Omistan Tietolipas sarjan pokkarin nro 180 "Ennen, muinoin; Miten menneisyyttämme tutkitaan" Toimittanut Riho Grünthal.
Matti Eronen kirjoittaa tässä kirjassa artikkelissaan "Ilmaston vaihtelut jääkauden jälkeen" siitä, miten 90-luvulla kerättiin Lapin metsärajavyöhykkeen järvistä lahoamattomia männynrunkoja, josta onnistuttiin muodostamaan vuosirenkaiden paksuusvaihteluun perustuvan vuoden tarkkuudella muodostetun katkeamattoman aikasarjan aina 7500 vuoden päähän.
Hän kertoo, että "tämän mäntykronologian rakentamisessa oli pitkään vaikeutena noin vuosien 200-400 e.kr. välinen aika. Vuosilustojen ristinajoitusta tuon ajankohdan yli yritettiin vuosikaudet turhaan, kunnes vuonna 1999 saatiin kohdalleen ja ongelma ratkesi. Tärkeä syy ristiinajoituksen vaikeuteen oli erittäin epäedullinen ajanjakso, joka alkoi vuonna 330 e.kr. Tuonna vuonna männyn paksuuskasvu romahti melkein olemattomaksi ja toipuminen iskusta kesti 20-30 vuotta. Vuoden 330 e.kr. vuosilusto on ohuin koko monituhatvuotisessa lustokronologiassa eli se oli ainakin männyn kasvun kannalta kaikkein epäedullisin vuosi tuona pitkänä ajanjaksona".
Sitten hän tarjoaa pari mahdollista syytä tähän ilmastokatastrofiin ja päätyy toteamaan: "Ennen ajanlaskua tapahtunut ilmaston huononeminen on varmasti vaikeuttanut ihmisten toimeentuloa pohjoisilla alueilla mutta näitä syy-yhteyksiä ei ole toistaiseksi [siis 2002 oma huomioni] laajalti pohdittu".
Minä olen mielessäni yhdistänyt tätä tietoa seuraaviin tietojyväsiin: Geneetikot ovat kirjoituksissaan jo ennen uusimpien menetelmien kehittymistä (esim de la Chapelle "Pohjan Poluilla Suomalaisten juuret nykytutkimuksen mukaan" 1999) todenneet joidenkin perinnöllisiin sairauksiin (diastrofinen dysplasia ja myoklonus(?)epilepsia) altistavien geenien läpikäynneen väestöllisen "pullonkaulan" 2000-2500 vuotta sitten (olihan toki Suomen alueen väestö muutenkin esihistoriallisiin aikoihin kovin kovin pieni, kenties tuhansia tai korkeintaan kymmeniä tuhansia henkilöitä).
Juuri tuolle samalle ajanjaksolle arkeologit ovat myös hartiavoimin olleet täyttämässä "löytötyhjiötä" (alkaen Meinander 1969 "Dåvits" ja Morbyn keramiikka) ja ovat omasta mielestään onnistuneet todistamaan väestön jatkuvuuden, mutta suhteellinen löytöniukkuus (ja kenties sisämaan taantuminen eräilytalouteen) lienee edelleen fakta ja yhteensopiva edellä kuvatun pullonkaulaväestön kanssa. Voisi ehkä ajatella myös, että tuona ajankohtana tapahtunut väestöharvennus olisi loppupiste kaikista nuorimmillekin iranilaisperäisille lainasanoille ja/tai loppupiste läntisten germaanilainojen (esim kärsiä, lansi) kulkeutumiselle kanta-permiin itämerensuomen kautta. Populaation pienuus voisi selittää myös kielen kehittymisen vallankumouksellisen luonteen keskikantasuomalaisella kaudella. Nämä asiathan katsotaan korreloivan.
Nyt kysynkin mikä on poikkitieteellinen tutkimustilanne koskien 330-300 e.kr. hahmottuvaa väestökadon aikakautta? Ovatko genetiikan uudet menetelmät tuoneet selkeyttä montako ihmistä meillä (pl. saamelaiset) oli esi-isinämme juuri noille vuosikymmennille otaksuttujen katovuosien jälkeen?
En nyt perää "suurta synteesiä" vaan lähinnä perään tietoa siitä, mikä on tutkimustilanne muilla tieteenaloilla kuin kielitiede koskien 330 e.kr. alkanutta ilmastokatastrofia.