Avatar
Annastiina Mäkilä
Viestit: 390
Liittynyt: 25.01.07 20:42
Paikkakunta: Turku

Joukkohauta kolmikymmenvuotisen sodan ajalta

Kuva

Saksasta löytyi joukkohauta kolmikymmenvuotisen sodan ajalta

Kaivaessaan maahan putkilinjaa Baijerin osavaltiossa Saksassa työmiehet törmäsivät yllättäen luurankoihin ja vaatteenkappaleisiin. Löydös paljastui joukkohaudaksi luultavasti vuodelta 1645.

Hauta löytyi läheltä kylää nimeltä Nördlingen. Noin viidenkymmenen luurangon lisäksi haudasta löytyi kaksi ranskalaista kolikkoa, sotilaspuvun riekaleita sekä katolisen kirkon rukousnauhoja. Baijerin State Office for Historical Preservation epäilee haudassa olevan ranskalaisia sotilaita, jotka kuolivat taistelussa Baijerin armeijaa vastaan. Tutkijat uskovat voivansa jopa nimetä taistelun, jonka tähden sotilaat kuolivat. Kyseessä on heidän mukaansa ranskalaisen aatelismiehen prinssi Condén johtamien hesseniläisten ja weimarilaisten joukkojen sekä kenraali Franz Freiherr von Mercyn johtamien baijerilaisten joukkojen välillä käyty taistelu 3. elokuuta 1645. Taistelussa kuoli noin 8 000 ihmistä. Nyt löytynyt joukkohauta on luultavasti kaivettu Ranskan armeijan tuolloin lähes kukistetun oikean sivustan taakse.

Tämän kaltaisia ajanjaksolle 1300 - 1850 ajoittuvia ja tiettyyn taisteluun yhdistettävissä olevia joukkohautoja löytyy Euroopasta harvoin. Edellinen joukkohauta löytyi sekin Saksasta - viime kesänä Berliinin läheltä kaivettiin esiin noin 100 luurankoa. Haudassa olevat sotilaat olivat luultavasti kuolleet lokakuun 4. päivä vuonna 1636 Wittstockin taistelussa. Tuolloin 16 000 -päinen ruotsalainen protestanttien armeija löi 22 000 -päisen katolisten liiton. Taistelussa kuoli noin 6 000 ihmistä.

Joukkohautoja yleensäkin tuolta ajalta on löydetty vain muutamia verrattuna käytyjen taisteluiden määrään. Tähän vaikuttaa jo sekin, että taistelut usein levisivät laajalle alueelle ja toisekseen kaatuneet tavattiin haudata siihen paikkaan mihin he olivat kuolleet. Löytyneet joukkohaudat auttavat kuitenkin raottamaan menneisyyden verhoa muiltakin osin kuin sotahistorian kannalta. Haudatut luurangot ja esineet voivat kertoa omaa tarinaansa aikakaudesta kuten esimerkiksi sotilaiden yleisestä terveydentilasta.


Lähteet:
The Local - Germany's news in English: Mass grave from Thirty Years' War found in Bavaria, 7.4.2008
Spiegel OnLine - International: Rare Discovery - Mass Grave from Thirty Years' War Found, 8.4.2008
Spiegel OnLine - International: Unusual Discovery Near Berlin - Mass Grave Sheds Light on Europe's Bloody History, 31.7.2007[/b]

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”