Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Museovirasto Tammerkosken kevyen liikenteen sillasta

Museovirasto Tammerkosken kevyen liikenteen sillasta

Museovirasto: Tammerkosken ylittävän kevyen liikenteen sillan vaikutukset rakennettuun ympäristöön arvioitava huolella

Museovirasto on 28.2.2008 antanut Tampereen kaupungille lausunnon
asemakaavamuutoksesta, jonka tarkoituksena on mahdollistaa Tammerkosken ylittävän kevyen liikenteen väylän rakentaminen samalla kun ns. Neulapadon korvaava uusi pato rakennetaan. Tammerkoski lähiympäristöineen on valtakunnallisesti merkittävä kulttuurihistoriallinen ympäristö. Patoporttien rakentaminen edellyttää mm. voimakanavarakenteiden uusimista ja aiheuttaa huomattavia pysyviä muutoksia koskimiljöössä. Museovirastolle 2007
esitettyjen patohankkeen lähtökohtatietojen mukaan suunnitelman mukaiselle rakentamiselle ei ollut kuitenkaan vaihtoehtoja. Virastolla ei tämän perusteella ollut huomauttamista patohankkeeseen eikä näin ollen myöskään nyt ehdotusvaiheessa olevaan ja hankkeen mahdollistavaan asemakaavan muutokseen. Palatsinsillan asemakaavan muutosluonnos ei ole ollut Museovirastossa lausunnolla eikä virastolle ole lähetetty kutsua
kaavaselostuksessa mainittuihin viranomaisneuvotteluihin. Patorakentamista koskevassa lausunnossaan Museovirasto on edellyttänyt, että hankkeen vaikutukset rakennettuun ympäristöön ja maisemaan arvioidaan ja nykyisistä rakenteista tehdään korkealaatuinen valokuvadokumentointi. Hankkeen merkittävyys vaatii kaavaselostuksessa olevan vaikutusten arvioinnin syventämistä. Muutettavien ja purettavien rakenteiden dokumentointi on hyvä tehdä yhteistyössä Pirkanmaan maakuntamuseon kanssa.

Lisätietoja: intendentti Helinä Koskinen, puh. (09) 4050 9492,
helina.koskinen@nba.fi

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”