Jouko Heyno kirjoitti: Logististen etujen kannalta olet ehkä Laatokan pohjoispuolisen rintaman osalta osin oikeassa, jos huomioidaan vain suomalaisten tilanne. Näin ei sodassa voi tehdä, tulee huomioida myös vastustajan logistiikka. Siltä kannalta ratkaisu oli, kuten asemasotavaihe osoitti, oikea. Lisäksi tulee tietenkin muistaa myös strategia; käydäkö sotaa omalla alueella vai vastustajan alueella.
Vastustajan logistiikan kannalta Suomen vuoden 1939 rajat olivat huomattavasti hankalammat, kuten katsomalla alueen karttaa voidaan havaita. Ainoa rautatieyhteys rajan yli kulki Suvilahden kautta. Laatokan Karjalan rautatieyhteydet oli kuin tehty kahdelle eri puolustusrintamalle. (en nyt muista oliko Laatokan karjalassa itse asiassa tehty maanpuolustukseen liittyviä rautatiejärjestelyjä Kannaksen tapaan).
Sen sijaan Syvärin rintamalle johtivat Venäjän puolelta paljon paremmat rautatie- ja tieyhteydet.
Äänsilinnan lenkki käytti valtavasti suomalaista rautatiekalustoa, mutta ennen kaikkea Itä-Karjala oli tuhoisa Suomen kuorma-autokannalle.
Kaikkiaan kotiutettiin 105 000 miestä, mutta iso osa näistä ilmasuojelusta sekä merivoimien rannikkopuolustuksesta joilla ei ollut tekemistä Syvärin rintaman kanssa. Rannikkopuolustuksen kotiutuksia toki vähensi tarve puolustaa Äänisen rantaa.Ja tuo luku 40.000 on tietysti vain laskennallinen, jossa on jätetty huomiotta vaihtuvuus - ei toki mitenkään "virheellinen" luku, mutta tilastoissa tulee aina muistaa, mitä on tilastoitu.
Suomella oli toki tarve Saksan vilja-avulle joka tapauksessa, mutta tarve olisi ollut merkittävästi pienempi mikäli vuoden 1941 sato olisi saatu täysimääräisesti hyödynnettyä.1941 sato toki saatiin korjattua. Ongelma oli, että sato oli niin pieni, että jopa Saksan viljatoimituksista huolimatta armeijan päiväannoksia jouduttiin talvella leikkaamaan, mikä osoittaa katastrofin tasoa. Ilman Saksan elintarvikeapua Suomi olisi nääntynyt nälkään.