavaa itse päiväkirjoihin, niin miksi vaivaudut täyttämään foorumien tilaa vain pelkillä mielipiteilläsi? Jouko Heynolla, jonka kanssa voin olla eri mieltä monestakin asiasta, oli sentään jotakin kiinnostavaa ja uutta annettavaa tässä keskustelussa meille kaikille, koska hän vaivautui perehtymään asiaan ja tuomaan sen esille, sinulla ei, kritiikkisi Inkisen päiväkirjoihin oli lähinnä sisällyksetöntä poliittista julistusta.Trilisser kirjoitti:Kerran vielä, Tapio: luin kaikki "Inkisen" näytteet jotka postitit. Ja se riitti. En taatusti tuhlaa aikaa enkä rahaa moiseen sontaan vain miellyttääkseni sinua.
HeiStarikku kirjoitti:Minä, Starikku, kirjoitin jutun Inkisen kirjasta. Mutta miten kävikään?
Sensuuri poisti mielestäni asiallisen jutun kokonaan.
Joku kirjoitti Starikun nimissä kirjoituksen, jossa on pari lainausta Starikun kirjoituksesta!!!
Mistä on kysymys?
Missään ei kyllä ole väitettykään, että Inkisen kirja olisi mikään virallinen, jonkin yksikön sotapäiväkirja. Kyllä siitä selvästi käy ilmi, että se nimenomaana on päiväkirjoihin perustuva muistelmateos. Kirjassa ei kerrota, eikä minulla ole tiedossa sitä miten teos on syntynyt, esim sitä kuinka paljon alkuperäisiä päiväkirjamerkintöjä on editoitu, jätetty pois tai muokattu. Tämä on selvästi teoksen heikkous, se olisi ehdottomasti vaatinut jonkinlaisen esipuheen tai selvityksen sen syntyprosessista.Starikku kirjoitti:Käsittääkseni sotapäiväkirja on virallinen päiväkirja jota pitää yksikön kirjuri. Inkisen vihko, johon tapahtumat on aikoinaan kirjattu on pelkkä päiväkirja ja siitä vuosikymmeniä myöhemmin julkaistu kirja on muistelmakirja.
Minusta tuokaan ei vielä riitä. Vaikka meillä olisikin verrattavana alkuperäiset päiväkirjat (käsittääkseni ne kyllä ovat vielä olemassa) ei se silti mitenkään takaa sitä, että tapahtumat, joita päiväkirjamerkinnöissä väitetään tapahtuneen oikeasti olisivat tapahtuneet. Päiväkirjat ja muistelmat ovat aina vain subjektiivisia näkemyksiä todellisuudesta. Olisi tietysti mahdollista tarkistaa arkistolähteistä joitakin tapahtumia joista Inkinen kertoo. Esim tämä sotavankeja omatoimisessti teloittaneen lääkärin tapaus, jonka Inkinen sanoo päätyneen sotaoikeuteen, luultavasti ne asiakirjat ovat edelleen tallessa.Starikku kirjoitti:Jotta Inkisen muistelmateosta voisi pitää asiasisällöltään oikeana, pitäisi olla valokopioita nähtävillä tai kustantajan toimistossa koko vihko. Muuten kyseessä on mielipidekirjoitus.
Olisi kiinnostavaa tietää mihin perustat väitteesi siitä, että kirjoittaja ei ole Inkinen? Uskoisin, että sinulla on varmaankin tästä asiasta enemmänkin tietoa?Starikku kirjoitti:Inkisen vihon pohjalta tehty kirja on kokonaan uudelleen kirjoitettu, se on itsenäinen teos, jonka kirjoittaja ei ole Inkinen.
Tapio Nurminen kirjoittaa tästä blogissaan otsikolla: “Pelkurit” talvisodassaCiccio kirjoitti:Sotilaskarkuruus - rintamakarkuruus lienee oikea määrite.
Sotaoikeuksien sanotaan käsitelleen n. 30 000 tapausta ja tuomioita n. 15 000 .
Tapio Nurminen kirjoitti: Karkuruus ei kuitenkaan ollut ainoa keino hankkiutua pois tappotantereilta. Yleisin keino tähän lienee ollut itseaiheutetut vammat. Tuolloin käytetty termi oli itsensäsilpominen; anglosaksisessa tutkimuksessa ilmiö tunnetaan nimellä SIW eli Self-Inflicted Wounds.
Useimmiten miehet ampuivat itseään joko vasempaan jalkaterään tai ampuivat itseltään vasemman etusormen päästäkseen pois. Omassa tutkimusaineistossani näitä tapauksia esiintyi Taipaleenjoella joulukuussa 1939 yhdessä ja samassa komppaniassa (5./JR 28) parikin kappaletta.
Kategorisesti ei voi siis sanoa, etteikö taistelutahdon kannalta epätoivottavia ilmiöitä olisi ollut jo talvisodassa. Sota ja väkivalta on yksinkertaisesti monelle liikaa kestettäväksi, onpa kyseessä sitten “oikeutettu” sota tai ei.
Tapio Nurminen kirjoitti:Kukaan ei voi kuitenkaan tietää etukäteen, miten yksilö sodan kauhuja kestää. Joillekin kokemus oli liikaa, ja heidän oli pakko päästä pois, joko itsemurhan tai itsensäsilpomisen kautta. Toiset kestivät, toiset ei. Kuten Viljo Hokkanen aikanaan totesi, “Talvisodassa Taipaleenjoen Mustalahella [p.o. Mustajoki] siellä ne oli miehuuskokeet, kuka kesti kuka ei.” (Elämää Kulta-Pappisissa: Kuvia, kertomuksia ja tositarinoita, s. 160)
Ainakin omassa aineistossani esiintyneet itsensäsilpomistapaukset jäivät rankaisematta. Kulomaan mukaan sotapelkuruudesta tuomittiin talvisodan aikana noin 120 miestä (s. 32). Luvut olisivat todennäköisesti paljon korkeammat, jos itsensäsilpomisesta olisi jaettu tuomioita.