Kuluttamisessa on monenlaista voimaa. Välttämättömyyksien hankkiminen sekä jokapäiväisten tarpeiden tyydyttäminen ei kenties ole niin viatonta kuin tahdomme itsellemme uskotella. Nykyisin puhutaan paljon tuotteiden ympäristövaikutuksista, ekologisesta jalanjäljestä, ilmastonmuutoksesta ja saasteista. Välillä tuntuu ettei muusta puhutakaan. Ohjeet hyvään ja eettiseen kulutukseen ovat usein sekavia ja vaihtuvat usein. Saadakseen tietoa ja viimekädessä itse tuote käsiinsä on seurattava samoja kanavia (sanomalehdet, Internet, mainokset) kuin tavallisten tuotteidenkin ostamisessa. Eettinen kuluttaminen tuntuu olevan yhtälailla mainosten selailua ja tarjousten perässä juoksemista kuten muukin shoppailu. Luomutuotteidenkaan ekologisuuteen ei voi enää uusimman tiedon valossa luottaa, sillä luonnonmukainen tuotanto vaatii tavallista enemmän tilaa. On myös kiistetty, että luomu olisi erityisen hyväksi terveydelle. Toisaalta uusin tieto voi olla täysin valheellista ja tarkoituksenmukaisuudella tuotettua. Paras tapa säästää luontoa on olla kuluttamatta, mutta toisaalta toimivien talouksien maissa on varoja hoitaa ympäristöongelmia. Näin on pieni ihminen hukassa. Kaikki ratkaisut tuntuvat vääriltä, myös välinpitämättömyys.Kulutuksen historiaa Ameriikoissa
Mutta ei tässä vielä kaikki: ensialkuun ei tule mieleen yhdistää modernia kuluttamista vaikkapa rasismiin, uskontoon ja politiikkaan. Käytetäänpä esimerkkinä kulutuksen mallimerkkiä, Yhdysvaltoja. Siirtomaajalla välttämättömyydet olivat ensiarvoisia. Näitä saatiin myös rauhanomaisesti, vaihtokaupalla alkuperäisasukkaiden sekä muiden siirtokuntien kanssa. Kauppayhteydet ja alkeellinen markkinatalous saivat jalansijaa myös Uudella Mantereella. Puritaaniyhteisöjä moinen huoletti, sillä voiton kääriminen tuotteista oli epäkristillistä. Kehitys oli kuitenkin väistämätön. Siirtokuntien keskiluokka kasvoi ja välttämättömyyksien rinnalle nousi esineiden hankkiminen, joiden näyttämistä muille ei hävetty.
Elintason muutoinkin noustessa siirtomaiden taloudellinen merkitys Euroopan emämaille kasvoi, vaikka alue itsessään pyrki irtaantumaan niistä. Uuden Englannin vallankumoukselliset käyttivät uutta ja vaarallista asetta, boikottia, agendansa välineenä. Boikotti iskee suoraan sinne missä sattuu eniten, eli lompakkoon. Bostonin teekutsut 1773 on eräs tunnetuimmista esimerkeistä. Kolme laivalastillista teetä päätyi lopulta mereen vastalauseena sille, että Itä-Intian kauppakomppania sai luvan tuoda verotta siirtokuntiin tuotteitaan. On mahdollista, että teon takana olisi olleet halvan, laillisen, ja parempilaatuiseen teen vuoksi työttömäksi joutuneet salakuljettajat. Luultavasti tapahtuman merkitys aikalaisille vallankumouksellisille on myöhemmin liioiteltu. Myöhemmin mm. 1900-luvulla afroamerikkalainen väestö käytti ostoboikotteja vapaustaistelussaan "älä osta siellä missä et voi olla töissä" -periaatteella.
1800-luvun Yhdysvallat teollistui. Väestö muutti kaupunkeihin vauhdilla, missä myös teollisen tuotannon hedelmät olivat saatavilla. Kaiken takana oleva työväki vaati osansa menestyksestä ja kulutusmahdollisuuksista. Vähitellen viikottainen työtuntien määrä laski kuutenkymmeneen vuosisadan loppuun mennessä. Henry Ford esittely paitsi liukuhihnan, myös ajatuksen siitä että työväen tulisi saada tarpeeksi palkaa jotta voisivat itse hankkia valmistamiaan tuotteita. Kaikki eivät hyötyneet. Vaikka virallisesti orjuus oli poistettu, afroamerikkalainen väestö eli usein kurjuudessa. Orjuuden myötä meni isäntien velvollisuus majoittaa ja ruokkia työväkensä. Ravinnon ja asumisen hinnat halvimmalle työvoimalle olivat liikaa, ja nämä joutuivat velkaloukkuun. Siis (vapaiksi työ)orjiksi entisille isännilleen. Kulutustottumukset muodostuivat eriksi köyhyyden vuoksi. Kuluttamiseen liittyi myös suoranaista syrjintää: monet julkiset liikennevälineet, kaupat, viihdykkeet ja tuotteet olivat vähemmistöiltä kiellettyjä vielä 1900-luvun puolivälissä. Myös sirkukset, huvipuistot ja retkeilyalueet sisälsivät erityisehtoja koskien mustan väestön osallistumismahdollisuuksia. Kulutusmahdollisuuksien poissulkemisella tuotettiin ja vahvistettiin kulttuuriero valkoisten ja tummien sekä köyhien ja rikkaiden välillä. Perheiden sisällä tapahtui myös muutoksia: ostosten teosta tuli kotirouvien ja talouden naisten työ.
Muutoksen tuulia
Vasta 1970-luvulta lähtien kuluttamista on osattu arvostella. Kulutus alettiin nähdä muunakin kuin mahdollisuutena yksilön terveelle kehitykselle. Kulutus sen itsensä vuoksi ei tuo kuin hetkellisen materiaalisen helpotuksen, ei sielunrauhaa. Siitä huolimatta tarjonta ja kysyntä ovat kasvaneet takaiskuista huolimatta nykyisyyteen asti. Ajan hengestä kertoo se, että yhä useammin jokapäiväiset uutispalvelut viittavat meihin ennemminkin "kuluttajina" kuin suomalaisina, kansalaisina, tai ihmisinä. Talous ja rahamaailma hallitsevat uutisointia. Rahalla saatetaan mitata jopa inhimillistä kärsimystä - esimerkiksi onnettomuuksien yhteydessä ei voi olla mainitsematta tuhojen arvoa euroina. Ei pidä unohtaa, että kukin valtio on sen asukkaat, jotka ovat muutakin kuin ostovoimaa ja käytettävä tuotantoresurssi. Teollistumisen ympäristöhaitat ja ilmastonmuutoksen uhka ei ole vielä avannut kaikkien silmiä, sillä tähän asti haitat ovat lähinnä kasautuneet kolmanteen maailmaan. Kehitysmaat ovat muutoinkin saaneet kokea länsimaiden vaurauden pimeämmän puolen: halpa työvoima, löysä lainsäädäntä sekä edulliset luonnonvarat ovat vetäneet pohjoisen pallonpuoliskon yritykset apajile. Jotta kulutuksen hinta täällä olisi mahdollisimman pieni, joutuu taakan kantamaan ne jotka eivät siitä itse pääse osallisiksi.
Lähteet:
Consumer Society In American History -e-kirja
http://www.google.com/books?hl=fi&lr=&i ... q=&f=false
Helsingin Sanomien pääkirjoitus 5.8.2009
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli ... 5248209354
Kuvat: Wikipedia Commons