Uralilaisen äännehistorian tutkimus on viime vuosikymmeninä mennyt eteenpäin, joten mahdollisimman tuore lähde on suositeltava. Toistan, että esittämiäsi vastaavuuksia sm. l ~ un. j ja sm. k ~ un. g ei nykyään palauteta yhteisiin kantakieliin. Se ei toki tarkoita, etteikö varhaisempina aikoina tällaista olisi voitukin olettaa, niin kuin ilmeisesti sinunu lähteissäsi.Jouko Heyno kirjoitti:Häkkinen on ansiokkaasti ja äännelaillisesti kumonnut etymologisen kehityksen, jota minä tai tietääkseni kukaan muukaan, ei ole esittänyt. Tämän jälkeen seuraa ad hominem -nälvintää, johon alkaa jo tottua. Koska moinen ei kuulu omiin tapoihini, esitän tässä asian uudelleen, nyt - koska ilmeisesti tarvetta on - syvemmin:
Suomen "laki" ja unkarin "jog(ász)" (tässä ortografisesti) ovat kehittyneet samasta SU-kantakielen sanasta *l'ake, kuten yllä olen esittänyt.
Sanan alkukonsonantti, palataalinen /l'/ on kehittynyt unkarissa äänelaillisesti odotuksenmukaisesti muotoon /j/, suomessa muotoon /l/. Tässä ei ole ongelmaa.
Vokaalienvälinen -/k/- taas on kehittynyt suomessa odotuksenmukaisesti /k/:na, unkarissa (varhaisunkari) "elävässä kielessä" muotoon -/velaari/-, josta kato. (en saa tähän gammaa ja khiitä)
Oikeudellinen ja uskonnollinen sekä toponyyminen sanasto on kuitenkin kielihistorian tutkimisessa ongelma, sillä tällä sanastolla on tapa "kivettyä". Näin on tässäkin käynyt, kuten kirjalliset lähteet osoittavat:
Suomessa sana "laki" on sanloppuisen /e/>/i/ -kehityksen jälkeen jakautunut dikotomisesti: "laki" - "laen" ja "laki" -"lain" -muotoihin. Tällainen jakautuminen ei ole tavatonta, ja siitä on lukuisia esimerkkejä juuri mainitsemissani ryhmissä. Semanttisesti tilanne on selvä: "laki", "jotain kaiken yläpuolella".
Unkarissa kehitys on ollut saman tapainen: Semanttisesti yhteys "oikea" =~ "oikeus" yms. on säilynyt. Sana *l'ake on säilyttänyt oikeudellisessa, yhteisön olemassaololle tärkeässä tehtävässä muotonsa "virallisena" pitempään kuin "elävässä kielessä". Tämäkään ei ole mitenkään poikkeuksellista maailman kielissä.
Näin on käynyt myös tässä; keskiaikaisissa teksteissä sana löytyy arkaaisessa äänneasussa /jog/ nimen omaan oikeusterminä.
Tässä tulee muistaa, että teosten pikainen selaaminen -etenkään sen ensimmäisen käteen tulevan - ei ole asiaan tutustumista ja tutkimista. Edellä esittämäni etymologia perustuu sekä mm. I. Pappin kielihistoriallisiin tutkimuksiin että julkaistuihin unkarin etymologisiin sanakirjaesityksiin, joten unkarin kielihistorian tunkeminen minun "piikkiini" on toki ansiotonta arvonnousua minulle. Kulosen teos on nimen omaan perusteet esittelevä kurssikirja, ei tutkimus.
Ei ole uskottavaa väittää, että esittämäsi yksi sana olisi haljennut kahtia. Sana laki : lain on nuori juuri i-vartaloisuuden perusteella, ja se voidaan ongelmitta palauttaa skandinaaviseen (SSA:n mukaan myöhäismuinaisruotsin tai varhaisuusruotsin) asuun lagh. Sen sijaan laki : laen on e-vartaloisena vanhempi sana, ja eräs mahdollisuus on germaaninen sana *flak(an), josta myöhemmin on lainattu myös lakka 'katos, laki'.
Tässä taas on kehäpäätelmä:
"Oikeudellinen ja uskonnollinen sekä toponyyminen sanasto on kuitenkin kielihistorian tutkimisessa ongelma, sillä tällä sanastolla on tapa "kivettyä". Näin on tässäkin käynyt, kuten kirjalliset lähteet osoittavat."
Ei siis ole mitään muuta todistetta kuin oma hypoteettinen oletuksesi.
Jouko Heyno kirjoitti:Mitähän muuten mahtaisi olla "konkreettinen esimerkki" kielihistoriassa? Vai tarkoitatko, että minun pitäisi erikseen mainita, että "vatten", "water", "Wasser" ja IE *watar ovat kaikki takavokaalisia ja tarkastellun alueen vesi-sanue, Vettern -tyyppi, ainutlaatuisena poikkeuksena etuvokaalinen, kuten koko SU-kielikunnan *vete -sanue? Haluatko listaan lisää indoeurooppalisia "vesiä"?
Konkreettinen esitys äännekehitysketjusta > ja < -merkkejä käyttäen sekä osoittaen, missä kohtaa on epäsäännöllisyys ja millä perusteella.
Minä puolestani voin mainita vastaesimerkkeinä, että armenian, germaanin ja heetin asut palautuvat e:lliseen lähtömuotoon, ja siksi indoeuropeistiikassa näyttääkin kyseinen sana rekonstruoitavan asuun nom.sg *uódr, gen.sg *uédns, nom.pl *uédoor (Beekes, Robert S.P: Comparative Indo-European Linguistics. An Introduction. 1995, s. 188).