Ylikangas kertoo Lähteenmäen yrittäneen myöhemmin paikallistaa näitä laatikoita Sota-arkistosta:Heikki Ylikangas kirjoitti:
... komennus kesti ajanjakson 6.10. – 11.12.1970 ja käsitti palvelun “apulaisena arkiston muodostamis- ja supistamistehtävissä”, minkä lisäksi hänen ilmoitetaan osallistuneen kortistotyöskentelyyn. Palvelustodistuksen on allekirjoittanut kapteeni R. Saarinen, komentotoimiston päällikön sijainen. Lähteenmäki kertoo käsitelleensä esikuntarakennuksen kellarissa Turun eteläisen sotilaspiirin asiakirjoja vuodesta 1944 alkaen ja Turun suojeluskuntapiirin asiakirjoja vuosilta 1939-1944. Aineistossa oli myös salaisia asiakirjoja, jotka luokiteltiin määräaikaisesti (25 tai 50 vuotta) salaisiksi tai ikuisesti salaisiksi. Lähteenmäki jatkaa: “Selatessani papereita löysin myös useita vihkoja, joissa oli teloitettujen nimiä. Jokaiselle riville oli merkitty henkilön nimi, syntymäaika, teloitusaika, paikka ja syy. Syy oli aina sama: pelkuruudesta. Se oli merkitty aina yhtäläisyysmerkillä jokaisen teloitussyyn kohdalle. Koska näitä vihkoja oli useita, muistan, että teloitettuja oli paljon.” Aineisto pakattiin puulaatikkoihin, jotka naulattiin kiinni ja lähetettiin Sota-arkistoon.
Ylikangas toteaa ettei näitä aineistoja ole jostain syystä löytynyt:Heikki Ylikangas kirjoitti: Asia jäi vaivaamaan Lähteenmäkeä, ja teloitusten tultua julkisuudessa esille, hän päätti, kuten edellä todettiin, kertoa tietonsa. Kuitenkin jo aikaisemmin, noin 10 vuotta sitten, Lähteenmäki kertoi soittaneensa Sota-arkistoon ja pyytäneensä päästä katsomaan tätä aineistoa, koska oli itse ollut pakkaamassa sitä puulaatikkoihin ja lähettämässä Sota-arkistoon. Hänelle vastattiin, että koska materiaali oli salaista, se oli salaista. Lähteenmäki otti vielä puhelimitse yhteyttä myös Sota-arkiston johtajaan. Johtaja sanoi, että tarvittaisiin vähintäänkin Lounais-Suomen sotilasläänin komentajan lupa, ennen kuin johtaja yhdessä Lähteenmäen kanssa voisi käydä kyseisessä osassa arkistoa etsimässä näitä vihkosia. Lähteenmäki luopui jatkotoimista.
Heikki Ylikangas ihmettelee mihin aineistot katosivat. Onko ne tuhottu, vai siirretty johonkin muualle sota-arkiston kokoelmiin?Heikki Ylikangas kirjoitti: Sota-arkistosta löytyvät tulonumerot 20891-20909, joiden hakemistot sisältävät Turun sotilaspiirien aineistoa. Turun sotilaspiirin esikunnan komentotoimiston päällikkö kapteeni R. Saarinen on lähettänyt 15.1.1971 Sota-arkistolle Turun pohjoisen sotilaspiirin esikunnan ja Turun eteläisen sotilaspiirin esikunnan arkistoja. Lähteenmäen kuvailemaa aineistoa ei kyseisistä arkistoista löydy.
Heikki Ylikangas kirjoitti:
Lähteenmäen selonteko herättää monia kysymyksiä. Hänen kuvailemansa aineisto pitäisi ensiksi löytää, ennen kuin voitaisiin ratkaista, onko hänen muistikuvansa oikea vai väärä. Yksi mahdollisuus on, että kyse oli karkuriluettelosta, koska karkuri-ilmoitukset todella päätyivät karkureitten suojeluskuntapiireihin ja merkittiin niiden erillisellä päätöksellä piirien karkuriluetteloihin. Suojeluskuntapiireistä meni karkurista tieto tämän kotipaikkakunnan suojeluskunnalle ja poliisille. Kuvaan ei vain sovi maininta “pelkuruudesta”. Se viittaa rangaistuksen perusteluun.
Missä kadonneet paperit sitten ovat? Onko ne tuhottu vai onko ne sijoitettu joihinkin muihin osiin Sota-arkiston kokoelmia? Vai ovatko ne jossakin edelleen purkamattomissa alkuperäisissä pakkauksissa? Kaikki nämä mahdollisuudet jäävät avoimiksi. –
Lähde: Heikki Ylikangas: Kadonneista arkistonosista ja salaiseksi julistetuista kokoelmista (Haettu 18.11.2007)