Tapio Onnela
Viestit: 4780
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Suomalaisten keskitysleireistä

03.09.08 09:47

Markku Jokisipilä kommentoi kiinnostavalla tavalla blogissaan Osmo Hyytiän uuden teoksen Suomalainen Itä-Karjala 1941-1944 vastaanottoa mediassa. Hän ihmettelee miten esim Helsingin Sanomissa ja iltapäivälehdissä tutkimus uutisoitiin ikään kuin uutena löytönä. Jokisipilä arvelee yleisen historiakäsityksen muuttuneen:
Olen itse useaan otteeseen esittänyt, että 1990-luvulla historiantulkinnoissa tapahtunut uuspatrioottinen käänne on kadottanut, osin tiedostamatta mutta osin täysin tietoisestikin, monet jatkosodan vähemmän mairittelevista episodeista. Se, että tiedot Mannerheimin perustamista keskitysleireistä herättävät tällaista ihmetystä ja ainakin netin palstoilla kovaa halua rientää marsalkan puolustukseen, kertoo yleisten historiakäsitysten todella muuttuneen.
Jokisipilän mukaan:
... kaikki lehtijutuissa mainitut tiedot ovat löydettävissä jo vuonna 1982 julkaistussa Antti Laineen kirjassa Suur-Suomen kahdet kasvot. Itä-Karjalan siviiliväestön asema suomalaisessa miehityshallinnossa 1941-1944, kuten myös paljon parjatun Helge Seppälän vuonna 1989 julkaistusta teoksesta Suomi miehittäjänä. Vähän suppeammassa muodossa asiaa käsiteltiin jo Ohto Mannisen vuonna 1980 julkaistussa tutkimuksessa Suur-Suomen ääriviivat.
On tosiaan kiinnostavaa miten hysteerisenkin herkkähipiäisesti näihin yli 60-vuoden aikaisiin tapahtumiin suhtaudutaan ja olen Jokisipilän kanssa ihan samaa mieltä kun hän toteaa blogissaan:
Talvi- ja jatkosotien urotekoja ei kuitenkaan tulisi käyttää unohtamisen keppihevosina. Tietoisuus Suomesta miehittäjävaltiona ja suomalaisten keskitysleirien tuhansista nälkä- ja tautikuolemista kuuluu suomalaiseen toisen maailmansodan historiaan siinä kuin Raatteen tie ja Ihantalan murskattu teräskin.
Juuri tällaisen monipuolisen kuvan luominen menneisyydestä on hyvän historiantutkimuksen tehtävä, ei onttojen sanakarimyyttien pönkittäminen.

Lue koko blogipostaus:
http://jokisipila.blogspot.com/2008/09/ ... eirit.html

rsalosen
Viestit: 12
Liittynyt: 02.09.08 10:20
Paikkakunta: Rovaniemi

03.09.08 15:46

Kiinnostava kirjoitus Jokisipilältä. Keskitysleirit ovat olleet tiedossa, eikö niitä kutsuttu "siirtoleireiksi"? Ehkä Hyytiä täsmentää aikaisemmin tiedettyä. Vaikea sanoa pelkkien lehtiuutisten perusteella. Tuli kyllä mieleen, että olihan niitä kaikenlaisia suunnitelmia, muistaakseni jossain vaiheessa Itä-Karjalaa ajateltiin Suomeen palaavien ulkosuomalaisten kotipaikaksi, samoin väläyteltiin virolaisten uudisasutusta Itä-Karjalassa. No ainakin Vilho Helasesta kirjoitetussa kirjassa mainitaan Helasen ja ulkoministeriön kansliapäällikön Aaro Pakaslahden keskustelleen siitä, kun saksalaiset asuttavat Viron, virolaiset siirtyisivät Suomeen ja Aunukseen. (Lähde: Etelän tien kulkija : Vilho Helanen. 1997.)

Jokisipilä ottaa kantaa myös ryssävihaan. Kai nyt Jokisipilä itsekin tietää, että ryssävihaa oli jo kauan ennen talvisotaa suomalaisten keskuudessa. Tosin jos lukee AKS:n historiaa, hurriviha oli lähes yhtä syvää. Taistelu ei ollut pelkästään "pirua ja ryssää" vastaan, vaan myös "pirua ja ruotsalaisuutta vastaan."

Ciccio
Viestit: 918
Liittynyt: 14.12.06 00:36
Paikkakunta: Ruotsinpyhtää

Leirit Itä-Karjalassa 1941- 1944

03.09.08 20:20

Päämaja antoi Itä- Karjalan sotilashallinnon perustamiskäskyn 15/7 1941,
esimmäiseksi komentajaksi aikaisemmin kauppa- ja teollisuusministerinä, sekä kansanhuoltoministerinä toiminut Enso-Gutzeitin vuorineuvos
ev.ltn Väinö Kotilainen.
NKVD oli evakuoinut 85000 lasta ja vanhusta lukuunottamatta 220- 250 000
ihmistä, 150 000 lehmää, teollisuuslaitoksia ja nkvd-osastot olivat noudattaneet poltetun maan- taktiikkaa vetäytyessään.

Huollon ja valvonnan vuoksi jäljellejääneitä kerättiin sotavanki-, keskitys-,siirto- ja työleireille, myös vihollisen mahdollinen partisaanitoiminta oli
ehkäistävä.
Leirit olivat rakennetut jo NL:n järjestelmän jäljiltä.
NKP:n partisaanitoiminta J.Andropovin (myöh.NKP:n pääsihteeri)johtamana ei onnistunutkaan.

Karjalan tasavallan valtionelinten virallinen palvelin 2007:
http://gov.karelia.ru/gov/News/2007/01/0125_16_f.html
toteaa myöskin epäsuorasti partisaanitoiminnan epäonnistumisen ja
kirjoittaa työleireille lähetetyn suomalaisiakin työvelvollisia = turvasäilöistä kommunisteja esim. työleirille Koveroon, suomalaiskommunistit nimittivät sitä keskitysleiriksi ja pitivät huolta siitä,
ettei asia unohtunut sodan jälkeen.
Neuvostoliiton valvontakomissiolle tehtyjen ilmiantojen perusteella muutamia suomalaisia pidettiin jonkin aikaa vangittuna Miehikkälän leirissä.
NL:n valvontakomissiota Itä-Karjalan sotilashallinnon toiminta ei näyttäisi enemmälti kiinnostaneen ?

Veikko Palvo

TTT
Viestit: 54
Liittynyt: 22.02.07 08:26
Paikkakunta: Vantaa

04.09.08 00:29

rsalosen kirjoitti:Kiinnostava kirjoitus Jokisipilältä. Keskitysleirit ovat olleet tiedossa, eikö niitä kutsuttu "siirtoleireiksi"?
Leirien nimitys muuteettiin kosmeettisista syistä vuonna 1943 keskitysleiristä siirtoleiriksi. Mitään käytännön merkitystä muutoksella ei ollut, haluttiinpahan vaan päästä eroon huonomaineisesta nimestä.

Ymmärsin Jokisipilän kirjoituksen niin, että (vaikka toki tietää ryssävihan pitemmänkin historian) tämä halusi esittää, että kyse oli rotuajattelusta - puhuttiinhan "epäkansallisista ryssistä" tarkoittaen venäläisiä vastakohtanaan kansalliset, so. suomalaiset ja suomenheimoiset, ja että tarkoitus oli suorittaa noiden alueiden etninen puhdistus "epäkansallisista aineksista".

Toni TT

rsalosen
Viestit: 12
Liittynyt: 02.09.08 10:20
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Leirit Itä-Karjalassa 1941- 1944

04.09.08 08:50

Ciccio kirjoitti:NL:n valvontakomissiota Itä-Karjalan sotilashallinnon toiminta ei näyttäisi enemmälti kiinnostaneen ?

Veikko Palvo
Tarkoitatko sotilashallintoa vain hallintovirkamiehinä vai hieman laajemmin koko hallinnonalan työntekijöitä? Eikö kuitenkin Lista 1:n vangeissa ollut sotilashallinnon edustajia? Hallintohistorian tutkija muistuttaa, että kuitenkin noin 700 tuomittiin sotarikoksista. http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Ark ... ri4000.htm

Ciccio
Viestit: 918
Liittynyt: 14.12.06 00:36
Paikkakunta: Ruotsinpyhtää

Re: Leirit Itä-Karjalassa 1941- 1944

04.09.08 12:20

Professori Lauri Hyvämäki kirjoitti 1957 tutkimuksen, Lista nro 1., 300 numeroitua kpl Lista 1:n vangit, Amer Oy-Weilin&Göös julkaistiin 1983

SNTL:n korkeimman neuvoston jäsenen, kenr.maj. Kuprianovin johdolla toimiva komissio nkvd:n avustamana tutki Itä-Karjalan alueella olleet siviilit, Stalinin 1941 julistama "isänmaan petturit-sota" jatkui välirauhan jälkeen siirtoleiriläisiä, kylänvanhimpia jne vastaan. Kuprianovin komissio sai 4000 ilmiantoa ja venäläisten myöhemmin suomalaisille luovuttamista asiakirjoista käy ilmi, että "isänmaanpettureille" joissakin tapauksissa langetettiin kuolemantuomio.

Itä-Karjalan venäläisten käyttäytymisen vertauskuvana mm. eräs kylänvanhin oli sotilashallintoaikana avustanut suomalaisia desanttien kiinniotossa, mutta puna-armeijan 1944 lähestyessä liittyi epätoivoissaan partisaaneihin ja nähtiin viimeiseksi metsänlaidassa tulittamassa perääntyviä suomalaisia.

Lista 1.:n miehiä ei vangittu sen takia, että he olisivat tehneet rikoksia, vaan siksi, että suomalaisia oli miehityskauden vuoksi ylimalkaan rangaistava.

Viimeiset Miehikkälän vangit vapautettiin 1947/-48 vuodenvaihteessa, lista 1.:n Mannerheim-ristin ritari kenr.maj. Aaro Pajari oli vangittu Tornion maihinnousun jälkeen ja vapautettiin aiemmin, ritari nro. 7 kapteeni Juho Pössi kirjoitti presidentti Mannerheimille, joka saatekirjeessään oikeusministeri Urho Kekkoselle ilmoitti "odottavansa toimenpiteitä"
ja että asian edistymisestä ilmoitetaan presidentille.

NL:n valvontakomissiota Itä-Karjalan sotilashallinnon toiminta ei näyttäisi enemmälti kiinnostaneen, mutta Kuprianovin komission tutkimustulokset valvontakomissiolle oletettavasti ainakin osittain välitettiin.
Ja olihan niitä - valvontakomission aikana - sotarikollisia ja sotasyyllisiä.

Veikko Palvo

Emma-Liisa
Viestit: 4932
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Leirit Itä-Karjalassa 1941- 1944

06.09.08 19:19

Ciccio kirjoitti: Lista 1.:n miehiä ei vangittu sen takia, että he olisivat tehneet rikoksia, vaan siksi, että suomalaisia oli miehityskauden vuoksi ylimalkaan rangaistava.
---
NL:n valvontakomissiota Itä-Karjalan sotilashallinnon toiminta ei näyttäisi enemmälti kiinnostaneen, mutta Kuprianovin komission tutkimustulokset valvontakomissiolle oletettavasti ainakin osittain välitettiin.
Ja olihan niitä - valvontakomission aikana - sotarikollisia ja sotasyyllisiä.
Eikö olisi jo aika käsitellä tätäkin asiaa puolueettomasti? Olen aina epäillyt, että myös Lista1:n vankien joukossa on ollut *myös* syyllisiä. Eihän sellaista armeijaa olekaan missä ei tapahdu kaikenlaista laittomuutta, ja samalla tavoin kuin muut Päämajakin yritti sodan aikana "maan maineen takia" peitellä tapauksia. Eli sodan aikana ei (monesti) rangaistu teoista, joista olisi kuulunut rangaista.

Sodan jälkeen asia polititisoi: NL ja äärivasemmisto pyrki osoittamana että rikoksia oli tapahtunut, armeija ja oikeisto pyrki ne kieltämään tai vähättelemään. Nyt kun NL:n kukistumisesta on paina 20 vuotta, asiaa voisi jo katsella ilman poliittisten pisteiden kalastusta.

Olinkin iloinen lukiesaani Kujalan Vankisurmia, sillä hänellä on asiaan oikea ote. Kujalan teoksen perusteella näyttää siltä, että jos kenraali Vihma ei olisi kaatunut, hän olisi joutunut oikeuteen jo kesällä 1941 tapahtuneesta sotavankien joukkosurmasta. Jolleivat sitten alaiset tahallaan sysänneet syytä kaatuneen komentajan niskoille, koska tämä ei enää voinut puolustautua - eikä häntä toisaalta voitu enää rangaistakaan.

Ciccio
Viestit: 918
Liittynyt: 14.12.06 00:36
Paikkakunta: Ruotsinpyhtää

Sotarikolliset ja sotasyylliset

07.09.08 01:56

Nimim. Emma-Liisa kirjoitti: "Eikö olisi jo aika käsitellä tätäkin asiaa puolueettomasti ?" "Olinkin iloinen lukiessani Kujalan Vankisurmia, sillä hänellä on asiaan oikea ote." "Sodan jälkeen asia politisoi."

NL:n Valvontakomissio ei tosiaankaan ollut puolueeton, Zhdanov jätti
19/10-44 - kuukausi välirauhan jälkeen, sen 13. artiklan perusteella - pääministeri Castrénille kirjelmän ja Luettelo *1.*:n, 61 nimeä, joista lvk:n mukaan 33 oli palvellut Itä-Karjalan sotilashallinnossa.

Luettelo 1. oli ilmeisesti laadittu NL:ssa nimisekaannuksista ja kirjoitusasusta päätellen: mm. nro 39. Pesse ,18. Div./JR27/III/K (= Juho Pössi, ritarikapteeni) ja
nro.41. Pojari ,18. Div. komentaja (=ritari, kenr.maj. Aaro Pajari)
J.Pössi ja A.Pajari olivat aluksi vangittuina ja vartioituina Tilkan sotasairaalassa.
Nkvd- kenraalimajuri Kuprianovin 2416-siv. venäjänkielinen lista koottiin
pääosin vasta kesällä 1946 Itä-Karjalan alueelta.

Vangitut kuljetettiin 3/9-45 Miehikkälän leirille Riihimäen vankilasta.
Taannehtiva laki sotasyyllisistä säädettiin eduskunnassa 11/9-45 SKP:n
Hertta Kuusisen kesällä -45 tekemän välikysymyksen seurauksena ja
sotasyyllistuomiot annettiin 21/2 1946.

Pariisin rauhansopimuksen jälkeen Miehikkälästä vapautettiin 15
mm.juho Pössi, nimellinen korvaus leikattuja seteleitä ja tieto yli 2 vuoden vankeuden jälkeen - ette ole syyllisiä. ( A.Pajarille vapauttamisesta oli ilmoittanut Tilkassa 15/12-44 presidentti Mannerheim pyytäen samalla illalliselle Tamminiemeen)

Loput 16 lista 1.:n vankia oli asetettava syytteeseen ja 6 tutkintaan,
muuten NL:n valvontakomissio olisi kokenut arvovaltatappion.
Ja
Eduskunnan oikeusasiamiehen ohjeiden mukaisesti "sotarikolliset" tunnustivat empien osan syytteistä ja vapautettiin saman tien, vankeutta oli jo ollut kolmatta vuotta - vähintään tuomioiden ajan.
Sotarikolliset ja sotasyylliset olivat symbolisia syyllisiä, jotka oli tuomittu jo ennen prosessin alkamista.
Asekätkijät olivat samalla tavoin tuomittuja "syyllisiä" taannehtivan lain perusteella.

Zhdanovin luettelo 1.:n suhteen SKP ei ehtinyt politikoida, olivatkohan kaikki vielä vapautuneet turvasäilöistään lokakuussa 1944.
Myöhemmin äärivasemmisto on pyrkinyt osoittamaan sotarikoksia tapahtuneen.

Nimim. Emma-Liisa, millainen tuo oikea ote asiaan 2008 on ?

Veikko Palvo

Emma-Liisa
Viestit: 4932
Liittynyt: 30.01.07 18:25

07.09.08 08:56

Arvoisa Ciccio, oikea ote on sellainen kuin vaikkapa Antti Kujalalla eli tutkitaan asiat asioina.

Ciccio
Viestit: 918
Liittynyt: 14.12.06 00:36
Paikkakunta: Ruotsinpyhtää

Välirauhansopimuksen 13. artikla

07.09.08 12:16

Emma-Liisa kirjoitti:Arvoisa Ciccio, oikea ote on sellainen kuin vaikkapa Antti Kujalalla eli tutkitaan asiat asioina.
Miekka ei laske leikkiä ja Valvontakomission ajan se ja välirauhansopimus määrittelivät
tilanteen Suomessa.
Zhdanov antoi luettelo 1.:n - nimilista 61 "sotarikollisesta" -pääministeri Castrénille lokakuussa 1944.
Mutta
saman välirauhansopimuksen 13. artiklan perusteella sotasyyllisiksi nimeämiään
SKP:n Hertta Kuusinen esitteli eduskunnassa vasta kesällä 1945.

Zhdanovilla oli sotarikollislista Suomeen saapuessaan "taskussaan" ja Neuvostoliitto oli tehnyt välirauhan sotasyyllisten kanssa.
Oliko SKP:n välikysymys "sotasyyllisistä" - taannehtiva laki vuosi välirauhan jälkeen -
tuolloista ns. politiikkaa 1945 ?

Veikko Palvo
mm.
Antti Kujalan Miekka ei laske leikkiä, Suomi suuressa pohjan sodassa 1700 - 1714
on varmaankin asioiden tutkimusta asioina - ei sitäkään ole kiistetty.

Trilisser
Viestit: 496
Liittynyt: 24.04.06 17:03

Re: Leirit Itä-Karjalassa 1941- 1944

07.09.08 21:27

Emma-Liisa kirjoitti:
Eikö olisi jo aika käsitellä tätäkin asiaa puolueettomasti? Olen aina epäillyt, että myös Lista1:n vankien joukossa on ollut *myös* syyllisiä. Eihän sellaista armeijaa olekaan missä ei tapahdu kaikenlaista laittomuutta, ja samalla tavoin kuin muut Päämajakin yritti sodan aikana "maan maineen takia" peitellä tapauksia. Eli sodan aikana ei (monesti) rangaistu teoista, joista olisi kuulunut rangaista.
Syyllisiä kenen lakien mukaan? Toivottavasti et tarkoita, että syyllisiä tämän päivän moralistien katsantokannan mukaan. Jotta moisella oikeudenkäynnillä olisi mitään merkitystä, olisi taattava sen ulottaminen kaikkiin osapuoliin eli tässä tapauksessa myös NL:n.

nylander
Viestit: 1356
Liittynyt: 07.06.06 20:33

Re: Leirit Itä-Karjalassa 1941- 1944

07.09.08 21:42

Trilisser kirjoitti:
Emma-Liisa kirjoitti:
Eikö olisi jo aika käsitellä tätäkin asiaa puolueettomasti? Olen aina epäillyt, että myös Lista1:n vankien joukossa on ollut *myös* syyllisiä. Eihän sellaista armeijaa olekaan missä ei tapahdu kaikenlaista laittomuutta, ja samalla tavoin kuin muut Päämajakin yritti sodan aikana "maan maineen takia" peitellä tapauksia. Eli sodan aikana ei (monesti) rangaistu teoista, joista olisi kuulunut rangaista.
Syyllisiä kenen lakien mukaan? Toivottavasti et tarkoita, että syyllisiä tämän päivän moralistien katsantokannan mukaan. Jotta moisella oikeudenkäynnillä olisi mitään merkitystä, olisi taattava sen ulottaminen kaikkiin osapuoliin eli tässä tapauksessa myös NL:n.
Toivottavasti sinä et tarkoita, että murha/tappo (puhun nyt Kujalan kirjan esimerkkiaineistosta) on tuomittavaa vain "tämän päivän moralistien katsantokannan mukaan."

Suomen rikoslakia oli muuten mahdotonta ulottaa koskemaan Neuvostoliiton tekemisiä.
Viimeksi muokannut nylander, 07.09.08 21:54. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Emma-Liisa
Viestit: 4932
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Leirit Itä-Karjalassa 1941- 1944

07.09.08 21:46

Trilisser kirjoitti:
Emma-Liisa kirjoitti:
Eikö olisi jo aika käsitellä tätäkin asiaa puolueettomasti? Olen aina epäillyt, että myös Lista1:n vankien joukossa on ollut *myös* syyllisiä. Eihän sellaista armeijaa olekaan missä ei tapahdu kaikenlaista laittomuutta, ja samalla tavoin kuin muut Päämajakin yritti sodan aikana "maan maineen takia" peitellä tapauksia. Eli sodan aikana ei (monesti) rangaistu teoista, joista olisi kuulunut rangaista.
Syyllisiä kenen lakien mukaan? Toivottavasti et tarkoita, että syyllisiä tämän päivän moralistien katsantokannan mukaan. Jotta moisella oikeudenkäynnillä olisi mitään merkitystä, olisi taattava sen ulottaminen kaikkiin osapuoliin eli tässä tapauksessa myös NL:n.
Syyllisiä ensinnäkin ko. tekoihin ja toiseksi silloisten lakien ja kansainvälisten sopimusten rikkomukseen. Kuten Kujalan teoksesta ilmenee, jotkut silloin hyvin tiesivät, mikä oli lainmukaista ja ja mikä ei. Eikä tässä ole kyse oikeudenkäynnistä vaan tutkimuksesta ja silloin tärkein kysymys on "miksi".

Mitä NL:oon tulee, niin onhan senkin tekemisiä tutkittu ja niistä kirjoitettu. Mutta meidän ei tule verrata Suomea NL:oon vaan demokraattisiin valtioihin, jollemme sitten usko että Suomi ei sitä ollut.

Ciccio
Viestit: 918
Liittynyt: 14.12.06 00:36
Paikkakunta: Ruotsinpyhtää

Re: Leirit Itä-Karjalassa 1941- 1944

08.09.08 15:33

Emma-Liisa kirjoitti:Mitä NL:oon tulee, niin onhan senkin tekemisiä tutkittu ja niistä kirjoitettu. Mutta meidän ei tule verrata Suomea NL:oon vaan demokraattisiin valtioihin, jollemme sitten usko että Suomi ei sitä ollut.

Partisaanien tekemiä sotarikoksia Suomessa on tutkittu ja julkaistu, mutta Venäjän Federaation Karjalan tasavallan Valtionelinten virallinen palvelin:
http://gov.karelia.ru/gov/News/2007/01/0125_16_f.html
"Leireillä menehtyi sekä ammuttiin 4000 - 7000 ihmistä."
Työryhmä käyttää ilmeisesti pitkälti Kuprianovin tutkimuksen 1946 tietoja ?
Täydennettynä mm. suomalaistutkimuksilla, muut työryhmän lähdetiedot 9. - 14.-kohdat.

Tiedot eivät vaikuta kovinkaan tarkoilta.
Krasnyi Borissa (Petroskoin lähellä) ammuttiin 1937-38 3776 Heninen net-mukaan ja Sandormohissa (Karhumäki) ammuttiin yli 9500, joista vain 4514 nimet ovat selvillä. ( kyseessä rehabilitointi?) Sandormohissa teloitetuilla on ollut 58 eri kansallisuutta. (Heninen)

Työryhmä on käyttänyt 2007 mm. muistitietoja tietolähteenään, onkohan niissä myöskin 1937- 38 Sandormohissa tai Krasnyi Borissa ammuttujen ja kadonneiden tietoja?

Suomen demokratiaa ei tietenkään voi verrata Neuvostoliittoon, kuten nimim. Emma-Liisa kirjoittikin, mutta voiko tutkimuksia Itä-Karjalasta luotettavasti tehdä ilman neuvostoliittolaisia tietoja ja arkistolähteitä ?

Veikko Palvo

Emma-Liisa
Viestit: 4932
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Leirit Itä-Karjalassa 1941- 1944

08.09.08 16:10

Ciccio kirjoitti: voiko tutkimuksia Itä-Karjalasta luotettavasti tehdä ilman neuvostoliittolaisia tietoja ja arkistolähteitä ?
Lähteitä pitää aina käyttää kriittisesti, oli kyse sitten Suomesta tai NL:sta. Käsittääkseni asia ei tässä tapauksessa edes ole ongelma, sillä Suomenkin viranomaisilta jäi tarpeeksi lähteitä, joten ei tarvitse luottaa pelkästään NL:n aineistoon, vaan lähteitä voi vertailla.

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”