tomvw
Viestit: 4
Liittynyt: 25.08.09 11:41

Muistotaulun tyttö

Viittaan Tuija Tuhkasen väitöskirjaan "In memoriam sui et suorum posuit": lahjoittajien muistokuvat Suomen kirkoissa 1400-luvulta 1700-luvun lopulle. Tuhkanen käsitelee mm. Isonkyrön kirkon pohjoisseinällä olevaa Israel Alftanuksen perheen kaksiosaista epitafia. Sivulla 226 hän mainitsee, että "Vaimojen jatkona rivissä on kuusi tytärtä, joiden nimet on kirjattu heidän yläpuolelleen." Yksi näistä tyttäristä on luultavasti nimeltään Klara, joka oli naimisissa Laihian kappalaisen Matias Henrikinpoika Reiniuksen kanssa. Tähän viitataan useissa yhteyksissä ns. faktana, mutta en ole missään yhteydessä päässyt näin lähelle todistetta. Reinius oli äitini isän isoiso....isoisä suoraan ylenevässä polvessa, joten asia on sukututkimusmielessä erittäin kiintoisa.

Tämä 'Agricola - uutiset ja keskustelu' - palsta nyt ei ole varsinaisesti mikään sukututkimussaitti, mutta rohkenen toivoa, että Tuija Tuhkanen lukisi tämän kysymyksen, ja voisi vahvistaa, että Klara on epitafissa todella kirjattu Israel Alftanuksen ja Sofia Frisiuksen (vai Susan Echmanin?) tyttäreksi. Kyseessä ei todennäköisesti ole ns. näköistaide, joten Klaran ulkomuoto ei maalauksesta selvinne, mutta monesko tyttö rivissä Klara on?

Koska kyseessä on aika triviaali asia eikä välttämättä kiinnosta palstan muita lukijoita, olisin hyvin kiitollinen jos Tuija Tuhkanen voisi vastata kysymykseeni suoraan osoitteeseen tomvw(at)nic.fi. Vaihtoehtoisesti voisin ehkä saada Tuija Tuhkasen sähköpostiosoitteen niin että voisin esittää kysymykseni suoraan hänelle tämän palstan ulkopuolella.

Etukäteen kiittäen

Tom von Weissenberg
Helsinki

Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Re: Muistotaulun tyttö

Tuija Tuhkanen vastasi tähän kysymykseen seuraavasti:
Vastaus Tom von Weissenbergille:
Muistotaulun hienosti veistetyissä kehyksissä on luettavissa Israel Alftanuksen ja hänen toisen puolisonsa Susan Echmanin nimet sekä vuosiluku 1681. Maalaukseen on Ristiinnaulitun vasemmalle puolelle Israel Alftanuksen lisäksi kuvattu kaksi poikaa ja ristin oikealle puolelle Alftanuksen ensimmäinen ja toinen vaimo (Sofia Frisius ja Susan Echman) sekä riviin heidän jälkeensä kuusi tytärtä. Lisäksi Susan Echmanin eteen on kuvattu valkopukuinen, pienikokoinen tyttö. Ensimmäisen tytön yläpuolelle on kirjoitettu Sophia död, toisen Maria död, kolmannen mahdollisesti Helena, neljännen Charin, viidennen Sophia ja kuudennen Barbara. Kuvassa ei valitettavasti näyttäisi olevan Klara-nimistä tyttöä. Olisiko hän syntynyt epitafin valmistumisen (1681) jälkeen?
Kuva
Kuten 1600-luvun epitafimaalauksissa yleisesti, Alftanuksen tyttäret on kuvattu toistensa näköisiksi. Heistä kolmella ensimmäisellä on tummat hiukset, Charinista alkaen tytöillä on punertavat hiukset.

Yleisesti Suomessa tavoiteltiin epitafimaalauksissa vielä 1600-luvulla paremminkin ihanteellista ja säädynmukaista henkilökuvaa kuin yksilöllisten piiteiden esilletuontia. Lapset ovat maalauksissa usein toisintoja vanhemmistaan. Ruotsalainen taidehistorioitsija Karin Sidén on tuonut esille vanhempien esikuvallisuuden merkityksen tavassa kuvata lapset vanhempiensa kaltaisiksi.

Kuitenkin tapa kirjata kuvattujen nimet muistokuviin kertoo yksilön merkityksestä. Lisäksi muistokuviin, maalattiin myös edesmenneet perheenjäsenet, jotka merkittiin ristillä tai heidän yläpuolelleen kirjoitettiin ”död” kuten Alftanuksen epitafimaalauksessa.

Epitafin yläosassa on latinankielinen muistoruno, joka suommennoksineen on väitöskirjani liitteessä 6 (s. 338-339). Runossa mm. kerrotaan, että Israel Alftanus pystytti tämän muistomerkin omilla varoillaan. Lisäksi saamme tietää, että Israel Alftanukselle ja Susan Frisiukselle syntyi viisi lasta, ja että Alftanus jäi leskeksi vuonna 1674, mutta ”tämän haavan paransi jälleen ” Susan Echman vuonna 1675. Susan-vaimon kerrotaan olleen vanhaa Brenner-sukua. Muistaakseni Israel Alftanuksella ehti olla vielä kolmaskin vaimo (Maria Elisabet Lietzen).

Jos Klara-tyttö syntyi ennen vuotta 1697 (Susan Echmanin kuolinvuosi) on maalauksessa nähtävillä tytön äiti, vaikka tyttöä ei kuvaan olekaan ikuistettu.
ystävällisin terveisin Tuija Tuhkanen
Lisätietoja ja kuvia:
http://www.kolumbus.fi/hannu.asikainen/ ... irkko2.htm
http://www.isonkyronsrk.fi/?pid=821&cg=820&sg=821

tomvw
Viestit: 4
Liittynyt: 25.08.09 11:41

Re: Muistotaulun tyttö

Kiitoksia avartavasta vastauksesta, vaikka Klaraa ei vielä löytynytkään.

Klara syntyi tiettävästi 1670, eli siis ennen vuotta 1697. Hän avioitui (ajankohta tuntematon) Matias Reiniuksen kanssa, ja ensimmäinen aikuiseksi selvinnyt lapsi Israel Reinius (myöhemmin Laihian kappalainen) syntyi 1699, ja nuorin lapsi Klara syntyi 1711. Jos Klara Alftan on syntynyt 1670, olisi hän ollut 29 vuotias Israelin Reiniuksen syntyessä ja 41 kun Klara (myöhemmin Oleander) syntyi. Jos Klara Altftan taas syntynyt 1681 jälkeen, olisi hän ollut enintään 18 v Israelin syntyessä. Kaiki vaihtoehdot ovat luonnollisesti aivan mahdollisia. Syntymävuosi ei kuitenkaan voi olla kovin paljoa lähempänä vuotta 1697. Joka tapauksessa nyt puhena olevan Klaran äidiksi mainitaan aina Sofia Fresius.

Asian selvittämiseksi pyysin sukuselvitystä Isonkyrön seurakunnalta. Sain heti vastauksen, mutta Isonkyrön kirkonkirjat alkavat vasta vuodesta 1727, joten he eivät voi tarkistamaan asiaa tai antaa muita tietoja esim. rippikirjoista. Nimen selvittäminen muuta kautta on siis entistä tärkämpää.

Kaikissa yhteyksissä nimi kirjoitetaan aina muodossa Klara, ei Clara. Mutta, olisikohan niin että nimi Klara onkin taulussa muodossa Clara, mutta niin huonosti kirjoitettu (maalattu) että se on tulkittu olevan Charin? Sehän on sinänsä tutkielman kannalta aivan triviaali yksityiskohta, josta tutkijaa ei todellakaan voi panna tilille. Jos Klara tässä olisi kirjoitettu muotoon Clara, nii voisiko toinen kirjain “h” itse asiassa olla “L”. Jos seuraavat kirjaimet “a” ja “r” ovat oikein, niin nimi olisikin jo CLar…. Voisiko kaksi viimeistä kirjainta “I” ja “n” yhdessä mitenkään tulkita kirjaimeksi “a”?

Olisiko mahdollista saada lähikuva/osasuurennos kuvasta ja nimestä? Jos kyseessä todella on Klara niin perhekuva-galleriaan olisi tietysti mukava saada osasuurennokset myös Israelista ja Sofiasta.

Olen aiemmin joutunut hieman samanlaisen kysymyksen eteen koskien erästä skotlantilaista esi-isääni. Siinä oli Sir Peter Lelyn ehkä 1678 tekemän Lady Mary Campbel'lin muotokuvan kulmaan todennäköisesti myöhemmin maalattu arvon leidin aviomiehen nimeksi Erard Breadalbane, jota ei kukaan tuntenut. Satuin kuitenkin tietämään että mainittu Mary oli avioitunut Breadalbanen 1. Jaarlin John Campbellin kanssa. Erard ei siis ollutkaan etunimi vaan aviomiehen aatelisarvo! Mielenkiintoisia, nämä vanhat maalaukset.

Tuija Tuhkanen
Viestit: 6
Liittynyt: 30.03.09 12:12

Re: Muistotaulun tyttö

Jos Klara-tytär oli syntynyt jo vuonna 1670, hänen luulisi olevan mukana perhekuvassa.
Olen aikoinani kuvannut Israel Alftanuksen perheen muistotaulun diafilmille, joten minulla ei ole siitä digitaalikuvaa. En siis voi lähettää osasuurennosta.
Perheen tytärten nimet on kirjoitettu melko selvästi, digitaalikuvasta suurentamalla ne olisi helppo tarkistaa. Yli kymmenen vuotta sitten ottamani diakuvan perusteella neljännen tytön yläpuolelle on kirjoitettu Charin, sen sijaan hänen edellään olevan tytön yläpuolella Helena-nimi on epäselvä. En ole kuitenkaan tutkimukseni yhteydessä enkä sen jälkeen syventynyt tarkemmin tytärten nimiin, joten suosittelen menemään digitaalikameran kanssa paikan päälle Isonkyrön kirkkoon. Muistotaulu ja kirkko kokonaisuudessaan ovat kyllä näkemisen arvoiset!
terveisin Tuija Tuhkanen

tomvw
Viestit: 4
Liittynyt: 25.08.09 11:41

Re: Muistotaulun tyttö

Kiitos taas vastauksesta. Tuo Charin hämää edelleen, koska sitä en aiemmin kohdannut, kun taas meidän tuntema Klara puuttuu kokonaan. Jos nimi on ‘selvä’ siis ettei sitä voi tulkita Claraksi, niin sitten täytyy löytää jokin muu selitys tälle perheen uudelle tytölle, ja jotenkin muuten selvittää Klaran poissaolo.

Niin kuin mainitsin, kaikki muut sukuselvitykset puhuvat Klarasta, ja tuo ‘epäselvä’
Helena on ikäjärjestyksessä ihan oikealla paikalla. Isonkyrön kirkkoherranvirasto ei pystynyt asiaa selvittämään, ja muissa ns. sukuselvityksissä (joissa Klara mainitaan) ei valitettavasti mainita mitään lähteitä.

Luotettavina lähteinä pitäisin kuitenkin Helsingin Yliopiston Ylioppilasmatrikkelia 1640–1852, jossa käy ilmi että Israel Alftanuksen 1. puoliso oli Sofia Johansdotter Frisius joka kuoli 1674. (http://matrikkeli.helsinki.fi/ylioppila ... php?id=806)

Sama lähde mainitsee, että Laihian kappalainen Matias Reinius oli Alftanuksen vävy. Tämähän ei tietysti sulje pois mahdollisuutta että Klaran äiti olisi Alftanuksen 2. puoliso Susanna Echman tai jopa Maria Lietzen. Muut syyt (mm. Klaran lapsen syntymävuosi) rajaavat kuitenkin (ainakin?) Marian pois laskuista.

Toinen lähde, Journal hållen på resan till Canton 1745-1748, antaa kuitenkin jo lisävaloa. Ko matkapäiväkirja on Israel Reinius nuoremman (1727-1797) pitämä, ja hän oli Matiaksen ja Klaran pojan Israel Reinius vanhemman (1699-1771) poika. Tässä Birgit Lunelundin 1939 toimittaman version esipuheessa sivulla XX on alaviite ja viittaus Vasabladetissa 1882 olleeseen tutkimusmatkailijan’ omaelämäkertaan’. Tämän omaelämäkerran nimi on ”Utkast till mine personalia”, jonka professori J.R Aspelin on antanut artikkelin kirjoittajan (J.Kr.S., tiettävästi J.Kr. Svanljung) käyttöön. Artikkeli, joka löytyy Vasabladet no 41, 24.05.1882, ( )sisältää ko. ’utkastin’ kokonaisuudessaan.

Aivan aluksi Israel R. kertoo perhetaustastaan, ja mainitsee että ”Min k. fader Cappellan och Pastor i Laihela Israel Reinius. Min farfar war cappellan och i Laihela Matthias Reinius, bondeson ifrån Reinilä hemman i Storkyro. // Min farmor var Klara Alfthan, kyrkoherdens i Storkyro Israel Erici Alftans dotter.” No, tämäkään ei kerro mitään Klaran äidistä, mutta onpahan ainakin joitain faktoja saatu vahvistettua.

Niin, ja jos Charin ei ole Clara, alias Klara, niin eihän uudet digikuvatkaan sitä Charinia muuksi muuta. Siitä huolimatta, kirkko on varmaan näkemisen arvoinen (kiitos Tapio Onnelalle kuvalinkeistä), joten otan aivan varmasti digikameran mukaan kun seuraavan kerran Isonkyrön seudulla liikun! Salapoliisityö jatkuu.

Parhain terveisin, Tom von Weissenberg

PS. Selvennykseksi aikaisempaan, että Mary Campbell (myös omaa sukua Campbell, Argyll’in markiisin tytär) oli avioitunut John Campbellin kanssa. Ko John ei siis ollut ’Erard’ Campbell vaan John Campbell, 1st ’Earl’ of Breadalbane.

Tuija Tuhkanen
Viestit: 6
Liittynyt: 30.03.09 12:12

Re: Muistotaulun tyttö

Ohessa vielä seinälle heijastetusta vanhasta diasta digikameralla käsivaraisesti napattu osasuurennos,

http://tinyurl.com/myle8p

edelleen sen osasuurennos

http://tinyurl.com/legnls

sekä pelkkä nimi.

http://tinyurl.com/ltfuee

Ystävällisin terveisin

Tuija Tuhkanen

tomvw
Viestit: 4
Liittynyt: 25.08.09 11:41

Re: Muistotaulun tyttö

Hei ja myöhäiset kiitokset hienoista osasuurennoksista. Ei voi muuta kuin todeta että "Charin" on Charin, eikä muuksi muutu. Toinen kirjain (-h-) hämää sen veran että kyseessä ei oikein voi olla "Carin"-kaan. Carinhan ei ihan ole Clara, siis Klara, mutta eihän sitä koskaan tiedä mikä versio käsin kirjoitetusta nimestä jää ns totuutena elämään. Kirkonkirjoistakaan asiaa ei voi tarkistaa. Kysymys jäänee lopullisesti selvittämättä.

Hyvää syksyn jatkoa,

Tom von Weissenberg

Palaa sivulle “Kysymyksiä historiasta”