Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Maanomistajat halukkaita hoitamaan muinaisjäännöksiä itsekin

Maanomistajat halukkaita hoitamaan muinaisjäännöksiä itsekin

Museovirastossa on toiminut muinaisjäännösten hoitoyksikkö vuodesta 1988 lähtien. Muinaisjäännösten hoito perustuu muinaismuistolakiin, jonka mukaan niin muinaisjäännösten tutkiminen kuin hoitokin ovat luvanvaraisia. Museovirasto on tehnyt vuosittain hoitotöitä keskimäärin 200:lla yksityisten maanomistajien, kuntien, yhteisöjen ja valtion mailla sijaitsevalla kohteella. Keväällä 2007 hoitoyksikkö kartoitti kyselytutkimuksella maanomistajien mielipiteitä ja toiveita muinaisjäännösten hoidosta. Siihen oltiin pääasiassa tyytyväisiä ja monet maanomistajat olisivat myös itse halukkaita tekemään hoitotoimenpiteitä maillaan sijaitsevilla muinaisjäännöksillä, mikäli hoitoon olisi mahdollista saada taloudellista tukea.

Kyselytutkimuksen muinaisjäännösten hoidosta toteutti fil. yo Mikko
Helminen. Kysely lähetettiin 145 maanomistajalle, joiden mailla
sijaitsevilla muinaisjäännöksillä on suoritettu hoitotoimenpiteitä
2000-luvulla. Vastauksia saatiin 70 eli vastausprosentti oli yli 48.
Tulokset kattavat lähes neljänneksen Suomessa tällä vuosikymmenellä
hoidettujen kohteiden maanomistajista.

Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa maanomistajien kokemuksia Museoviraston
muinaisjäännösten hoitoyksikön toiminnasta, hoitotyön toteuttaneen työryhmän
työskentelystä, vierailijoista sekä laidunnuksesta ja yhteistyöprojekteihin
kohdistuvista ajatuksista. Kyselyn tulokset ovat osa hoitoyksikön työn
arviointia ja niitä hyödynnetään hoitoa ja sitä koskevaa tiedottamista
kehitettäessä.

Muinaisjäännösten hoitoon oltiin pääasiassa joko tyytyväisiä tai melko
tyytyväisiä. Monessa vastauksessa muinaisjäännösten hoidon nähtiin myös
tavalla tai toisella olleen maanomistajille hyödyksi. Lisää tietoa kaivataan
tulevista ja meneillään olevista hoitotoimenpiteistä, muinaisjäännösalueen
rajoista ja tarkasta sijainnista sekä siitä minkälaisia hoitoon liittyviä
toimenpiteitä maanomistajat voivat itse tehdä kullakin kohteella. Useassa
vastauksessa toivottiin kohteille myös opasteita ja infotauluja,
saavutettavuuden parantamista ja kohteiden suurempaa hyödyntämistä
paikallisesti.

Lisätietoja kyselystä ja sen tuloksista antaa yli-intendentti Mirja
Miettinen, puh. (09) 4050 9251, mirja.miettinen@nba.fi

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”