Stephan Hamilton: Bloody Streets

[Trilisser]

Tämä kirja käsittelee Berliinin taisteluja tavalla, jolla asiaa pitääkin käsitellä ja joka oli täysin tuntematon A. Beevorille. Näkökulma on ammattisotilaan näkökulma jossa tapahtumat kuvataan analysoidaan tarkasti olennaiseen keskittyen.

Hamiltonin teksti ei taatusti miellytä stalinisteja. Esim. kuvaukset neuvostojoukkojen kurittomuudesta eivät taatusti miellytä bolshevistisen työläisarmeijan ystäviä. Zhukovin maineesta ei paljon jäljelle jää. Hän esimerkiksi totesi Eisenhowerille, että hänen joukkonsa eivät miinoista välitä vaan hyökkäävät aivan kuten miinakenttää ei olisikaan. Kun Zhukov sai tiedon, että Konjevin joukot etenivät etelämpänä kohti Berliiniä hyvää vauhtia, niin hän ei suinkaan ollut hyvillään, vaan raivoissaan! Konjev saa yleensäkin Hamiltonilta paljon paremman arvosanan.

Kirjasta käy myös selville, mihin neuvostojoukkojen menestys perustui: valtaviin massoihin ja niiden suomiin vähintään viisinkertaiseen lukumääräiseen ylivoimaan. Leninistisestä sotataidosta ei kannata edes puhua.

Kirjan suurin miinus on tekstin ladonta yhdelle leveälle palstalle mikä on A4-kokoisessa teoksessa järjetön ratkaisu. Mutta valitettavan tyypillinen tälle kustantajalle eli Helionille (UK).

[Tapio Onnela]

Kyseessä siis tämä teos:
Stephan Hamilton: Bloody Streets: The Soviet Assault On Berlin, April 1945
Helion & Company Ltd October 2008 ISBN 978-1-906033-12-5 Hardback 305mm x 222mm 424 pages c 325 photos, 8 pages colour AFV profiles, c 60 maps, 12 tables

http://www.helion.co.uk/product.asp?str ... P_ID=12938

[Ciccio]

Kirjasta käy myös selville, mihin neuvostojoukkojen menestys perustui: valtaviin massoihin ja niiden suomiin vähintään viisinkertaiseen lukumääräiseen ylivoimaan. Leninistisestä sotataidosta ei kannata edes puhua.
(UK).

==========================================
Stalin on käskenyt marsalkkojensa Zhukovin ja Konjevin kilpailla Berliinin valloituksesta, Berliini oli Stalinin keskeinen sodanpäämäärä - ja kirjan mukaan keskeisen merkittävä Neuvostoliiton määräävälle asemalle sodanjälkeisessä Itä-Euroopassa.
Stalin on käskenyt Zhukovin ja Konjevin hyökätä tappioista piittaamatta.
Olisiko sotataito ollut perua Venäjän sisällissodasta; mm.Trotski sanoi: "sotamies on asetettava takana odottavan varman kuoleman ja edessä odottavan mahdollisen kuoleman väliin."
Stephan Hamilton
kirjoittaa PunaArmeijan menettäneen huhtikuussa 1945 Berliinin 17 päivän taisteluissa päivittäin enemmän sotilaita kuin Stalingradissa ja
päivittäin enemmän panssarivaunuja ja lentokoneita kuin historian suurimmassa panssaritaistelussa Kurskissa.
Ja ensimmäiset Yhdistyneiden Kansakuntien väliset kriisit Stalinin Neuvostoliitto käynnistikin Berliinissä.

[Trilisser]

Veikko, Hamilton vertailee Konjevin ja Zhukovin emenetelmiä ja toteaa niissä olleen huomattavia eroja. Kun esim. Zhukovin taktiikka ja aikataulu Seelöwin hyökkäyksessä ei ottanut juuri ollenkaan huomioon maastoa ja olosuhteita. Konjev taas omalla kaistallaan otti nämä tekijät huomioon olennaisesti paremmin. Toisaalta Hamilton toteaa, että Zhukovia vastassa olleen Gotthard Heinricin puolustustaktiikka oli huomattavasti joustavampi kuin Konjevia vastassa olleen Schörnerin.

[Viimeinen Taisto]

Kirjasta käy myös selville, mihin neuvostojoukkojen menestys perustui: valtaviin massoihin ja niiden suomiin vähintään viisinkertaiseen lukumääräiseen ylivoimaan. Leninistisestä sotataidosta ei kannata edes puhua.

Sama johtopäätös jonka ruotsalaiset Niklas Zetterling ja Andreas Frankson mielestäni perustellusti esittävät teoksissaan "Slaget om Kursk" (2002) ja "Tjerkassy" (2006), Norstedts förlag. Nämä pohjautuvat tuoreeseen alan tutkimukseen ja muuttavat kyllä perinteistä kuvaa puna-armeijan tehokkuudesta. Samantyyppinen uudelleenarviointi koskee myös läntisiä liittoutuneita, jota kuvataan mm Tamelander & Zetterling'in teoksessa "Avgörandets ögonblick" (Norstedt 1995, 2003).

Onko muuten Hamiltonin kirjassa mahdollisia viittauksia yhteistyöstä yllämainittujen kanssa?

[Viimeinen Taisto]

Hamiltonin teksti ei taatusti miellytä stalinisteja. Esim. kuvaukset neuvostojoukkojen kurittomuudesta eivät taatusti miellytä bolshevistisen työläisarmeijan ystäviä.

Mielestäni Beevorin vastaava kuvaus on suoraa ja peittelemätöntä. Mitä olennaista siitä oikeastaan puuttuu?

Samasta aiheesta löytyy myös (jälleen kerran ruotsalainen...) teos joka ilmestyi jo 2001 ( Beevorin Berlin v 2002), Niclas Sennertegin "Stalins hämnd". Sen teksti ei myöskään "miellyttäne stalinisteja"...

Hamiltonia en ole lukenut joten en tietenkään voi sanoa mitä uutta se mahdollisesti pitää sisällään. Kyseinen aihe sinänsä näyttää jostain syystä jääneen aika vähälle huomiolle niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

[Trilisser]

VT, minäpä tarkistan, onko Hamiltonilla viittauksia Zetterlingin työhön. Samainen Zetterlinghan on julkaissut myös englanniksi tutkielman Normandiasta (Normandy 1944, Fedorowicz). En ole verrannut sitä Zetan ja Tamelanderin ruotsinkieliseen, mutta tietääkseni engallinkielinen kirja painottuu enemmän numerovertailuun kuin suoraan kerrontaan.

Amerikkalaisten osalta Zetterlingin tulos oikeastaan vahvistaa sen, mitä jo Trevor Dupuy (US) ja Martin van Creveld (Israel) ovat aiemmin todenneet. van Creveldin Fighting Power on mitä mielenkiintoisinta luettavaa, eikä Creveld juurikaan moralisoi (hän on siis israelilainen). Creveldin sotahistorialliset näkemykset ovat muuten aika erilaiset kuin vaikkapa joittenkin tahojen suosioon päässeitten Näreen ja Kirveen...

[Viimeinen Taisto]

Samainen Zetterlinghan on julkaissut myös englanniksi tutkielman Normandiasta (Normandy 1944, Fedorowicz). En ole verrannut sitä Zetan ja Tamelanderin ruotsinkieliseen, mutta tietääkseni engallinkielinen kirja painottuu enemmän numerovertailuun kuin suoraan kerrontaan.

Amerikkalaisten osalta Zetterlingin tulos oikeastaan vahvistaa sen, mitä jo Trevor Dupuy (US) ja Martin van Creveld (Israel) ovat aiemmin todenneet. van Creveldin Fighting Power on mitä mielenkiintoisinta luettavaa, eikä Creveld juurikaan moralisoi (hän on siis israelilainen). Creveldin sotahistorialliset näkemykset ovat muuten aika erilaiset kuin vaikkapa joittenkin tahojen suosioon päässeitten Näreen ja Kirveen...

Pitää paikkansa, Z:n englanninkielinen teos on yksityiskohtaisempi tutkielma "alan harrastajille", kun taas ruotsinkielinen versio on suunnattu laajemalle lukijapiirille.

Dupuy ja v Creveld eivät ole tuttuja mutta täytynee tutkia lähemmin...

Muutenhan lienee todennäköistä että liittoutuneiden sotilaspiireissä on jo 40-luvulla nähty tosiasiat, huolimatta siitä että myös senaikainen raportointi sotakentiltä on aina jossain määrin ollut "isänmaallista". Poliittisista ym syistä on sitten vuosikymmeniä kasvatettu myyttiä mm Normandian maihinnnousun merkityksestä (esimerkkinä Hollywoodin tuotanto) mikä osaltaan on vaikeuttanut laajapohjaisemman näkökannan esiintuomista. Ja toisaalta, ei sellaisella ole ymmärrettävistä syistä ollut kysyntääkään.

Yleisesti otaksun että uuden polven ruotsalaisilla tutkijoilla on paljon annettavaa toisen maailmansodan neutraalissa analysoinnissa. Juuri siksi että heidän vanhempansa eivät olleet mukana yhtenä osapuolena. Vertauksena Suomi, jossa edelleenkin tunteet värittävät keskustelua "vuoden 1918 tapahtumista" (neutraalein nimitys minkä löysin... ).

[Trilisser]

VT, otappa yhteyttä YV:llä, olisi off-topic asiaa.