Tänään (14.12.) oli Helsingin Sanomissa juttu siitä, kuinka HS-raadin muodostavat suomalaiset taiteen, tieteen ja median vaikuttajat ovat sitä mieltä, että suomalainen historiankirjoitus syrjii naisia. Juttu ja siihen liittyviä kirjoituksia löytyy seuraavien linkkien takaa: HS-raati: Historiankirjoitus syrjii naisia ja HS-raadin vastaukset kysymykseen: Syrjiikö suomalainen historiankirjoitus naisia? .
Ottaen huomioon, että uudet historiat (,joihin kuuluu myös feministinen historiantutkimus) saapuivat Suomeen ei viime vuonna vaan jo yli kolme vuosikymmentä sitten, tuntuu todella oudolta ruikutus siitä, että tutkimus olisi keskittynyt voittajien historiaan. Jos näiden viisaiden lapsuudessa historiantutkimus oli yhä hyvin perinteistä ei se tarkoita sitä, ettei asia olisi voinut muuttua tällä välin. Toisaalta onko täysin tutkimuksen vika, jos suurta yleisöä yhä kiinnostaa vain suurmiesten historia. Nykyään tehdään aivan loistavaa tutkimusta liittyen niin arkipäivään, naisiin, lapsiin, seksuaalivähemmistöihin tai melkein mihin tahansa! Mutta ostavatko suuret massat näitä teoksia? Eivät! Ketään halveksumatta tai mitään historian aluetta väheksymättä, niin jo tämän meidän foorumimme keskustelun aiheista voi hyvin päätellä, minkälaiset asiat suurta yleisöä kiinnostavat.
Summa summarum, tuntuu kurjalta, että väitetään etteikö hyvää ja kiinnostavaa myös erilaisiin naisiin kohdistuvaa tutkimusta tehtäisi, vain sillä perusteella että kaikki kuitenkin ostavat pukinkonttiin sen tutun ja turvallisen perinteistä historiankirjoitusta edustavan historiateoksen.
Toisaalta voimme kysyä tähän aiheeseen liittyen myös median osuutta asiaan. Kaikki varmasti tuntevat suuren kohkauksen esimerkiksi Ylikankaan teoksen ympärillä. Ja mikseipä tuntisi, onhan siitä ollut kaikissa lehdissä vaikka kuinka paljon. Muutoinkin palstatilaa tuntuu riittävän hyvin juuri perinteisen historiankirjoituksen edustajille. Vaan auta armias kun jokin meritoitunut kulttuurihistoriallinen väitöskirja ilmestyy - siitä saattaa jopa olla maininta Helsingin Sanomissa sillä sivulla, jossa listataan valmistuneiden väitöskirjojen otsikot. Kun sitten väitöskirja on kirjoitettu kirjamaisempaan muotoon voi siihen liittyen saada lehteen lyhyen haastattelun (jos siis on helsinkiläinen). Tämän jälkeen teos voidaankin jälleen unhoittaa.
Mielipiteeni saattavat olla kärjistettyjä, mutta en usko olevani aivan kauheasti hakoteilläkään.