Emma-Liisa kirjoitti:ARTO MURTONEN kirjoitti: Luultavasti Suomi olisi joka tapauksessa
myöhemmin liittynyt sotaan Saksan rinnallle.Sotainto oli Suomessa
kuitenkin sitä luokkaa että
se olisi kyllä kääntynyt ajan mittaan sisäiseksi levottomuudeksi,ellei sitä
olisi suunnattu ulospäin.
MIkä
ihmeen sotainto? Miten se ilmeni vuoden 1937-9 Suomessa, jota johti
punamultahallitus ja jossa elinolot olivat oparantuneet ja vastakohdat
tasaantumassa?
Ei halu puolustautua hyökkäystä vastaan ole
sotaintoa. Jälkimmäistä löytyi korkeintaan yksittäisiltä ihmisiltä.
Suurin osa ihmisistä joko pelkäsi sotaa tai ei uskonut sen syttyvän.
Saksan
lähettiläs Blåcher kirjoitti tunnetussa raportissaan, että Suomi kuuluu
kylläisiin valtioihin, joilla ei ollut sodassa mitään voitettavaa.
Toinen
asia on, että jos Suomi olisi myöntynyt ja NL olisi jatkanut
painostustaan (on vaikea nähdä ettei se olisi tehnyt niin), mutta olisi
jotenkin vältytty sodalta ja/tai mniehitykseltä, niin ennen pitkää
olisi tultu tilanteeseen, jossa Suomen olisi ollut valittava joko NL
tai Saksa. Mutta silloin kansa olisi jakaantunut.
Lähtökohtani oli tätä ajatusleikkiä hahmotellessani että mitä se
myöntyminen 1939 olisi aiheuttanut,myöhemmin.Että olisiko se
saatu myytyä silloiselle eduskunnalle,vai olisiko hallitus joutunut
joka tapauksessa eroamaan jne.Olisiko NL jatkanut painostustaan
juuri niinkuin on esitetty,että elokuun kriisi 1940 olisi sitten ollut
joka tapauksessa käsillä,ja olisiko Hitler joka tapauksessa estänyt
Stalinin aikeet,sanomalla että "se olisi jo sodan syy",jne.Omat tietoni
eivät riitä,ns haastamiseen,todennäköisyyksiin.
Meillä nyt on kuitenkin päätetty että NL vaatimuksista kieltäytyminen
oli se meidän etumme,kaikesta huolimatta.Sitä käytetään kuitenkin
myös nyt perusteena politiikalle,halutaan tai ei,se on sementoitu.
Mannerheimin ja Paasiken arvovalta ei ollut tuolloin lähelläkään
sitä mitä sitten vähän myöhemmin,he olivat myönnytysten kannalla,
Mannerheim nyt ainakin syystä että täytyy voida pelata aikaa,että
rahkeet ei vaan riitä,että sota tulee,jne...Sota nosti heidät,yhdisti
kansalaisryhmät,pantiin kiistat ainakin siksi aikaa sivuun jne.
Tää on tää jossittelun suo jossa yksi jos tarkoittaa tuhatta uutta.Ei tätä
ole pakko jatkaa,mutta jos...niin,olisiko kansa jakautunut,olisiko päästy
edes elokuuhun 1940,olisiko siihen mennessä ehditty varustautua paremmin jne
Itselleni päälause on jossittelun tarpeellisuus vaihtoehdottumuuden
torjumisessa yleisemminkin,ei vain historiankirjoituksessa.
Suomen suuri henkinen ongelma on vaihtoehdottomuuden hyväksyminen
ilman kyseenalaistamista,esim julkistenvarojen leikkausten suhteen ym.
En tahdo enempää "jeesustella",mutta kyllä sillä historiallistakin pohjaa on,
että miten sitä omaa historiaa on totuttu katsomaan ja kirjoittamaan.