Tapio Onnela
Posts: 4819
Joined: 13.09.05 12:40
Contact: Website

Kuka hyötyy diktatuurista?

21.09.07 08:44

Tapio Onnela:

Kuka hyötyy diktatuurista?

Hiidenkivi 4/2007

Matti Rossin unkarilaiskirjailijasta tekemä ilmianto 30 vuoden takaa nousee sitkeän säännöllisesti esiin julkisuudessa. (kts. Matti Rossin kirje Unkarin kirjailijaliitolle, julkaistu Tiedonantajassa 11.4. 1975, Agricola-Suomen historiaverkko) Viimeksi Rossia kurmotti kokoomuspoliitikko Ben Zyskowicz, kun tämä sai kääntämisen valtionpalkinnon. Kirjailijakollegan ilmiantaminen totalitaarisen valtion edustajille oli tietysti niljakas teko, ja tätä pitkäikäistä, oikeutettuakin raivoa lisää, että Rossi ei koe tehneensä mitään väärää tai tuomittavaa.

Mutta. Me jotka olemme heittämässä sitä sadatta kiveä voisimme ehkä vielä hetken miettiä ennen kuin annamme kiven lentää. Kuka oikeastaan hyötyi eniten Neuvostoliiton Itä-Euroopassa ylläpitämästä totalitaarisesta diktatuurista? Suomessa heitä oli kulttuurieliitin runoilija Rossi, joka sai julkaista runojaan Tiedonantajassa tai Kulttuurivihkoissa. Hänellä saattoi olla tiettyä auktoriteettia vasemmistolaisessa kulttuurieliitissä. Mikä tuon kulttuurieliitin painoarvo todellisuudessa oli? Jälkiviisaudella maustetusta uhoamisesta päätellen se oli varsin suuri.

Unohdetumpia, mutta kenties kiinnostavampia ja ainakin aikanaan huomattavasti vaikutusvaltaisempia ajojahdin kohteita olisivat vaikkapa ”punaiset vuorineuvokset”, valtionyhtiöiden johtoryhmät, perässähiihtäjät ja muut talouselämän johtajat, jotka liehittelivät poliittista valtaa. He tekivät kaikkensa saadakseen oman yrityksensä tungetuksi bilateraalisen kaupan tavaranvaihtopöytäkirjoihin, sillä jos siinä onnistui, oli saatavilla helppoa rahaa - ja paljon. Tämä porukka oli se, joka oikeasti hallitsi Suomea 1970-luvulla ja nettosi vielä mukavasti. Eikö zyskowicziläisen hyveellisen logiikan mukaista olisi vetää tilille muutkin diktatuurin kanssa veljeilleet: pääomapiirit ja tehtaanomistajat, jotka toimittavat kulutustavaroita Neuvostoliittoon hyvillä voitoilla, pönkittäen siten diktatuurivaltiota ja sen sortokoneiston säilymistä vuosikymmeniä.

Laivoja, koneita, talvisaapikkaita, sulatejuustoa, maaleja ja muuta kulutustavaraa meni Neuvostoliittoon isoja sarjoja ja laivalasteittain. Menekki oli taattu, kun kilpailua ei ollut, ja riskit olivat olemattomat. Tuotekehittelyyn ei juuri tarvinnut investoida, koska kaikki länsimainen meni itsestään kaupaksi, ja kaupat varmistettu valtioiden välisillä sopimuksilla etukäteen.

Energian saannin turvaaminen meni luonnollisesti kaiken ihmisoikeushömpötyksen edelle. Se oli öljykriisin jälkeisessä ajassa niin tärkeää, että esimerkiksi WSOY perusteli luopumistaan Aleksandr Solzenitsynin Gulagin julkaisemisesta vedoten koko maata uhkaavaan kylmyyteen ja kansalliseen etuun.

Siksi tuntuu vähän oudolta, että jokin runoilija tai laulaja saisi kymmenien vuosien jälkeen pyydellä anteeksi tekemisiään, mutta diktatuurista rankasti netonneet raharikkaat ovat selvinneet kuin koira veräjästä. Ja lopultakin, emmekö me kaikki hyötyneet diktatuurista? Se tavallinenkin tehdastyöläinen tai laivanrakentaja nettosi neuvostokaupan lihavista urakoista ihan kivasti. Ja juu, kyllä minäkin vietin lokoisia rikkaanpäiviä sukkahousukauppojen jälkeen Leningradin Europeiskajassa - ei siinä mitään.

Onko maailman omatunto sitten nyt puhtaampi? Onko yksikään suoraselkäinen 1970-lukulaisia taiteilijoita hiillostanut, kommunismin ja Neuvostoliiton urhea kriitikko uskaltanut ehdottaa, että yritysten tulisi lakata tukemasta Kiinan kommunistista diktatuuria, jonka tehtaissa orjatyö ei ole mitenkään tavatonta, ja vetäytyä Kiinasta? Uskaltaako kukaan arvostella Nokiaa sen tuottavasta yhteistyöstä totalitaarisessa riistokapitalismin Kiinassa, maassa jossa toisinajattelijat hiljennetään? Esimerkiksi kiinalainen toisinajattelijan Shi Tao vangittiin hakukoneyhtiö Yahoon antamien tietojen avulla. Yahoo sanoi vain noudattavansa Kiinan lakeja. Eikö tämä yhtään häiritse kommunismin kriitikoita? No ei nyt sentään, täytyyhän realiteetit tunnustaa: ”Mooses on Mooses ja bisnes on bisnes”. Mutta olisiko Etelä-Afrikan rotusortohallitus kaatunut ilman merkittävää julkista painostusta, jonka olennaisia osa olivat taloudelliset boikotit, jotka lopulta pakottivat romuttamaan apartheid-järjestelmän?

On ironista, että nobelkirjalija Alexandr Solzenitsyn varoitti juuri tästä samasta ”legaalisesta realismista” kritisoidessaan maanpakolaisuutensa alkuaikoina Yhdysvalloissa läntisiä oikeusoppineita siitä, että ne hyväksyvät väkivalloin synnytetyn ja ylläpidetyn valtion toiminnan, koska se on ”lakien mukaista”, siitäkin huolimatta, että ne rikkovat moraalisia periaatteita.

Mutta ehkä elegioiden mahti sittenkin on voimakkaampi kuin junallinen kulutustavaroita. Joihinkin meistä niillä on ollut niin mahtava vaikutus, että adrenaliinitasot nousevat vielä 30 vuoden päästä.

Kolumni julkaistiin Hiidenkivessä 4/2007

User avatar
Jouko Heyno
Posts: 842
Joined: 30.11.05 11:26

21.09.07 11:12

Diktatuurista hyötyy tietysti diktaattori ja hänen kannattajansa. Kaupankäynnistä taas hyötyvät kauppaa käyvät. Ei kai tämä ole yllätys. Kauppaneuvos Paukku totesi: "Mooses is Mooses, but pisnes is pisnes."

Kaupankäynnin moraalista voidaan tietysti keskustella maailman tappiin. Valitettavaksi tosiasiaksi jää, että vuorineuvosten moraalin voi kyseenalaistaa vain, kun tietää lopputuloksen. Sama koskee Rossia. Ongelman ydin on, että "demokratia" on määritelty yleisessä keskustelussa niin huonosti.

korjaaja
Posts: 84
Joined: 16.05.07 12:32

24.09.07 12:19

Länsimaiden diktatuurikeskustelussa on sellainen hellyttävä piirre, että diktatuureja ovat aina "ne toiset". Länsimaat esiintyvät ikään kuin ne itse olisivat aina olleet demokratian ja hyvyyden perikuvia, vaikka tosiasiassa demokratiaa on ollut vasta sata vuotta. Sitä ennen oli pari tuhatta vuotta diktatuuria, eikä länsimaiden rikosrekisteristä puutu oikeastaan ainuttakaan nimikettä, joka löytyy esim. Venäjän listasta.

Matti Rossin tekoa on tietysti kohtuuttomasti paisuteltu, jos sitä vertaa Suomen historiasta löytyviin todellisiin vääryyksiin, mutta kunnollista motiivia teolle on kieltämättä vaikea löytää. Vaikka olisikin toivonut, että NL joskus tulevaisuudessa tulee lunastamaan lupauksensa paremmasta ja oikeudenmukaisemmasta maailmasta, niin toiveen toteutumisen kannalta tuskin oli hyötyä ryhtyä ilmiantamaan eri mieltä olevaa taiteilijaa. Tässä mielessä motiiviksi voi tuskin jäädä muuta kuin pikaistuksissa tehty hölmöys. Natsivertaus loukkasi, ja loukkaajaa teki mieli näpäyttää. Lienee tuttu tunnetila nettiskribenteille.

Diktatuurien kovaan painostamiseen suhtaudun skeptisesti, vaikka Etelä-Afrikassa se onnistui. Etelä-Afrikassa oli kuitenkin vahva oppositio (mukana vahvasti myös kommunistit, huom.), mutta onko sellaista Kiinassa tai Venäjällä? Viimeksi kun tarkistin, niin Venäjän suurimmat oppositiopuolueet olivat zhirinovskilaiset ja kommunistit, joten heidänkö nyt sitten pitäisi nousta pahan Putinin tilalle johtamaan Venäjää? Kiinan tai-chi/joogaoppositio voi olla ihan sympaattinen ja kiva, mutta onko siitä johtamaan 1,3 miljardin kansakuntaa? Kyseessä ei ole ainoastaan Kiinan johdon ja lännen suuryritysten etu, vaan voi myös kysyä, onko inhimillisesti oikein ottaa riski Kiinan joutumisesta sellaiseen talousahdinkoon, johon Venäjä joutui NL:n kaaduttua? Kuinka paljon kuolleita Kiinassa tulisi Venäjän 90-luvun kuolleisuusasteella? Ja saataisiinko tilalle edes demokratiaa vaiko vain Putin-demokratiaa? Tai mahdollisesti jotain vielä pahempaa?

Etelä-Afrikan painostaminen oli sikälikin perusteltua, että järjestelmä nojasi niin epäeettiseen erotteluun. Länsimaiden ihmisille on (nykyään) helpompi hyväksyä sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus kuin rotuun perustuva syrjintä. Suomessakin monet halveksivat köyhiä ja asunnottomia, mutta suoranaista rotuun perustuvaa halveksuntaa pidetään jo huomattavasti epänormaalimpana. Näin ollen Kiinaa ja Venäjääkään tuskin aletaan painostaa sikäläisten köyhien oikeuksista ja sananvapauksista, ainakaan niin kauan kuin köyhiä on tasapuolisesti kaikissa etnisissä ryhmissä.

Saksan ja Japanin "painostaminen" demokratiaan vuoden 1945 jälkeen onnistui näiden maiden aikaisemman vahvan taloudellisen pohjan ansiosta, jollaista ei yleensä diktatuureilla ole. Ja nämäkin olivat luoneet taloutensa perustan aikoinaan diktatuurin vallitessa (siis jo ennen maailmansotia).

Siihen taisivat loppua esimerkit onnistuneista demokratiaviennin projekteista. Itä-Euroopan murros 90-luvulla ei ollut varsinaisesti ulkoisen painostuksen tulos, vaan maiden oma-aloitteinen teko, jossa entisen hallinnon poliitikot alkoivat johtaa uutta linjaa. Irakiin viedyn demokratian onnistumisen kuvaamiseen eivät riittäisi edes kaikki maailman hymiöt.

Jaakko Wallenius
Posts: 13
Joined: 28.09.07 16:43
Location: Lohja
Contact: Website

15.10.07 21:27

Matti Rossin tekoa on tietysti kohtuuttomasti paisuteltu, jos sitä vertaa Suomen historiasta löytyviin todellisiin vääryyksiin, mutta kunnollista motiivia teolle on kieltämättä vaikea löytää.
Matti Rossin motiivi on helppo ymmärtää, kun tajuaa, että teon syy oli uskonnollinen. Hän uskoi kommunismiin täysin uskonnon kaltaisena ihmiskunnan kaikkien ongelmien ratkaisuna ja katsoi ilmiantamansa unkarilaisen vaarantavan oikean uskon ja samalla siis ihmiskunnan paremman tulevaisuuden.
Etelä-Afrikan painostaminen oli sikälikin perusteltua, että järjestelmä nojasi niin epäeettiseen erotteluun. Länsimaiden ihmisille on (nykyään) helpompi hyväksyä sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus kuin rotuun perustuva syrjintä.
Suuri periaatteellinen ero on, että aatteellisesta syrjinnästä pääsee useimmiten eroon vain vaihtamalla aatteitaan, mutta rodullisesta syrjinnästä ei pääse koskaan eroon itseään muuttamalla.

Return to “Puheenvuoroja historiasta”