Vetehinen:
Siika kalan nimi on toisaalta balttilainen laina. Lähteenä muistaakseni Häkkinen. Ruotsissa sig/sik mainitaan sen sijaan slaavilaiseksi lainaksi, tai balto-slaavilaiseksi. Venäjäksi siika on sig, bulgariaksi chudski sig = tsuudien siika (viittaa ilmeisesti Peipsjärveen, joka on Chudski more tai jotain sinne päin) ja kazakstanissa siika on Lake Chud whitefish. Lake Chud on Peipsjärvi.
Siis ruotsiksi, slaaviksi, suomeksi siika/sik/sig, mutta tanskaksi helt, englanniksi powan, pollan ja houting ja saksaksi große schwebrenke ja kleine maräne ja tanskaksi helt. Latinalaisissa kielissä siialla on lavaret-tyyppinen nimi.
Vähän pitkä johdanto, mutta tähän liittyy pari ihmettelyn aihetta. Ensinnä ruotsin ja norjan sanan lainautuminen slaavista (vai baltista kuten suomeen?) ja toiseksi se, että tanskassa, saksassa ja englannissa siialla on eri tyyppinen nimi. Tuosta tietysti tietää, että ruotsin ja norjan sik on lainasana, koska se ei esiinny muissa germaanisissa kielissä.
Siikaa muistuttava suomen sana on sika, joka taipuu sian ja siika taipuu siian ja ilmeisesti, jos siika olisi suomen sana, se olisi jossain vaiheessa ollut *tiika. Sika olisi ollut *tika. Pystyykö näistä ajoittamaan sanojen lainautumisaikoja ja suuntia?
Pistitpä pahan. Selailin vähän etymologisia sanakirjoja enkä ole ihan varma mitä pitäisi vastata.
Mutta ensiksi kyllähän
si- voisi tulla mistä vain muodoista *ti-, *si- ja *s´i- ja kai se *c´i- on myös mahdollinen?
sika 'possu' tulee muodosta *tika, sen tiedämme etäsukukielten evidenssin pohjalta. Eli tämä äännesekvenssi ei nyt valaise tarkasteltua sanaa.
En tiedä tarkoitatko Kaisa vai Jaakko Häkkistä mutta lähdettä en löydä. SSA antaa sanalle
siika lainautumissuunnaksi skandinaavi => itämerensuomi => venäjä => mordva/syrjääni ;
sekä erikseen viro/liivi => latvia
liettuan sanan alkuperään se ei ota kantaa.
En ole aivan vakuuttunut lainautumissuunasta ksk. => ims. Ensisilmäyksellä päinvastainen lainautumissuunta itämerensuomen ja skandinaavin välillä voisi ainakin tulla kyseeseen. Ainakin substituutio *k => *k näyttää hieman epäillytävältä, koska se viittaisi vanhaan paleogermaniseen lainaan kun taas substituutio *s => *s (*s => *s^ sijasta) viittaisi nuorempaan kantaskandinaviseen lainaan samoin kuin rakenne -VVCA suomen puolella näyttäisi nuorelta (myös levikki germaanisella puolella on aika suppea kuten huomautat, vaika sana tunnettiin kyllä vanhassa tanskassa).
Onko peräti ajoituksellinen paradoksi? Paras etymologian pelastamismahdollisuus lienee se, että oikeasti on kyseessä nuorehko kantagermaaninen tai kantaskandinaavinen lainautumisajoitus, jolloin normaali substituutio olisi ollut *k>*kk mutta yliraskasta mahdotonta tavurakennetta **-VVCCA (kuten myöhemmässä lainasanassa
viikko) napsittiin tässä tapauksessa konsonantin kohdalta. Ei siis tässä tapauksessa niin kuin sanassa
rik(k)as <= *ri:kjaz, missä "napsittiin" vokaalista.
Tosin en näkisi mitään estettä lainalle itämerensuomesta kantaskandinaavin, mutta silloin ims-sanalle tulee löytää toinen, ei myöhäiskantasuomea vanhempi lähde. Rakenne CVVCA ei ainakaan ollut mahdollinen kantasuomen esiasteissa, joten ei tuo sana
siika alkuperäiseltä suomalaispermiläiseltä sanalta ainakaan näytä, mitä ei kai kukaan ole väittänytkään.
En osa arvioida kelpaisiko baltti (tai muinaisvenäjä) lainaläähteeksi. Jos ei latvian sana erityisesti voida osoittaa nuoreksi sanaksi latviassa niin joku balttilainen kieli tuntuisi houkuttelevalta lähteeltä tälle sanalle. Onhan meillä historiallliset parallellit
ankerias ja
lohi. Siitä olisi sitten kantaskandinaavi voinut lainata suoraan tai ims kautta. Keskeinen kysymys on, onkohan bulgaarian esiintymän pohjalta sana rekonstroitavissa kantaslaaviin ja rinnastuvatko slaavilaiset edustajat balttilaisiin.
Fraenkelin Liettualainen etymologinen sanakirja sanoo:
Lithuanian: sykis
Etymology: 4. (Nesselmann 465 aus Prökuls und Memel, s. Kurschat [ ], Miežinis, Ryteris, Sereiskis), sỹkė (Nesselmann 465), sỹkas 'Schnäpel, coregonus oder salmo lavaretus'.
Nach Brückner FW 131. 183 mit lett. sīga, sīka aus russ. sig dass. entlehnt; vgl. Endzelin bei M.-Endz. s. v., der die Möglichkeit einer Entlehnung aus dem Finn. (s. Thomsen Ber. 279) nicht ausschließt.
Solmsen KZ 38, 143f. ist für die Entlehnung aus dem Russ. auch des isl. síkr, schwed. sik und stellt diese Wörter fraglich unter Hinweis auf lat. salmo (: salire) zu dem russ. Verb sigatь 'springen, hüpfen' (anders Vasmer Wb. 2, 621 f.).
Thörnqvist 247ff. neigt zur Annahme der Ansicht von Kalima Mem. de la Société Finno-Ougr. 44, 217, daß das nordische Wort durch ostseefinn. Vermittlung ins Russ. eingedrungen sei, während Vasmer a. a. O. sich für Verw. dieser Wörter ausspricht.
Page(s): 784-785
Hellqvist
http://runeberg.org/svetym/0799.html (myös 1939 painoksessa) rinnastaa baltin sanat kantaskandinaaviin, eli katsoo mahdolliseksi luoteisindoeurooppalaiseksi sanaksi, muta mainitsee myös lainasanan (< venäjä) mahdollisuuden.
Ims. kaipaa kyllä joka tapauksessa kaksitavuista originaalia, jossa loppuu avoimeen vokaaliiin. En osaa tätä paremmin ratkaista. Mielenkiintoinen tapaus.