LauriKeskinen

Mistä tietoa yhdistyksistä?

Yritän koota listaa varsinaissuomalaisista työväen urheiluseuroista vuosilta 1903-1923. Tai oikeastaan tällä hetkellä kokoan listaa kaikista urheiluseuroista, joista sitten myöhemmin erottelen työväenseurat. Haun tekee ongelmalliseksi se, että

*SVUL ei ilmeisesti tavoittanut kaikkia maaseutuseuroja, eikä tietenkään työväen urheiluseuroja kansalaissodan jälkeen

*TUL perustettiin vasta vuonna 1919, joten sen avulla saadaan selville aikarajauksen viimeiset vuodet, mutta ei TUL:n perustamista edeltäviä

*Patentti- ja rekisterihallitus ylläpitää yhdistysrekisteriä, mutta siellä voidaan haku suorittaa vain kahdella eri tavalla: kohdistuen niihin seuroihin, jotka ovat edelleen toiminnassa ja perustettiin määriteltynä aikana sekä kohdistuen niihin, jotka on lakkautettu tai toiminta on hiipunut esim. ennen vuotta 1944. (Lakkauttamispäivämäärät jaotellaan seuraavasti: ennen vuotta 1944, vuoden 1944 jälkeen ja vuoden 1991 jälkeen.) Tuossa ensimmäisessä haussa on se ongelma, että jos seura on muuttanut nimeään (esim. Maarian Pyrkivästä Turun Pyrkiväksi), tunnistaa haku seuran vasta sinä vuonna kun nimi on muuttunut. Toisessa taas on ongelmana se, että seurojen perustamispäivämäärää ja toiminta-aikaa ei ilmoiteta, ainoastaan koska se on lakkautettu. No, tällä tavoin saan tietysti kattavan listan ennen vuotta 1944 purkautuneista seuroista, mutta ilman tarkempia tutkimuksia en saa tietää niiden toiminta-aikaa. Jatkan kuitenkin tutkimuksiani tuolla yhdistysrekisterissä, koska sain sieltä ihan loistavaa palvelua, ja heillä on tiettyjä minua kiinnostavia tietokantoja, joihin pääsee vain henkilökunnan luvalla ja avustuksella.

*Turun maakunta-arkistosta löytyi hyviä Turun poliisin tekemiä yhdistyslistoja, mutta valitettavasti ne koskivat vain Turkua.

Olen myös selannut erilaisia varsinaissuomalaista urheilua koskevia historiikkeja, mutta niissä ei ole sen kummemmin seuralistoja näkynyt. TUL:n ja SVUL:n piirin historiikit olivat hyviä lähteitä, mutta niiden ongelmana ovat edellä mainitsemani puutteet. Eli mistä vielä kannattaisia hakea varsinaissuomalaisia seuroja? Eikö esimerkiksi yhdistysrekisteriä ole koskaan painettu kirjaksi? Listassani on nyt suurinpiirtein sata seuraa, mutta se huolestuttaa, että ilman lisälähteitä en saa enää kasvatettua listaani, ja mikä tärkeintä, en saa tarkistettua listaani. Seuraavaksi on vuorossa seurojen lähempi tarkastelu yhdistysrekisterissa. Ja kansallisarkistosta ei tunnu olevan mitään hyötyä, sillä siellä ilmoitettiin, että seuroja haetaan vain perustajan nimellä, mutta sellaisia tietoja minulla ei tässä vaiheessa tietenkään ole.

heehak
Viestit: 124
Liittynyt: 06.03.08 11:25

Re: Mistä tietoa yhdistyksistä?

Oletko kokeillut Työväenliikkeen kirjastoa, jossa on on kirjaston etusivun mukaan kirjoja ja lehtileikkeitä mm. urheilusta:

http://www.tyovaenperinne.fi/kokoelmat.html

LauriKeskinen

Re: Mistä tietoa yhdistyksistä?

Työväenliikkeen arkisto on tuttu paikka, mutta kirjastossa en ole käynytkään. En tosin usko, että siellä on sen kummempaa tarjottavaa kuin urheiluarkistossa, jossa olen selaillut SVUL:n ja TUL:n vuosikertomuksia. Kaikki historiikit ja urheiluarkistot ovat siinä mielessä toissijaisia, että niissä ei välttämättä ole tietoa KAIKISTA varsinaissuomalaisista urheiluseuroista. Yhdistysrekisterissä taas pitäisi olla joka ikinen yhdistys, mukaan lukien urheiluseurat. Kuten aloitusviestissä sanoin, yritän tällä hetkellä löytää arkiston, jossa olisi lueteltuna kaikki yhdistykset, ei vain urheiluseurat. Se vain ihmetyttää, että kyseisen arkiston paikantaminen on niin hankalaa, vaikka siellä sijaitseva tieto on virallista ja julkista. Aloinkin miettiä yhtenä vaihtoehtona esim. joitain verotietoja, jos moisia on säilytetty. JOS yhdistykset maksoivat 1900-luvun alussa jotain erityistä veroa ja/tai niitä käsiteltiin nimenomaan yhdistyksinä, saattaisi sieltä löytyä jotain. Mutta tämä on vain mutuilua, koska en tiedä onko kyseistä arkistoa edes olemassa. Pitäisi vain keksiä, mikä muu kuin yhdistysrekisteri on pitänyt kirjaa yhdistyksistä. Jos saan asian selville, täytyykin postata tänne siitä selvitys, jotta yhdistyksiä tutkivien työ hieman helpottuu tulevaisuudessa.

No, ehkä kaikki selviää, kun otan uudelleen yhteyttä kansallisarkistoon ja ihmettelen heidän edellisessä viestissä mainitsemaani käytäntöä.

heehak
Viestit: 124
Liittynyt: 06.03.08 11:25

Re: Mistä tietoa yhdistyksistä?

On yksi mahdollinen paikka, jota on harvoin käytetty ylipäätään historiallisessa tutkimuksessa, nimittäin Turun ja Porin lääninhallituksen lääninkanslian asiakirjat. Maaherrahan (tai kuvernööri) oli (on) ylin poliisiviranomainen läänissä. Onkohan niin, että kaikkien yhdistysten piti hakea lupa toiminnalleen (varsinkin autonomian aikana? Silloin lupa mahdollisesti on pitänyt hakea lääninhallitukselta. Ehkäpä nimismiehet tai kruununvoudit ovat lähettäneet hakemukset tai ilmoitukset lääninkanslialle. Siinä tapauksessa tarpeelliset viitteet löytyvät saapuneiden kirjeasiakirjojen diaareista.

LauriKeskinen

Re: Mistä tietoa yhdistyksistä?

Hyvä vinkki tuo maistraattia koskeva! Turun maistraatin arkistosta löytyi sarja A15 Yhdistysrekisterikortisto. Se tosin alkaa vasta vuodesta 1919, mutta pääsenpä alkuun täällä Turun päässä. Se täytyy tsekata heti maanantaina. Täytyy vaan seurata tarkkaan, että mitkä kunnat kuuluivat tuon maistraatin alueeseen 1900-luvun alussa.

Kansallisarkistostakin löytyi kiinnostavia arkistoja. Oikeusministeriöstä löytyi yhdistysrekisteridiaareja samaten vuodesta 1919 alkaen. Purkautuneet yhdistykset taas löytyvät patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteristä, mutta pelkään pahoin ettei yhdistyksiä ole laitettu mihinkään järjestykseen, ja arkistoyksikköjä on kuitenkin lähes tuhat! No, mihis muuallekaan tutkija kuuluu kuin arkistoihin pölyttymään :-)

Niitä autonomian ajan yhdistyksiä en oikein vieläkään osaa etsiä kansallisarkistosta. Onko tietoa, mikä virasto hoiti tuolloin niiden rekisteröimisen?

Palaa sivulle “Kysymyksiä historiasta”