TAAS ETSITTIIN JA LÖYDETTIIN LISÄÄ TIETOA MUINAISUUDESTA
Museoviraston arkeologien kenttätyökausi on päättynyt. Tietoa muinaisuudesta etsittiin kymmenillä paikkakunnilla eri puolilla Suomea. Tietoa myös saatiin niin esihistoriallisista kuin historiallisistakin kohteista. Myös tiedot vedenalaisista muinaisjäännöksistä karttuivat. Maisemanhoitotöitä tehtiin 250 muinaisjäännösalueella.
ESIHISTORIALLISEN AJAN KOHTEIDEN KENTTÄTYÖT
Arkeologian osastolla oli hyvä kaivauskesä. Esihistoriallisen ajan kohteiden kaivaus- ja inventointitutkimuksia yli 60 paikkakunnalla. Tutkimuskohteita oli määrällisesti edellistä vuotta enemmän. Suurimman osan kenttätöistä rahoittivat maankäyttöhankkeiden toteuttajat, jotka ovat muinaismuistolain mukaan velvollisia rahoittamaan hankkeidensa aiheuttamien arkeologisten tutkimusten kustannukset. Arkeologian osastolla oli käytettävissä kenttätutkimuksiin yhteensä noin 1 262 000 euroa. Osaston osuus summasta oli noin 189 000 euroa.
Laitilan Vainionmäellä järjestettiin viidennen kerran yleisökaivaukset ja löytöjä saatiin jälleen runsaasti. Merkittävimpiä ovat useat poikkeuksellisen hyvin säilyneet pronssiset riipukset ja muut korut. Paikalta löytyi myös suuren pronssisen kierrevartaasta valmistetun kaularenkaan katkelmia. Niiden yhteispaino on lähes 700 grammaa. Lohjan Haukilahdessa tutkittiin peltokerroksen alla poikkeuksellisen hyvin säilynyttä rautakautista asuinpaikkaa. Paikalta löytyi jäänteitä rautakautisesta rakennuksesta, mm. puisia seinärakenteiden jäännöksiä, paalunsijoja ja suurikokoinen liesikiveys. Pyhärannassa tielinjauksen alle jäävä vaatimattoman näköinen Keskikuokkamaan kiviröykkiö osoittautui hautaröykkiöksi. Runsaasti löytöjä tehtiin myös Tammelan Uusi-Markkulassa, jossa kaivettiin kivikautista asuinpaikkaa ja Vantaan Hommaksessa, jossa tutkittiin mesoliittisen ajan loppuun sijoittuvaa kivikautista asuinpaikkaa. Sieltä löytyi myös pala nuorakeramiikkaa.
Esihistoriallisen ajan kohteita inventoitiin tie-, voimajohto- ja maakaasuputkilinjoilla. Myös kaavoituksen tarpeisiin inventoitiin. Yksi kesän 2008 laajimpia inventointeja tehtiin Inarissa, jossa Metsähallituksen, Museoviraston ja kunnan yhteistyönä inventointiin Inarijärven yleiskaava-alueen (1400 km2) arkeologista kulttuuriperintöä. Kaava-alueelta tunnetaan inventoinnin jälkeen lähes 150 muinaisjäännöstä sekä lukuisia uudemman ajan kohteita savottakämpistä toisen maailmansodan aikaisiin vankileireihin. Arkeologian osaston omin varoin tehtiin perusinventointeja seitsemässä kunnassa. Museoviraston arkeologian osasto ja rakennushistorian osasto toteuttivat laajan yhteisen inventointiprojektin Pohjois-Kymenlaaksossa Anjalankosken, Elimäen, Kouvolan ja Kuusankosken alueella.
Luettelo esihistoriallisen ajan kohteiden tutkimuksista ja niiden tuloksista paikkakunnan mukaan aakkosjärjestyksessä on Museoviraston verkkosivuilla osoitteessa: http://www.nba.fi/fi/kenttatyot
Lisätietoja esihistoriallisen ajan kohteiden tutkimuksista antavat yli-intendentti Helena Taskinen, puh. (09) 4050 9270, helena.taskinen@nba.fi ja tutkija Teija Nurminen, puh. (09) 4050 9256, teija.nurminen@nba.fi .
HISTORIALLISEN AJAN KOHTEIDEN KENTTÄTYÖT
Museoviraston rakennushistorian osasto vastaa historiallisen ajan muinaisjäännösten tutkimuksista. Kenttätyökausi oli vilkas. Tutkimushankkeita toteutettiin 35 ja niihin oli käytettävissä Museoviraston budjettivarojen ulkopuolista rahaa noin 873 000 euroa, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin.
Kaupunkiarkeologisia kenttätöitä tehtiin edellisvuosien tapaan eniten Pohjanlahden rannikkokaupungeissa. Pietarsaaren keskustassa tehtiin suuret pelastuskaivaukset ns. Lassfolkin korttelissa. Kokkolassa jatkettiin ns. Niemen tontin kaivauksia, joissa tutkittiin lisää puurakennusten jäännöksiä. Erikoisimpana löytönä kohteesta tuli 1600-luvun veneen kölipuu. Vanhassa Raumassa arvioitiin kaupunkiarkeologisten kulttuurikerrosten säilyneisyyttä.
Kylätonttien kaivauksia tehtiin Helsingissä, Nurmijärvellä, Hämeenlinnassa ja Espoossa. Viimeksi mainitussa tutkittiin myös tiehankkeiden alle jääviä ensimmäisen maailmansodan puolustusvarustuksia. Haminassa dokumentoitiin 1700-luvun linnoituksen vaiheisiin liittyviä jäännöksiä kuten puretun kasarmin ja bastionin jykeviä kivirakenteita. Rengon kirkon ulkopuolella tehtiin salaojitustöihin liittyviä kaivauksia, joiden yhteydessä tutkittiin 56 hautausta.
Rakennushistorian ja arkeologian osastojen yhteisessä Pohjois-Kymenlaakson inventointihankkeessa tehtiin kylätonttien, sotahistoriallisten kohteiden ja muiden muinaisjäännösten inventointia. Työllisyysvaroin toteutettavassa Pietarin kivikilpi -hankkeessa kartoitettiin Kaakkois-Suomen linnoituksia tavoitteena kehittää niitä matkailukohteina.
Lisäksi myönnettiin muille toimijoille 22 historiallisen ajan muinaisjäännöstä koskevaa tutkimuslupaa.
Luettelo historiallisen ajan kohteiden tutkimuksista ja niiden tuloksista paikkakunnan mukaan aakkosjärjestyksessä on Museoviraston verkkosivuilla osoitteessa: http://www.nba.fi/fi/rho_kenttatyot_2008_tulokset ja luettelo myönnetyistä tutkimusluvista osoitteessa: http://www.nba.fi/fi/rho_tutkimusluvat08
Lisätietoja historiallisen ajan kohteiden kenttätöistä antaa intendentti Marianna Niukkanen, puh. (09) 4050 9471, 0400 356 257, marianna.niukkanen@nba.fi
MERIARKEOLOGISTEN KOHTEIDEN KENTTÄTYÖT
Meriarkeologian yksikön kenttäkauteen kuului kaivauksia, inventointeja ja tarkistussukelluksia Kemistä Hankoon. Suurin kenttätyöpanostus oli jälleen Egelskärin keskiaikaisen haaksirikkopaikan kaivaustutkimus Nauvon ulkosaaristossa. Haaksirikkopaikalla tutkittiin neljä viikkoa ja hylyn kaikki merenpohjassa vielä jäljellä olleet rakenneosat dokumentoitiin, nostettiin ja tuotiin konservoitaviksi Hylkysaareen Helsinkiin. Ensi vuonna tutkitaan aluetta, jossa on hylystä peräisin olevaa lastia.
Asikkalassa kalastajien verkkojen mukana nousi pintaan puisen veneen hylky. Se dokumentoitiin ja palautettiin takaisin Päijänteen pohjaan, jossa se säilyy parhaiten.
Vedenalaisia inventointeja tehtiin seitsemällä alueella. Niiden ja tarkistussukellusten avulla täydennetään vedenalaisten löytöjen rekisterissä olevia tietoja.
Luettelo meriarkeologisten kohteiden tutkimuksista ja niiden tuloksista on Museoviraston verkkosivuilla osoitteessa: http://www.nba.fi/fi/meriarkeologiset_kenttatyot_08
Lisätietoja antaa yli-intendentti Maija Matikka, puh. (09) 4050 9056, maija.matikka@nba.fi
MUINAISJÄÄNNÖSTEN HOITO
Museoviraston muinaisjäännösten hoitoyksikkö teki maisemanhoitotöitä 250 muinaisjäännösalueella eteläisessä ja läntisessä Suomessa. Pääosalla kohteista jatkettiin ylläpitäviä hoitotöitä, 11 uudella kohteella aloitettiin työt. Runsas neljännes hoidetuista kohteista on valtakunnallisesti merkittäviä ja useat myös tunnettuja nähtävyys- ja käyntikohteita.
Hoidetuista muinaisjäännöksistä noin kaksi kolmasosaa on esihistoriallisen ajan kohteita ja runsas yksi kolmasosa historiallisen ajan asutukseen, elinkeinoihin ja sotahistoriaan liittyviä jäännöksiä.
Pääosan käytännön työstä tekivät nytkin työllistämisvaroin palkatut työntekijät. Yksittäisiä muinaisjäännösalueita hoidettiin myös yhteistyössä paikallisten tahojen kanssa. Lisäksi 17 kohteella maisemaa hoitivat laiduneläimet, useimmiten lampaat.
Valkeakosken Rapolassa jatkui vuonna 2007 aloitettu TE-keskuksen rahoittama hanke, jossa maisemanhoidon lisäksi suunniteltiin ja kunnostettiin Rapolanharjun opetukseen ja matkailuun liittyviä reittejä ja opasteita. Rapolan kartanon puutarhan kunnostustyöt aloitettiin ja alueen esihistoriasta, historiasta ja ympäristöstä kertovan näyttelyn tekemistä jatkettiin. Vuonna 2009 valmistuvassa hankkeessa Museoviraston yhteistyökumppanina on Valkeakosken kaupunki.
Luettelo hoidetuista muinaisjäännöskohteista on Museoviraston verkkosivuilla osoitteessa: http://www.nba.fi/fi/mjhoitokohteet2008
Lisätietoja antaa yli-intendentti Mirja Miettinen, puh. (09) 4050 9251, mirja.miettinen@nba.fi
TERVETULOA KESÄN KENTTÄTÖIDEN ESITTELYTILAISUUTEEN
Kesän kenttätöiden esittelytilaisuus järjestetään 27.-28.11.2008 Helsingissä Kansallismuseon auditoriossa (Mannerheimintie 34). Tilaisuus on maksuton, eikä edellytä ennakkoilmoittautumista.
Esittelytilaisuuden ohjelma on Museoviraston verkkosivuilla osoitteessa http://www.nba.fi/fi/seminaareja
Lisätietoja tilaisuudesta saa tutkija Teija Nurmiselta, puh. (09) 4050 9256, teija.nurminen@nba.fi