
Ensimmäinen arkeologinen kaivaus Stonehengellä lähes viiteenkymmeneen vuoteen
Kaivaukset on aloitettu 31. maaliskuuta ja ne jatkuvat kaksi viikkoa perjantaihin 11. huhtikuuta asti. Kaivauksista löytyy päivittäin uutta tietoa niin English Heritage -järjestön kuin BBC:n sivuiltakin.
Ensimmäisissä kaivauksissa lähes viiteen vuosikymmeneen on tarkoituksena määrittää radiohiiliajoituksen avulla aiempaa tarkemmin sitä, milloin monumentin ensimmäiset osat on pystytetty. Samalla tutkijat pyrkivät ensimmäistä kertaa valaisemaan monumentin ympäristöstä löytyvien, monumentissa käytettyjen kivien palasten merkitystä. Tutkimuksella koitetaan selvittää ovatko kiven palaset ajautuneet ympäristöön jo pystyttämisvaiheessa vai onko niitä lohkottu irti jälkikäteen. Kaivauksia johtavat professori Tim Darvill Bournemouthin yliopistosta sekä professori Geoffrey Wainwright, Society of Antiquariesin johtaja.
Kaivauksista tulee internettiin päivittäin uutta tietoa. BBC:n ja English Heritage -järjestön sivuilta löytyy mm. videopäiväkirja kaivauksien etenemisestä, täydellisesti ympäri kulkeva panoraamakuva monumentin keskeltä otettuna sekä uusinta teoriaa ja tutkimusta esitteleviä artikkeleita.
Seuraa kaivauksia:
BBC: Stonehenge
English Heritage: Stonehenge Archaelogical Dig