”Katso ettei se rakas ryijy, jonka keskellä löytyy mamma vainaamme nimi, joudu vieraille”, kirjoitti Aleksis Kivi 26.4.1866 Siuntiosta veljelleen Emanuelille. Suunnitteilla oli huutokauppa isän Erik Stenvallin jälkeen. Nyt Museovirasto / Suomen kansallismuseo on julkaissut kirjan ”Rakas ryijy – Suomalaisten ryijyt”. Kirjassa esitellään lähes 500 ryijyä.
”Ihaillessamme menneiden aikakausien käsiteollisuutta emme koskaan tule ajatelleeksi niitä nimettömiä taiteilijoita, joiden mielikuvituksen tuotteet juuri silloin kiinnittävät huomiotamme. He kuuluvat menneisyyteen eikä heidän oma aikakautensa heitä yleensä tuntenut”, kirjoitti kuvanveistäjä Emil Cedercreutz vuonna 1914. ”Rakas ryijy” on tutkimus, jonka aineistona ovat olleet Suomen kansallismuseon, useiden muiden museoiden, keräilijöiden ja yksityishenkilöiden kokoelmat.
Kirja avaa uusia näkökulmia ja merkityksiä suomalaisten rakastaman ryijyn menneisyyteen. Se kertoo ryijyihin liittyvistä henkilöistä, tapahtumista ja kohtaloista 1700- ja 1800-luvun Suomessa. Runsaan kuvituksen joukkoon mahtuu niin linnaryijyjen jälkeläisiä, Sydän-Hämeen loistoryijyjä, Pohjanmaan pappien, porvareiden ja raatimiesten aarteita kuin Orientin tulppaanejakin.
Kirjassa on englanninkielinen tiivistelmä.
Kirjan kirjoittaja Pirkko Sihvo toimi Suomen kansallismuseon kansatieteellisten kokoelmien tutkijana ja intendenttinä vuosina 1971-2008. Hän on myös suunnitellut useita ryijy-aiheisia näyttelyitä. Pirkko Sihvo on nyt eläkkeellä, mutta hän antaa mielellään lisätietoja kirjasta, puh. 0400 790 450.
Pirkko Sihvo
RAKAS RYIJY Suomalaisten ryijyt
2009, 247 s., sid., ISBN 978-951-616-194-8, 47 € (sis. alv)
Museoviraston julkaisuja myydään Suomen kansallismuseon museokaupassa (Mannerheimintie 34) sekä viraston muissa museoissa ja linnoissa. Julkaisuja voi tilata myös postiennakolla. Tilaukset osoitteella: Museovirasto, Julkaisutilaukset, PL 913, 00101 Helsinki tai sähköpostiosoitteella: kirjatilaus@nba.fi
Tiedustelut: puh. (09) 4050 9559, (09) 4050 9585 tai (09) 4050 9543
Museoviraston julkaisuja myy myös virtuaalinen kirjakauppa Granum http://granum.uta.fi/granum/
Tiedot kaikista Museoviraston julkaisuista http://www.nba.fi/fi/julkaisut