ekyto kirjoitti:Epäilen (voin toki olla väärässäkin), etteivät heidän teesinsä ja toimintateemansa sanatarkasti noin ollut kirjoitettu, vaan että olet lisännyt joukkoon myös omia käsityksiäsi. Voisitko laittaa esille mahdolliset alkuperäiset tekstit, että jokainen voisi muodostaa oman mielipiteensä, eikä olla vain sinun mielipiteesi varassa?
En olisi niinkään varma, Ekyto. Kirjoitus perustuu kirjoittajan anakronistiseen noin sata vuotta vanhan tekstin siteeraamiseen asiayhteydestään erillään. Sillä tavalla saa tekstin kuin tekstin näyttämään toiselta kuin mitä se aikalaisille merkitsi. Kaiken lisäksi monia tekstin termejä on käytetty jatkuvasti oikeistopropagandassa sosialismin mustamaalaamistarkoituksessa jolloin niiden merkityssisältö ja -väri ovat muuttumeet alkuperäisestä. Parempi lähdeviittaus kuin SKP:n perustamiskokouksen pöytäkirjaan Moskovassa olisi toki paikallaan (kun SKP:tä ei edes perustettu Moskovassa 1918 vaan SKP perustettiin Helsingissä 1944 jolloin kommunistien toiminta Suomessa sallittiin - sitä ennen toimi Neuvostoliitossa senniminen epävirallinen ryhmä) - enkä osaa näin ollen ottaa sen kummemmin kantaa tekstin aitouteen.
Jäljempänä yritän hiukan selvittää mitä tekstissä tarkoitettiin aikoinaan ja mitä taustaa vastaan se on ymmärrettävissä – teksti jää muuten mysteeriksi (yleensäkin sosialistien keskinäisen ideologisen väittelyn ymmärtäminen edellyttää perustietoja marxilaisuudesta, jota nimimerkki iratalla ilmeisesti ei ole), mutta selvää on kuitenkin, ettei mitään poliittista liikkettä voi arvioida pian sata vuotta vanhan julkilausuman perusteella:
1) Työväen on tarmokkaasti valmistauduttava aseelliseen vallankumoukseen, eikä suinkaan pyrittävä palaamaan siihen vanhaan eduskunnalliseen, ammatilliseen ja osuustoiminnalliseen taisteluun, jonka kannalla Suomenkin työväenjärjestöt olivat ennen vallankumousta.
Tämä on selvää kuin pläkki. Työväki oli virheellisesti (ennen 1918) keskittynyt politiikassaan vain eduskunnalliseen, ammatilliseen ja osuustoiminnalliseen taisteluun sen sijaan että se olisi keskittynyt vallankumouksen läpiviemiseen. Sen arvioitiin olleen (osa)syy siihen, että sisällissota oli hävitty. Tuolloin, kokouksessa 1918, tarkasteltiin asiaa itsekriittisesti ja todetiin, että vastedes on painopisteen oltava vallankumous-tavoitteessa, mikä ei tietenkään estä ajamasta kolmea ensiksi mainittua tavoitetta. - Kysymys oli pääerimielisyydestä sos.dem- ja kommunistipuolueiden välillä. Päättävä EI reformismille, siis! (mikä ei tietenkään tarkoita, että olisi kieltäydytty parlamentarismista eikä ammatillisesta tai osuustoiminnallisesta vaikuttamisesta). Siis työväenliikkeen keskinäisiä kahinoita.
2) Ainoastaan sellainen työväenliike ja toiminta, josta on takeita, että se edistää kommunismin leviämistä sekä työväen tulevan sosialistisen vallankumouksen voitolle pääsyä, on hyväksyttävä — toisenlaisella kannalla esiintyvää toimintaa työväen keskuudessa on jyrkästi tuomittava, paljastettava ja vastustettava.
Niin on myös sellainen uskonto, joka tunnustaa vääriä Jumalia jyrkästi tuomittava, paljastettava ja vastustettava. Tämä on yleinen käsitys kirkon piirissä. Kanssaihmisten sielujen pelastaminen on tärkeämpää.
Marxismi on oppi, eikä vääräoppisuutta hyväksytä, tietenkään, ei missään nimessä. Sehän olisi oman opin virheellisyyden tunnustamista, eikä sellainen sovi vallankumouksellisille. Vain toiminta, joka edistää yhteistä päämäärää, sosialismia, on hyväksyttävää. Tämä on pääsääntö jokaisessa ideologisessa puolueessa – myös porvarillisissa - eli että periaateohjelmaa on noudatettava eikä se, että on pysyttävä periaatteissa ole mikään kommunisteille erikoislaatuinen ilmiö vaan yleinen ilmiö.
3. Vallankumouksen kautta on otettava työväenluokan omiin käsiin kaikki valta ja perustettava rautainen työväen diktatuuri — on siis pyrittävä porvarillisen valtion hävittämiseen, eikä suinkaan kansanvaltaan, ei ennen vallankumousta, eikä vallankumouksen kautta.
Työväen diktatuuri oli arveltiin välttämätön valtataistelun väline vallankumouksessa ja oli sellaisena siis keino, ei mikään tavoite. Sen avulla taattiin vallankumouksen voitto ja siirtyminen sosialismin kautta kommunismiin, ts. luokattomaan yhteiskuntaan, jossa valtiovalta kuolee – kun herroja ei enää ole ei tarvita valtaapitäviäkään – lainkaan. Ylimenokautena tämän takaa se, että työväestön diktatuuri vallitsee. Näin uskottiin.
Täytyy muistaa, että tuohon aikaan oli yhteiskunnassa pääpiirteittäin vain kaksi luokkaa, vähäinen vähemmistö, herrat, ja valtava enemmistö, työväestö sekä maatyöläiset, torpparit yms. toisaalta. Siihen saakka olivat vähälukuisat herrat olleet vallassa ja pitäneet työväestöä rautasaappaansa alla – nyt oli työväestön vuoro ottaa valta eikä tarkoitus ollut jättää valtaa herroille jonkin kansanvallan tms. nimissä. Kysymyksessä ei ollut vallankumous vähälukuisille herroille vaan kansan valtavalle enemmistölle, työväestölle ja siten valtavan enemmistön valta, diktatuuri. Totta kai pieneläjät näkivät, että he tekivät kaikki työt mutta työn hedelmät korjasi - herrat!
4. Työväen diktatuurivallan kautta on luotava kommunistinen yhteiskunta järjestys pakkoluovuttamalla kaikki maa ja kapitalistinen omaisuus sekä järjestyneen työväen omalla toiminnalla järjestettävä kaikki tuotanto ja tuotteiden jako — ei siis ole, ei vallankumouksen kautta, eikä ennen sitä, pyrittävä vain korjailemaan kapitalistista riistojärjestelmää siedettävämmäksi.
Kaikki tuotantovälineet (lähinnä siis tehtaat) oli sosialisoitava ja suuremmat maaomaisuudet (kulakkien suurtilat) kollektivisoitava. Varsinkin Stalin pilasi viimeksi mainitun katsomalla, että tosiasiassa pientenkin tilojen omistajat olivat ”kulakkeja”. Tämä johti myöhemmin, Stalinin aikaan 1929 ja siitä eteenpäin NL:ssa valtaviin poliittisiin ristiriitoihin, kun tilanomistajat kieltäytyivät (luonnollisestikin) luovuttamasta omaisuuttaan valtiolle (kukapa luovuttaisi sikojansa tai karjaansa) vaan mieluummin teurastivat ne tai piilottivat ne seurauksin, että valtio vastasi tähän kohtaamaansa vastarintaan julistamalla (muun muassa) että varkaudesta valtiolta voitiin rangaista jopa kuolemalla. Tämä äärettömän kovaksi käyneen mittelön valtion kollektivisointia vastaan voitti lopulta valtio aivan valtavien kärsimysten kautta (vrt. Ukrainan nälänhätä 1934).
(Tässä kohdassa ohjelmaa on lisäksi hivenen makua sellaisesta käsityksestä, että kapitalismi tehdään tahallaan sietämättömäksi jotta työväestö olisi vallankumouksellisempi jättämällä uudistuksia ajamatta – se politiikka hylättiin sittemmin yksimielisesti tuhansia kertoja sosialistisessa työväenliikkeessä perusteena se, että sosialistiset ja kommunistiset puolueet päinvastoin voittavat työväestön luottamuksen järkähtämättömällä työväen etujen ajamisella eikä vallankumouskaan ole itsetarkoitus vaan välttämätön koska kapitalismi on sietämätön työväenpuolueiden yrityksistä huolimatta eikä niistä johtuen). Toisaalta asia ei ole yksiselitteisesti tuon tekstipätkän mukaan niin, vaan päinvastoin (sanotaanhan siinä myös, että maakin olisi pakkoluovutettava, vaikken koskaan aiemmin ole edes kuullut että tämä koskisi kaikkea maata, vain ns. kulakkeja, siis suurtiloja). Asiaa on varmaan pidetty itsestäänselvänä.
5) Työväen kansainvälisen vallankumouksen syntymistä ja voittoa on edistettävä mahdollisimman tarmokkaasti, sekä kaikin voimin tuettava Venäjän proletariaatin Sosialistista Neuvostotasavaltaa.
Uskottiin kansainväliseen vallankumoukseen, sosialismin voittoon kaikkialla ja sitä oli totta kai edistettävä. Mikä ettei, siihenhän uskottiin. Loppulause lienee tunnustus, kohteliaisuus tai kädenojennus ja kumarrus, mikä lie, bolshevikkiryhmittymälle Venäjällä.
Viittaus kansamurhaan on niin päätön kuin olla ja voi. On lupa hiukan ajatella ennenkuin kirjoittaa mitä tahansa.
Kokouksessa ei suinkaan muuten riistetty äänioikeutta tai osallistusmisoikeutta vähemmistöön jääneiltä 16 edustajalta vaan he poistuivat kokouksesta pitämään omaa kokoustaan, niinkuin niin usein oli tapana tuohon aikaan kun milloin bolshevikit ja menshevikit riitautuivat, milloin anarkosyndikalistit tai muut vallankumoukselliset liikkeet Venäjällä.
Toni TT.