Eikun nyt varhensit keskustelua noin vuosituhannella. Kerrataanpa:ekyto kirjoitti:Arkaisista nimistä lieneekin kyse, sillä Odin ja Thor olivat korvanneet Tyrin pääjumalana viikinkiajalle tultaessa (noin 700-luvulla), joten nimet lienevät pääosin viikinkiaikaa vanhempia. Aiemmin oli puhetta Tyrfing-nimestä, mistä sanotaan, että sen tyyppisen nimen käytöstä oli luovuttu ennen vuotta 390, jonka perusteella kyseistä saagaa arvellaan tätä vuotta vanhemmaksi:Jouppe kirjoitti: Tirs-/Tyrs- onkin tässä juuri genitiivi, eikä nominatiivi, jonka olen edellä julistanut mahdottomaksi. Foneemi /-r-/ on näissä nimissä joko kontaminaatiosta syntynyt tai laina arkaisemmasta skandinaavisesta kielimuodosta.
- Esigermaaniaa (Kanta-Indo-Eurooppaa): *déiwo-s (mask. nom. yks.)
- Vanhaa kantagermaania (ennen ajanlaskua?): *teiwa-z (mask. nom. yks.)
- Nuorta (luoteis-)germaania (roomalainen rauta-aika): *ti:wa-z (nom.)
- Kantaskandinaviaa 200-800 j.kr.: *ti:wa-R (nom.) *ti:wa-s (gen.)
- Muinaisislantia 1150-1300: tý-r (nom.) tý-s (gen.)
- Uusi tanskalainen mask. gen. yks. tuntemattomasta lähteestä 1200- ??: tirs
Kantaskandinaavin /R/ on transliteraatio yhdestä aakkosesta riimurivissä, joka alkuaikoina ääntyi soinnillisena /z/:nä ja myöhemmin ehkä vastaavana retrofleksiivisenä(??) frikatiivina, josta sen kehitys keskiajan tremulantiksi olisi ymmärrettävissä.
Muoto tirs on selitettävissä lähinnä siten, että sana on unohtunut kristityiltä tanskalaisilta ja lainattu kieleen uudestaan jostain kielestä jossa -r on säilynyt, ja niin väärinymmärrettynä, että tanskalaiset olisivat mieltäneet sen vartalon viimeiseksi foneemiksi, johon on voitu liittää genitiivin pääte korvaamatta sitä. Tällainen lainalähde olisi voinut olla keskiajalla jo arkaisempi, neljäsijajärjestelmää ylläpitävä islannin/länsinorjan kieli, joko suoraan tai ehkäpä muinaisenglannin välityksellä (tällä selittyisi elegantisti /í/ /ý/:n tilalla. Länsiskandinaaviassa myös kehitys tremulantiksi oli saatettu päätökseen, joka on voinut edesauttaa tanskalaisia mieltämään foneemin vartaloon kuuluvaksi.
Toinen mahdollisuus on, että jotenkin tanskan sisäisesti on kontaminoitu eri sijamuotoja (vrt. espanja/ranska, joidenka sanoissa Dios/dieux on poikkeuksellisesti liitetty nominatiivin pääte vartaloon). Tämä jälkimmäinen varsinkin, mutta mielestäni mieluummin myös ensimmäinen selitys, edellyttää sen, että tanskasta olisi jo jäänyt käytöstä nominatiivin ja akkusatiivin erottelu, eli siirtynyt käyttämään -r:ättömiä muotoja nominatiivin asemassa.
Kumpi vain näistä prosesseista on vaikeaa mieltä mahdollista läpikäydä ennen 1200-1400-lukua. Vasta tämän myötä on mahdollista muodostaa paikannimiä, jonka alkuosa on Tir- tai Tyr- (ilman genitiivi-s:ää), koska nominatiivipäätteitä ei etuliitteissä voi esiintyä.
Sanomattakin selvää on, että 300-luvulla minkäänlaista /r/:ää ei tässä nimessä esiintynyt missään asemassa tai missään sijamuodossa. Nominatiivin pääte oli tuolloin vasta aloittamassa pitkää prosessiaan soinnillisesta /z/:stä retrofleksiiviseksi frikatiiviksi ja sitä kautta asteittain approksimantiksi. Vielä riimuruotsissa tämä retrofleksi tai mitä lie ollut pidettin erillään "tavallisesta" /r/-stä.