Eino Jutikkalan historiapalkinto Viljo Rasilalle
Professori Viljo Rasila, 81, sai ensimmäisen Eino Jutikkalan historiapalkinnon keskiviikkona Helsingissä. Palkinto on arvoltaan 15000 euroa. Palkinto jaettiin Helsingin yliopistossa Suomalaisen Tiedeakatemian muistojuhlassa, joka järjestettiin akateemikko Eino Jutikkalan kunniaksi. Jutikkalan syntymästä on tullut kuluneeksi 100 vuotta.
Palkinnon perusteluiden mukaan Rasila on ansioitunut tutkija, joka on tuonut alalleen uudenlaisia menetelmiä luonnontieteistä ja yhteiskuntatieteistä. Niitä hän hyödynsi jo 1960-luvun lopulla tutkiessaan kansalaissodan sosiaalista taustaa. Tuolloin hän onnistui tuottamaan uutta tietoa sodan syistä.
Rasila teki töitä suurimman osan urastaan Tampereen yliopistossa. Tampereen historian lisäksi hän on tutkinut muun muassa teollistumiskauden Suomea, Suomen taloushistoriaa ja työskennellyt päätoimittajana Suomen maatalouden historia -teossarjassa.
Viime joulukuussa kuollut Jutikkala testamenttasi Tiedeakatemialle omaisuudestaan pääosan, 22 miljoonaa euroa. Varoista jaetaan joka kolmas vuosi palkinto ansiokkaasta historiantutkimuksesta.