Nähdäkseni Leena Hietanen hyökkää kaikkien kimppuun ja pettyisi, jos ei saisi kivisadetta peräänsä. Nyt sattui Mika Waltarikin aivan sattumalta hänen tielleen.
Leena Hietasen kommentaarit näyttävät olevan sangen reippaita ja raikkaita. Vaikuttaa siltä, että hän on monipuolisten tylyjen kokemustensa jälkeen alkanut ammentaa sananviljelyssään aretinolaisen satiirikon perinteitä. Eihän meillä ole ollut loistavan Erno Paasilinnan jälkeen ketään maininnanarvoista satiirikkoa, joten markkinarakoa on älymystön rakkikoirillekin. Tämä Leenan satiiri tuntuu olevan sellaista hehkuttelevaista sorttia, joka erottuu täällä jäyhään satiiriin tottuneessa Suomenmaassa.
Kumpihan tuossa sitten Leenalla enemmän painaakaan, tyyli vai asiasisältö? Nyt tuotan kyllä hänelle pettymyksen, kun kerron, ettei hänen bloginsa lainkaan närkästytä minua. Annan hänelle kohtuulliset tyylipisteet, mutta teknistä suoritusta en lähde tarkemmin kommentoimaan. Lievennän heti sanomaani ja totean, että kyllähän tuo antaa virikkeitä jatkokeskustelulle, ellei peräti potkuja.
Juolahti sellaista mieleen, että kiihkeä antibolsevismi taisi sokaista monen suomalaisen kulttuurieliitin edustajan mielen ja sydämen niin pahasti, että pienestä päästä karkasi se eittämätön tosiasia, ettei natsismin nousu Saksasta ollut se uhka ihmisyydelle, mikä se todellisuudessa varmasti oli. Siis kovin lyhytnäköistä oli, kun huomioi, ettei toisaalta puuttunut "henkisiä välineitä" nähdä natsismista käytetevoiman saavan tukahduttavuuden läpi siihen laajamittaiseen vapaudenriistoon ja inhimillisestä kärsimyksestä täydelliseen piittaamattomuuteen, mihin Saksan menestys tulisi vääjäämättä johtamaan. Kuinka laajaa tämä likinäköisyys sitten on ollutkaan. Mielenkiintoista oli tästä yrittää joskus tehdä armoton analyysi.
Emma-Liisa kirjoitti:
'Fasismi edusti pahuutta, kommunismi hyvyyttä. Ei kommunismin valinneita voi syyttää mistään!' Näinhän se moraalinen kompassi Euroopassa menee. Pahuus oli Hitlerin puolella, hyvyys Neuvostoliiton puolella."
Noin oli kirvonnut erään puolalaisen huulilta. Pitää muistaa, että Puola oli kaiketi se kansakunta, joka on kärsinyt suhteellisesti kaikkein eniten saksalaisten harjoittaman hirmuvallan brutaalisuudesta. Muutamalla miljoonalla "polakilla" sattuu olemaan kansanmurhan kanssauhrin veljeys muutaman miljoonan "ryssän" kanssa.
Hitlerhän kuitenkin kerjäsi verta nenästä melkein koko muulta maailmalta (kaikki Saksan liittolaisetkin kävivät vain "omaa erillissotaansa"), joten oli väistämätöntä, että "idän pahat" ja "lännen hyvät" päätyivät Saksaa vastaan liittoon, jossa ei ollut tarvetta toitottaa eikä toitotettu "oman erillissodan käymisellä".
Emma-Liisa kirjoitti:
Perusssyynä on, että Hietaselle ei siis olemassa sellaista kuin länsimainen demokratia (edes vajavaisessa muodossa).
Minä kyllä näen muutamat blogit luettuani asian aivan päinvastaisena. Taitaa olla juuri se länsimaisen demokratian pahoinvointi, jonka lieveilmiöitä on tullut seurattua pitkän Balttiassa asustamisen näkökulmasta, joka Leenan kenkää hiertää. Monien kansakuntien vapautumista ei olekaan seurannut sitä demokraattisen mielenlaadun kasvua, jota on odotettu, kun Neuvostotankkien jyrinä on kaikonnut kauas pois.
terveisin Matti Lund