
Tutkijat uskovat Tyynen valtameren saarilla eläneiden pienikokoisten "hobittien" olleen ihmisiä
Tyynen valtameren saaren Palaun luolista on löydetty 26 luurankoa. Radiohiiliajoituksen avulla luurankojen iäksi on laskettu 1 400 - 3 000 vuotta. Jos yksilöt ovat ihmisiä, ovat he olleet normaalia pienempiä. Aikuinen uros painoi noin 43 kiloa, naaras noin 29 kiloa ja pituutta heillä oli noin 120 senttimetriä. Pienuudestaan huolimatta heidän pääkallonsa muistuttavat huomattavasti ihmisen pääkalloa.
Neljä vuotta sitten tiedemiehet uskoivat löytäneensä kahdeksan pienen ihmisen sukulaisen luurangot Indonesiasta. Nämä vain noin metrin pituiset ihmiset asuttivat Indonesiassa sijaitsevaa Floren saarta tutkimusten mukaan vielä ainakin noin 12 000 vuotta sitten. Ihmistyypille annettiin nimi Homo floresiensis ja heidän lempinimekseen muotoutui hobitti.
Nyt jälleen Indonesiasta, mutta tällä kertaa Palaun saarilta on löytynyt vanhoja pienikokoisten yksilöiden luurankoja. Löydön tehnyt professori Lee Berger Etelä-Afrikkalaisesta Witwaterstrandin yliopistosta uskoo, että kyseessä on sittenkin sama ihmislaji kuin nykyihminenkin, eli Homo sapiensis. Hänen mukaansa nämä ihmiset pienentyivät evoluution myötä, joko adaptoituakseen ympäristöönsä (esimerkiksi vähäiseen ruuansaantiin) tai geenimutaatioiden seurauksena. Tällaista lajin yksilöiden koon pienentymistä saarella elämisen aiheuttamien rajoitteiden takia on tavattu monilla muilla nisäkkäillä.
Kaikki tutkijat eivät ole samaa mieltä, joten varmuus asiasta saataneen vasta myöhemmin.
Lue lisää: BBC News, Island find stirs Hobbit debate, 12.3.2008
Sivulla linkkejä myös muihin aiemmin ilmestyneisiin aiheeseen liittyviin artikkeleihin.