Saimaannorppaa on suojeltu kohta lähes 30 vuotta. Ympäristömyrkyt, rakentaminen ja verkkokalastus on ollut uhkana hävittää jääkauden aikainen eväkäs ystävämme peruuttamattomasti. Yhdeksänkymmentä-luvun alusta alkaen norppakanta on kuitenkin vähitellen kasvanut - kiitos lainsäädännön, kunnallistason ratkaisujen, kansainvälisen huomion, ympäristöjärjestöjen toiminnan, paikallisten valistuksen sekä erityisesti median huomion. Eritoten tänä vuonna norpat ovat saaneet runsaasti palstatilaa niin iltapäivä- kuin päivittäislehdistössä. Useimmiten artikkelit ovat käsitelleet verkkokalastuksen haittoja. Nykytietämyksen valossa leudot talvet ja verkkkokalastus ovat suurimmat uhat kiehkurahylkeelle. Näistä kahdella jälkimmäisellä on suurempi paino. Epäonnistunenkin pesintä kartuttaa kannan terveitä yksilöiden määrää, joiden suurin uhka on kalastus. Ammattikalastajia meidän on turha osoitella sormilla. Alueen meren viljasta elinkeinonsa nostavat käyttävät kuuteille ja norpille vaarattomia trooleja ja katiskoja. Varsinainen ongelma löytyy meistä tavallisista tallaajista: mökkien asukkaista ja moottoriveneiden omistajista. Ihmisen läheisyydessä viihtyvä norppa saa kantaa ajattemattomuudemme vastuun.
Nykyinen kanta on noin 260 yksilöä. Lisääntymiskykyisiä naaraita on vain 60.
Kuutteja syntyy yksi kerrallaan, joten suurin mahdollinen pienoikaismäärä ei ole suuri. Jotta laji säästyisi välittömältä sukupuuton uhalta, niin kannan pitäisi kasvaa yli 400 yksilön ja 80 vuotuisan kuuttisyntymän. Tämän on arvioitu tapahtuvan vuoteen 2020 mennessä nykyisin keinoin. Tosin laji tulee olemaan veitsen terällä vielä siitäkin huolimatta, että tavoite toteutuisi.Suuren yleisön sympatia näyttää olevan norpan puolella. Ja miksi ei? Onhan norppa jo pelkältä ulkonäöltään puoleensavetävä. Kyvyttömyys suojella Saimaannorppia on yhdistetty artikkeleissa sekä yleisöosastopalstoilla niin itsekkyyteen kuin puolueiden jäsenten ja kannatusmäärien etuihin. Ylipäänsä ihmiset ovat olleet huolissaan norpasta, mikä lienee lajin kannalta ratkaiseva tekijä. Verkkokalastuksen ja kaavoittamisen lopettamista on vaadittu jo Neuvostoliiton ajoista alkaen. Poliittinen tahto ei kuitenkaan ole riittänyt radikaalimpien keinojen käyttämiseen. Tästä huolimatta norppa on lähtökohtaisesti pidetty ja suojeltu eläin. Samaa ei voi sanoa sudesta.
Susien lukumäärä Suomessa on kymmentä yksilöä kuuttien pienempää. Sen suojeluun on vaadittu tehokkaampia toimia - toistuvasti jopa EU -tasolta asti - aivan kuten norppienkin ja joidenkin muiden petoeläinten tapauksessa. Perusteluja sutta vastaan on kuitenkin jos jonkinmoista. Susia syytetään yleisemmiten kotieläimien ja karjan raatelusta. Erään mielipiteen mukaan susien syytä oli jopa 1500 ihmishengen riistäminen viime vuosisadalla. Toisin kuin norppaa, sutta uskalletaan vastustaa (mutta myös puolustaa) äänekkäästikin.
Susi nähdään lihansyöntinsä vuoksi väkivaltaisena haittaeläimenä. Sitä ei kunnioiteta
kuten karhua tai ilvestä, sympatisoida kuten kettua tai unohdeta kuten ahmaa. Kaiken taustalla lienee vanhaa perua oleva inhimillinen pelko. Lukuisissa kansansaduissa sudella on kielteinen rooli tarinassa. Susi syö Punahilkan isoäidin, pukeutuu lampaannahkaan päästäkseen autuaammille apajille ja tappaapa peräti Ragnarökissä itsensä Odinin. Lukuisat viitaukset susien voimaan ja julmaan, väkivaltaiseen luonteeseen leimaavat niin Hollywoodin kuin kotimaisenkin viihteen susikuvaa. Pakeneehan Hovimäen uusasukkaat sarjan ensimmäisessä jaksossa reellä susilaumaa, jota tosin esittää tukku huskyjä. Ilmeisesti suden suojelu on ajatuksena suositumpi kaupungissa kuin haja-asutusalueella.Eläimenä susi ei ole sen enempää ihmisen verivihollinen kuin mikään muukaan. Tiedetäänpä susien jopa kasvattaneen ihmislapsia laumassaan. Laumahenkisyyden ja kiertelevän luonteensa vuoksi se koetaan useimmiten uhaksi, joka vainoaa myös ihmisiä. Harkita sopisi, missä määrin rakennetun ympäristön leviäminen ja vastaavasti luonnollisten reviirien rikkoutuminen on saattanut aiheuttaa yhteenotot petoeläinten kanssa. Yleisesti ottaen haja-asutusalueella ja maaseudulla asuvat ovat susista enemmän huolissaan ja vastustavat näiden läsnäoloa. Valistukseen perustuvaa työsarkaa on petoeläinsuojelunkin puolella.
Vaikka herättäisi miten vahvoja tunteita tahansa, molemat eläimet ansaitsevat yhdenvertaista suojelua. Se, että jossain muualla maailmassa on enemmän susia tai ei ole lainkaan norppia ei ole se oleellisin näkökulma. Suomen on itse hoidettava oman alueensa löytyneet ympäristöongelmat. Hyvinvoiva ja monipuolinen ympäristö on globaalin ja alueellisen viitekehyksen lisäksi kansallinen asia. Ollakseen kilpailykykyinen, vastuullinen, moderni, kansalaisiaan palveleva maailmanvaltio myös ympäristönsuojelun tulee olla kunnossa.
Monimuotoinen luonto on mittaamaton rahan arvossa, sekä lisäksi itseisarvona korvaamaton. Kuitenkin ongelmat itsessään ovat suhteellisen pienellä rahalla korjattavissa - etenkin kun toimeen ryhdytään ajoissa. On merkillistä, miten saimaannorpan tapauksessa elvytystä on pyritty tekemään jo kolmekymmentä vuotta ilman todellista läpimurtoa. Poliittisen tahdon puute ei selitä yksilöiden käytöstä; näiden pinttyneitä tapoja ajaa moottoriveneillään siellä missä ei saisi ja kalastaa verkoilla. Samoin susi-pelkomme ja asenteemme eivät ole juuri kehittynyt suotuisammaksi tuota petoeläintä kohtaan, vaikka käytännössä lajin aiheuttamat vahingot ovat vähäisiä joskin valitettavia. Kuitenkin useampi suomalainen törmää vuodessa autoon kuin suteen.
lähteet:
Sanoma-Arkisto: Helsingin sanomien numeroita vuosien 1990-2009 välillä.
https://www.hs.fi/yritykset/sanoma-arkisto/
kuvat: Wikipedia Commons