Niinpä. Eräs asia tässä kaikesta huolimatta jää mietityttämään: jos kerran voittanut osapuoli edusti "legitiimiä" valtiovaltaa, niin miksi pelkästään teloituksina ilmenneen koston piti olla niin järkyttävän massiivinen, ainakin suhteessa 1 : 5? Voittajathan edustivat laillisuutta, opillista sivistystä, kulttuuria, kirkkollisuutta jne. Miksi tällaiset yhteiskunnan tukipylväät sortuivat vielä paljon pahempaan kuin punakaartilaiset, jotka jo määritelmän mukaan olivat "huligaaneja" ja "aviottomia lapsia". Kostostahan kai oli kysymys, koska puheenalaisessa Kanava-lehden artikkelissa sanotaan näin:Derkku kirjoitti:nähdäkseni Vares on Kanava-lehden artikkelissa sisällisodan suhteen täysin oikeassa. Punaisesta narraatiosta on tullut vallitseva.
"On myös outoa, jos edes nykyaikana voi aidosti luulla, ettei vallankumousyrityksestä ja sen yhteydessä harjoitetusta terrorista (sen väristä riippumatta) olisi kaikissa maailmanhistorian sisällissodissa olisi tappion hetkellä väkivaltaiset seuraukset."
Väkivaltaisten seurausten annettin sitten tunnetusti jatkua vankileirikatastrofina, jonka uhrilukua ei kai enää tässä yhteydessä tarvinne toistaa. Tahallisuudesta voidaan hyvin perustein puhua. (Vrt. Heikki Rantatupa 1979 ja uudestaan Suomen maatalouden historiassa: "- - ei voida kiistää, ettei maassa oisi kesällä 1918 ollut käyttämättömiä elintarvikereservejä. - - Niitä ei saatu, ja osittain yleinen mielipide vastusti niiden luovuttamista: vangit saisivat hieman kärsiäkin teoistaan." Ja kärsittiinhän sitä - hieman.
Sitten on tämä kai tutkija Marko Tikalta lähtöisin oleva näkemys siitä, että valkoisessa terrorissa olisikin ollut kysessä "rationaalisesta toiminnasta", lähinnä kai valloitettujen alueiden selustan puhdistamisesta. Tämähän otettiin esille myös tällä foorumilla eräässä toisessa säikeessä, kun sain korvat punaisena ymmärtää olevani "ASS-sukupolven" edustaja.
Puheenalainen rationaalisuus tulee mielestäni parhaiten esille siitä, mitä jalkaväenkenraali Rudolf Walden lausui itse asiasta kuultuna Mannerheimin luona 13.12.1929:
"Kaikki punaisten arkebuseeraukset ovat tapahtuneet omavaltaisesti. Miltä maa näyttäisikään, jollei näitä arkebuseerauksia olisi ollut. - - Suomi voisi olla punainen ja punaisempi kuin se vielä tänään [1929] on. Ne tapahtuivat ilman mitään muotoja. Mutta se oli suuri isänmaallinen teko." (Donnerin kok. KA.)
Olisikohan edellä olevassa sitaatissa niin sanotusti des Pudels Kern?
Unohduin pitkäksi aikaa näihin substanssikysymyksiin, mutta palaan vielä Derkunkin tuomitsemaan "punaiseen narraatioon". Pitää paikkansa, että monet kirjailijatkin ovat Linnasta (ja oikeastaan jo vuoden 1919 Sillanpäästä) kokeneet ainakin jonkinasteista myötätuntoa hävinnyttä osapuolta ja sen kokemia kärsimyksiä kohtaan. Kjell Wästönkin Kanava-lehden artikkelissa herättämä harmistuminen taita lopultakin johtua siitä, että kuvaa kirjassaan hätkähdyttävän realistisesti valkoisten toimia sodan loppunäytöksessä läntisellä Uudellamaalla Inkoon Västankvarnissa . Nämä intellektuellit tuntuvat olevan kaikessa hentomielisessä humanismissaan parantumattomia ja saavat vielä Helsingin kultuurieliitiltä valtaosan kirjallisuuspalkinnoistakin. Onneksi sentään Svinhufvudin muistosäätiön palkinto meni professori Esko Salmiselle - hänen teokselleenhan Kanavan artikkelissakin annetaan ainakin varovaista tunnustusta.