Oli myös toisenlaisia tendenssejä: Snelmann painotti ettei Suomi voita mitään väkivallalla, ja Topeliuksen suhde sotaan muuttui hänen viimeisessä historiallisessa romaanissaan Tähtien turvateissa melkein raadolliseksi.nylander kirjoitti:En näkisi suomalaisen ns. sivistyneistön mentaliteettia näin eriytymättömänä ja "möhkälemäisenä". Runeberg oli Vänrikki Stoolin tarinoissa ihannoinut sotaa antiikin Kreikasta juontuvan perinteen hengessä: Döbeln oli johtanut miehensä "satahan verileikkiin ihanaan" ja luutnantti Zidén kuoli onnellisena kuultuaan kaikkien miestensäkin kaatuneen jne. Arvelisin, että 1800-luvun jälkijakson ja uuden vuosisadan alkutaitteen "klassisoiva" sodanihannointi oli tyypillisintä juuri Suomen ruotsinkieliselle yläluokalle. Tunnetusti myös entisen emämaan Ruotsin kansallisromantiikassa sama ilmiö esiintyi voimakkaana. Ajateltakoon vaikkapa Viktor Rydbergin Viimeinen ateenalainen -fantasioita ja meilläkin hyvin suosittua Ateenalaisten laulua ("Härlig är döden, när modigt i främsta ledet du dignar...), jota sivumennen sanoen Jörn Donner taannoin nimitti "kauheaksi". Luulisin, että juuri tällaiselta aatepohjalta aikoinaan nousivat Eugen Schaumanin ja vast. teot. Ruotsinkielisissä sivistyneistöpiireissä esiintyi myös selväpiirteistä rasistista (käyttääkseni tuota kovin ajankohtaista sanaa) suhtautumista suomenkieliseen valtaväestöön, jolta kaiken muun ohella nuo soturiominaisuudet puuttuivat ja jolla ei ollut "valtiota luovaa kykyä".Emma-Liisa kirjoitti: - - sisällissodan - -
Vieläkin tärkeämpää on, että juuri tuo sota vaikutti suomalaisten myöhempään mentaliteettiin, koska sen jälkeen esikuvallisiksi sankareiksi esitettiin sotilaat aiempien rauhanomaisten kulttuuri-idolien (Snellman, Runeberg, Topelius, Kivi) asemesta
Vuosi 1918 saattoi jopa voimistaa edellä viitattuja tendenssejä, mutta samalla itsenäisen kansallisvaltion syntyminen siirsi myös henkisen dominanssin painopistettä voimakkaasti suomalaisuuden suuntaan ja "jääkärien kauniiseen sankaritaruun" huipentumana sille Karimon, Hakkapelitta-lehden ja monien muiden lanseeraamalle "suomalaiselle soturikunnolle", jota oli ilmennyt halki vuosisatojen aina hamasta rautakaudesta eli "ensimmäisestä itsenäisyyden ajasta" lähtien.
Ennen kaikkea on huomattava, että autonomian aikana oman armeijaan arvottiin asevelvolliset ja lopulta armeija lakkautettiin kokonaan. Tämän takia monet vanhemman polven poliitikot eivät olleet suorittaneet asevelvollisuutta.