Arkeologit tutkivat arjalaisten juuria Francon Espanjassa
Espanjalaisen tutkijan uusi kirja kertoo yhteistyöstä kansallissosialistisen Saksan ja diktaattori Francisco Francon Espanjan arkeologien välillä. Franco luultavasti kannatti Saksan silloisen johdon arjalaisteoriaa, sillä hän määräsi omat arkeologinsa etsimään arjalaisten juuria Kanarian saarilta. Hypoteesina oli, että Kanarian saaret olivat uponneen Atlantiksen pinnalle jäänyt osa ja lähinnä Saksassa asuvat arjalaiset tuon tarunhohtoisen yhteiskunnan perillisiä.
Espanjan ja Saksan arkeologien yhteistyötä on tutkinut Francisco Gracia Alonso, joka toimii professorina Barcelonan yliopistolla esihistorian, antiikin historian ja arkeologian laitoksella. Hänen mukaansa saksalainen Ahnenerbe-organisaatio pyysi toisen maailmansodan kynnyksellä Francolta apua tutkimuksiinsa - ja saikin sitä. Ahnenerbe oli Saksan kansallissosialistisen hallituksen alainen organisaatio, joka keskittyi tutkimaan Saksan muinaishistoriaa ja erityisesti arjalaisen rodun historiaa. Organisaation olivat perustaneet Heinrich Himmler, Herman Wirth ja Richard Walther vuonna 1935.
Uuden tutkimuksen mukaan kenraali Franco oli kiinnostunut kansallissosialistien arjalaisteoriasta siinä määrin, että osoitti espanjalaisen arkeologien ryhmän tutkimaan asiaa tarkemmin. Ahnenerben tutkijoiden oli tarkoitus mennä suorittamaan kaivauksia Espanjaan vuonna 1939, mutta sota sotki nämä suunnitelmat ja kenttätyötä lähetettiin tekemään espanjalainen työryhmä. Kaivauksia johti Francon henkilökohtainen ystävä, arkeologi Julio Martinez Santa Olalla.
Olallan tehtäväksi tuli muutoinkin yhteydenpito Ahnenerbeen päin. Hän vieraili Saksassa useampaan otteeseen, julkaisi Ahnenerben avulla artikkeleita ja kiersi maata pitäen esitelmiä. Professori Gracia painottaa kuitenkin, ettei Olalla osallistunut mihinkään vakavampaan.
Myös yhteisiä kaivauksia oli suunnitteilla, kunhan sota rauhoittuisi. Tarkoituksena oli tutkia saksalais-espanjalaisin voimin sekä Kanarian saaria että manner-Espanjaa. Mantereelta oli tarkoitus tutkia muinaisten visigoottien jälkeensä jättämiä merkkejä. Yhteistyön lisäksi Saksan valtio rahoitti jo meneillään olevia arjalaisten juurten tutkimuksia Kanarian saarilla. Ahnenerbe maksoi muun muassa kalliit valokuvaamiseen tarvittavat laitteet. Alueen kartoittamiseksi ilmasta käsin Saksa lainasi omia lentokoneitaan.
Ahnenerbe-organisaation tehtävä oli vahvistaa haluttua kuvaa saksalaisista puhtaana ja uljaana arjalaisrotuna. Professori Gracia uskoo, että espanjalaiset fasistit olivat kiinnostuneita luomaan vastaavanlaisen organisaation Francon johtamaan Espanjaan. Taustalla oli halu vakiinnuttaa Espanjan sisällissodan voiton vuonna 1939 mukanaan tuoma valta ideologiselle pohjalle - eli luoda oman kansan uljas tieteen siunaama historia. Väitteensä tueksi professori Gracia esittää muun muassa Francon ministeri Jose Luis Arresen aiheesta käymät keskustelut Himmlerin kanssa.
Lähteet:
Telegraph: Franco 'collaborated with Nazis' to prove Canary Islands were home to Aryan race, 14.4.2008
Telegraph: The Nazi search for the Holy Grail and the lost continent of Atlantis
DailyIndia: Aryans hailed from the Canary Islands: Franco and Nazis, 12.4.2008
Uutisia aiheesta espanjan kielellä:
El Pais: Himmler buscó la raza aria en España, 6.4.2008
La Provincia: Los arqueólogos nazis buscaron en Canarias raíces históricas de la raza aria, 7.4.2008