Emma-Liisa kirjoitti:Täytyy lisätä, että kyseessä on yleinen trendi: sotaa käytiin vain rintamalla, naisten ja lasten kokemukset olivat toisarvoisia. Esim. Jevgeni Jevtushenko valitti aikoinaa, miten "Suuren isänmaallisen sodan" lapset jotka joutuivat hoitamaan miesten työt ja siten luopumaan lapsuudestaan, eivät saaneet sodan jälkeen arvostusta.
Sama koski naisia: NL:ssakin kunnioitettiin vain rintamamiehiä, sen sijaan rintamalla olleita naisia pidettiin epäilyttävinä (= löyhämoraalisina). Totta onkin, että monet komentajat ottivat rakastajattaren, mutta heitä ei tästä syytetty, vaan noita naisia vaikka he eivät voineet Stalinin aikana sanoa "ei" muuta kuin vakavin seurauksin. Ja saman maineen saivat kaikki naiset, kotona olleet naiset kun olivat mustasukkaisia.
Uuden ulkopoliittisen suuntauksen mukaisesti sota- aikaa ei saanut juuri muistella,
vaikka
1939- 1944 sotaan oli osallistunut 700 000 sotilasta, 70 %:a 1986- 1925 syntyneistä, sekä
90 000 lottaa.
Kotirintaman sotatarviketeollisuudessa ja hallinnossa toimineet, sotasairaalat jne.
90 000 sotilasta ja siviiliä kaatui tai katosi.
Ainakin kerran haavoittuneita oli 200 000, joista pysyvästi vammautuneiksi jäi 70 000.
Sotaleskiksi jäi 24 000 naista.
Sotapakolaisia, evakkoja oli n. 450 000.
Isänsä menettäneitä, alaikäisiä sotaorpoja oli 55 000.
Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan lähetettiin 80 000 lasta ilmapommituksilta turvaan.
Heistä ei ole kovinkaan paljon kirjoiteltu, eikä tehty dokumenttifilmejä
ei
ainakaan siinä mitassa kuin 1918 n.17000 punaorvorvosta, joista on tehty filmejä viime aikoinakin, tutkimuskirjallisuudessa mainitaan usein punaorpojen
poliittinen toiminta.
Kuinka suurta punaorpojen poliittinen merkitys ja toiminta on ollut ?
Veikko Palvo