nylander kirjoitti:Miksiköhön tällaisen Arnstadin kirjan julkistaminen sitten synnyttää tällaisen kuhinan, jos hän jo määritelmän mukaan on täydellinen mätämuna, aina ulkomuotoa myöten?
Koska itse kommentoin tuota ulkoasua, todettakoon että siinä kohtaa pyrin arvioimaan Arnstadin esiintymisen ja habituksen perusteella hänen mahdollisia sisäisiä tuntemuksiaan. Voi olla, että kaikki eivät tuollaisesta arvioinnista pidä, mutta se nyt vain kuuluu tapoihini. Olen omaksunut sen leikkuuopiston käyneeltä äidiltäni, joka työskenteli design-alalla ja mallinakin. Hiukan on stailistin vikaa siis minussakin, osaan katsoa asioita sillä silmällä, tiedäthän.
Tämä ei tietystikään liity Arnstadin työhön, ja mätämunaksi en miestä kutsunut. Muistaakseni soin hänelle jopa vapauden käyttää terminologiaansa, olettaen että hänellä on siihen muitakin perusteluja kuin pelkkä provosointi.
En ole huomannut, että tähänastisessa keskustelussa Arnstadin kirjaa olisi ryhdytty kaatamaan dokumentoiduin asia-argumentein.
Miksi se yleensäkään pitäisi jollain tavoin kaataa?
Esittääkö kirja oikeastaan mitään teesejä? Tarjoaako se mitään sellaista tietoa, mikä ei jo aiemmin olisi tiedossa? Mikäli ei, niin riittänee, että toteaa sen derivatiiviseksi ja lähdepohjaltaan puutteelliseksi teokseksi, joka kuitenkin on esitelty tekijänsä toimesta jonkinlaisena sensationaalisena uuden näkemyksen alkulaukauksena.
Psykologisesta projektiosta vihjaavan viittauksen kognitiiviseen dissonanssiin leikkaan tällä erää pois, mutta tähän voisi sanoa jotain:
Sekin tuntuu merkilliseltä, että Arnstadia ivataan hänen "oppimattomuutensa", ts. akateemisen loppututkinnon puuttumisen takia. Onhan juuri päästy moittimasta Heikki Ylikangasta siitä, ettei lue tutkijoiden joukkoon muita kuin väitelleitä henkilöitä.
Koska tässä lienee taas kyseessä viittaus omiin sanoihini, saanen hieman korjata tuota käsitystä. Ylikangas ei nimittäin oikeastaan taida pitää väitöskirjaa tutkijaksi pätevöitymisen kriteerinä. Itse asiassa on varsin epäselvää, mitkä kriteerit Ylikangas asettaa tuon mystisen "tutkija"-arvonimen käytölle.
Ad hominem-kommenteissaan Tapio Nurmiselle hän antoi ymmärtää, ettei Nurmisella - joka on maisteri - ole "tutkijan pätevyyttä". Toisaalta Ylikangas on laskenut pari päivää sitten jälleen televisiossa iloksemme pyörähtäneen Juhani Tasihinin, joka ei ole allekirjoittaneen tavoin lisensiaattia kummempi, sen verran päteväksi "tutkijaksi", että oli mielihyvin esiintynyt yhdessä hänen kanssaan.
Todennäköistä siis on, että emeritusprofessori Ylikankaan kriteerit vuohien erottamiseksi lampaista perustuvat johonkin paljon yksinkertaisempaan kuin akateemiseen loppututkintoon. Ergo, hän lukee "tutkijoiden" joukkoon vain ne, jotka ovat hänelle syystä tai toisesta mieluisia.
Mitä taas tulee Arnstadin "oppimattomuuteen", sillä on kyllä käsittääkseni tarkoitettu tässä keskustelussa ihan oppimattomuutta
an sich, ei siis mitään akateemisen loppututkinnon puutetta. Nämähän eivät tietenkään kulje käsi kädessä. Max Jakobson on kirjoittanut aikanaan ihan mukiinmeneviä tutkimuksia, vaikka on tietääkseni vain ylioppilas.
Mutta eikö esim. kirjailija Sirpa Kähkönen, jonka romaaneja olet muistakseni kertonut arvostavasi, ole tuonut esille myös moraaliaspektia, vaikkapa siinä, että Saksasta Suomeen tuodut elintarvikkeet olivat poissa esim. Ukrainan lapsilta.
Siitäkin voi olla montaa mieltä, oliko asia tosiaan näin, mutta kirjailijallehan toki sopii tällainen moralisointi. Itä-Eurooppaan jossain määrin tuntumaa omaavana itseäni mietityttää, kuinka hyvin Sirpa Kähkönen oikeastaan tuntee Ukrainan sodanaikaista historiaa?
Mikähän sitten oikein mahtaisi olla sopiva meritoitumisen taso?
Riittävän laaja asiantuntemus, kyky analysoida laajaa lähdepohja riittävän kriittisesti ja kaikenlaisen tarkoitushakuisuuden välttäminen olisivat mielestäni ihan kova juttu noin alkajaisiksi.
Sanotaan nyt vaikka niin, että vasta neitsyytensä menettäneen nuoren naisen ei kannata heti seuraavana aamuna ryhtyä kirjoittamaan seksiopasta. Ei ainakaan liian saarnaavaan sävyyn.
Cheers,
J. J.