oufinger
Viestit: 3
Liittynyt: 07.10.07 19:07

ELORE 1/2008 ilmestynyt

Eloren numero 1/2008 on ilmestynyt ja on luettavissa osoitteessa: http://www.elore.fi.

Kevään 2008 Eloressa julkaistavien tekstien kokonaismäärä on jälleen huima, 40 kappaletta. Lehti alkaa professori Ulrika Wolf-Knutsin syntymäpäivähaastattelulla; hän täytti 60 vuotta loppuvuodesta 2007. Teemanumero käsittelee ikäkausia, ja sen ovat toimittaneet Outi Fingerroos, Tuija Hovi, Merja Leppälahti ja Helena Saarikoski. Sven-Erik Klinkmannin kirjoittaman kolumnin lisäksi mukana on artikkeleita, katsausartikkeleita ja katsauksia. Ajankohtaisten raporttien ja kirja-arvioiden jatkuva suosio kertoo siitä, että tutkijakuntamme liikkuu ahkerasti koti- ja ulkomailla sekä seuraa tarkkaan kulttuurien tutkimuksen ja lähialojen julkaisutarjontaa.

Syksyn numerossa 2/2008 ei ole teemaa. Lehtemme julkaisukielet ovat suomi, ruotsi ja englanti, joten otamme mielellämme vastaan käsikirjoituksia kaikilla näillä kielillä. Ehdotukset julkaistaviksi teksteiksi osoitetaan toimitussihteerille, päätoimittajalle tai toimituskunnan jäsenille. Kirjoitusohjeet ja deadlinet löydät Eloren kotisivuilta.

Eloren kevään teemanumeron 1/2009 aiheena on kulttuuriperintö, kulttuurituotanto ja tuotteistettu kulttuuri. Numeroa toimittavat Riina Haanpää ja Petja Aarnipuu.

Iloista kesänodotusta Eloren lukijoille!

Outi Fingerroos
Eloren päätoimittaja

Palaa sivulle “Uudet historia-aiheiset mediat”