Väitöskirja: Sangen ialo Rucous

[Annastiina Mäkilä]

Sangen ialo Rucous : Schwenckfeldiläisten rukouskirja Mikael Agricolan lähteenä

TM, MuM Juhani Holma väittelee 6.6.2008 kello 12 Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa aiheesta "Sangen ialo Rucous - Schwenckfeldiläisten rukouskirja Mikael Agricolan lähteenä". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Metsätalo, sali 1, Unioninkatu 40. Vastaväittäjänä on dosentti Tuija Laine, Helsingin yliopisto, ja kustoksena professori Simo Heininen. Holman tutkimus on tiettävästi ensimmäinen teologian ja historian alalta tehty Mikael Agricolaa käsittelevää väitöskirja.

Väitöskirjan elektroninen versio ilmestyy E-thesis-palvelussa 27.5.2008 osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-4694-0


Ohessa väitöskirjan tiivistelmä:
Väitöskirjassa analysoidaan Mikael Agricolan rukouskirjan (1544) suomennostyötä. Agricolan rukouskirjan lähes seitsemästäsadasta rukouksesta tutkimusotokseksi on rajattu 46 tekstiä. Nämä rukoukset Agricola on suomentanut luterilaisuudesta irtautuneen mystisspiritualistisen liikkeen Bekantnus der sünden -nimisestä rukouskirjasta. Kyseinen schwenckfeldiläisten rukouskirja koottiin vuoden 1526 tienoilla ja se oli reformaatiovuosisadan suosituimpia rukouskirjojen lähteitä.

Agricolan käännösprosessin analyysissä on käytetty Jaakko Gummeruksen kehittämää metodia, mutta sitä on muokattu kahden pohjatekstin vertailemiseen paremmin soveltuvaksi. Gummeruksen lähdeanalyysi tarkentui kahdentoista Bekantnusin rukouksen osalta.

Ensi kertaa on nyt tutkimuksessa voitu osoittaa, että Agricola on ainoa rukouskirjojen tekijä, joka on lainannut Bekantnusista kaikki sen rukoukset. Suomen kirjakielen isän mieltymyksestä Bekantnusia kohtaan kertoo myös se, että schwenckfeldiläisten rukouskirja on Agricolan rukouskirjan lähteistä ainoa, jonka hän suomensi kokonaan. Agricola ei ilmeisesti ollut tietoinen siitä, että luterilaiset olivat tuominneet schwenckfeldiläisyyden harhaoppiseksi.

Bekantnusin saksankielisen tekstin rinnalla Agricola käytti pohjatekstinä Strassburgin reformaattorin Wolfgang Capiton siitä vuonna 1536 julkaisemaa latinankielistä käännöstä. Capiton teosta Agricola hyödynsi kuitenkin vain suomennostyönsä alkuvaiheessa. Latinankielisestä pohjatekstistä luopuminen on Agricolalle poikkeuksellista. Jättäessään Capiton rukouskirjan syrjään Agricola jätti samalla hyödyntämättä useita siinä olleita teologisesti merkittäviä lisäyksiä.

Koska Agricola suomensi tapansa mukaan sanatarkasti, lisättyjä sanoja on suhteellisen vähän. Teologisesti merkittäviä lisäyksiä on vain 12. Niistäkin lähes puolet Agricola lisää Capiton esimerkin perusteella. Saarnaviran korostaminen on ainoa teema, jota voidaan pitää luterilaisesta teologiasta omaksuttuna. Nyt analysoitujen rukoustekstien perusteella vaikuttaa siltä, että Agricola ei suomennostyössään ole kovin tarkka rukousten teologiasta. Rukoukset on valittu niiden yleisilmeen ja aihepiireihin sopivan sisällön perusteella. Huolellisuus käännöstyössä näyttäisi olevan teologista painotusta tärkeämpää.

Tutkimusmateriaali mahdollisti dispositioteorian muodostamisen. Sen perusteella voidaan päätellä, että Agricola on muuttanut rukouskirjan kokoonpanoa kesken toimitustyön. Agricolan käännösprosessin analyysi toi myös kielitieteellistä antia. Muun muassa joidenkin ainutkertaisina Agricolan tuotannossa esiintyvien sanojen taustoihin saatiin lisävalaistusta.

Agricolan rukouskirjaa kokonaisuutena tarkasteltaessa voidaan havaita, että huomattavan suuri osa sen rukouksista on keskiaikaisista lähteistä. Traditionalistiksi osoittautuva Agricola jätti hyödyntämättä useita merkittäviä evankelisia rukouskirjoja. Agricolan rukouskirjan tekee monipuoliseksi se, että siihen on valittu päälähteiksi viisi hyvin erilaisen taustan omaavaa rukouskirjaa. Nämä päälähteet toivat Agricolan rukouskirjaan aineksia myöhäiskeskiajalta sekä uuden ajan katolisesta, evankelisesta ja spiritualistisesta rukouselämästä. Kaiken kaikkiaan Agricolan käyttämiä lähdeteoksia on noin 30. Useimmista on lainattu vain muutama rukous.