Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Turun linnanpuiston peruskorjaus parantaa linnan näkymistä

Turun linnanpuiston peruskorjaus parantaa linnan näkymistä

Kuva
Museovirasto on 5.10.2009 antanut Turun ympäristö- ja kaavoitusvirastolle lausunnon Turun linnanpuiston peruskorjaussuunnitelmasta. Pääosin 1900-luvulla sotien jälkeen muodostunut puisto säilyttää suunnitelmassa nykyisen ilmeensä ja muutokset ovat suurelta osin teknisluonteisia.

Suunnitelmassa on pyritty lisäämään linnan näkymistä siten, että kaikkien
huonokuntoisina poistettavien puiden tilalle ei istuteta uusia puita.
Näkymien avaamisen kannalta voitaisiin mennä vielä pitemmälle. Ryytipihalta
puut voisi jättää kokonaan pois ja samoin sen muurien ulkopuolelta uudet
puut tulisi jättää istuttamatta. Tämä toimenpide edistää myös muurien
säilymistä. Linnan pohjoispuolella Linnankadun varrella puut peittävät yhtä
Suomen komeimmista julkisivuista. Alueelta voisi jättää pois neljä puuta
ehdotetun kahden sijasta, jotta tämä maamme olosuhteissa ainutlaatuinen
näkymä olisi paremmin nähtävissä.

Käytävien pinnoissa on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että ne täyttävät esteettömyyden vaatimukset. Linnan pääsisäänkäynnin edustan suunnitteluun tulee kiinnittää erityistä huomiota. Museovirasto esittää, että kaupunki teettää arkkitehtisuunnitelman Esilinnan edustan alueesta tavoitteena parantaa linnan sisäänkäynnin näyttävyyttä, linnan liikenteen joustavuutta ja ajoväylän kestävyyttä.
Museoviraston lausuntoja -tiedote 38/2009
Lisätietoja: tutkija Antti Suna, puh. 0500 527 884, antti.suna@nba.fi

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”