Emma-Liisa kirjoitti:Jussi Jalonen kirjoitti:Tapio Onnela kirjoitti: Vaikka kyllä minusta tässä hän menee liian pitkälle, käsittääkseni missään ei ole todennettu tarkoituksellista massamittaista siviilien murhaamista?
Kuten sanoin, se on paljolti makuasia, ja "tarkoituksellisuus" on katsojan silmässä. Riippuu ihan, mihin Arnstad haluaa vetää rajan käyttäessään "massamurha"-käsitettä.
Arnstadko siitä saa yksin päättää?
Ylläolevassa sitaatissani käytin aika selkeästi ilmaisuja "makuasia", "katsojan silmässä" ja "mihin Arnstad haluaa vetää rajan". Vastaus on siis kyllä. Arnstad saa tosiaan aivan yksin päättää, mikä on hänelle makuasia, miten asiat ovat hänen silmissään, ja mihin hän vetää rajan. Ei se minua häiritse tai loukkaa, että hän näin tekee. Kuten vihjaisinkin, silloin kun provosoidaan, ei saa provosoitua.
Totta kai hänen tutkimuksestaan tulee siten väistämättä subjektiivinen; lisäksi on tietysti varsin selvää, että hän käyttää sanaa "murha" paremminkin tunneperäisenä kuin esimerkiksi oikeudellisena terminä. Toisaalta hän on ilmeisestä järkytyksestään päätellen näissä tuntemuksissaan ainakin rehellinen - tai sitten erittäin lahjakas teeskentelijä, mikä sekin totta kai voi olla mahdollista.
Mikäli itse kirjoittaisin asiasta, käyttäisin leirikuolemien osalta kaiketikin hieman koruttomampaa sanaa "vastuullisuus kuolemasta". Sanan "murha" säästäisin niille ihan varsinaisille murhille.
Samalla lailla, kun Arnstad leimaa Mannerheimin yksin vastuulliseksi kaikista punaisten kuolemista 1918 (ilmeisesti senaatti ei vastannut niistä edes M:n eron jälkeen)
Arnstad ei ole tässä ainoa, sillä samoinhan ovat tehneet monet suomalaisetkin. Mannerheimin yksinomaisen syyllistämisen omituista ilmiötä pohdiskelin joskus Markku Jokisipilän blogin
kommenttiosastolla:
Jussi Jalonen kirjoitti:Arnstadin arvostelun loppurivillä on tietysti taas sama yllätyksetön toteamus siitä, miten Mannerheim oli ehdottomasti joukkomurhien päävastuullinen - eikä siis esimerkiksi Svinhufvud, joka oli valtionhoitaja, ja joka myös allekirjoitti kollektiivisen armahduksen sotarikoksiin syyllistyneille hallituksen joukkojen sotilaille.
Vieläkin ihmetyttää, mikähän on tehnyt nimenomaan Mannerheimista sen lempimaalitaulun? Vuosina 1918-1919 vanhasta tsaarin kenraalista ei nimittäin oikein tykätty aina edes valkoisten puolella. Jääkärit ja muut Saksan komentoa ihannoivat (jotka saivat joukkoteloituksensa organisoitua muutenkin ihan oma-aloitteisesti) vihasivat vanhaa ryssänupseeria; Santeri Alkio ja muut maalaisliittolaiset eivät voineet sietää Suomea huonosti puhuvaa ja valkoisten venäläisten kanssa huseeraavaa aatelismiestä; ja edistykselliset inhosivat Mannerheimia siinä määrin, että Hesari ylläpiti vuonna 1919 jatkuvaa propagandakampanjaa entistä hallituksen joukkojen ylipäällikköä ja silloista valtionhoitajaa vastaan.
... mutta kaikesta tästä huolimatta tappion kärsineen vasemmiston viha kohdistui nimenomaan Mannerheimiin. Ironista on sekin, että omiensakin keskuudessa vähintäänkin ristiriitaisia tunteita herättänyt Mannerheim nousi vasemmiston silmissä monoliittiseksi otaksutun "valkoisen Suomen" henkilöitymäksi. Outo juttu.
Jotenkin aavistelen, että taustalla on jonkinlaista katkeroitumista siitä, että viime kädessä Mannerheim ei oikein istu siihen oikeistolaisen diktaattorin kategoriaan, mihin esimerkiksi Arnstad hänet niin kovin mielellään sijoittaisi. Niin tylsää kuin se onkin, niin vuoden 1918 jälkeen Mannerheim ei nyt vain noudattanut Miklos Horthyn esimerkkiä, eikä vuosina 1941-1944 koettanut imitoida Ion Antonescua. Arnstadin tavoin asennoituneiden henkilöiden mielestä näin kuitenkin olisi pitänyt käydä, mutta kun ei käynyt, niin demonisointia on vain ylläpidettävä jonkinlaisin anakronistisin perustein.
Sen pitemmälle en päässyt, mutta analyysi olisi joskus hauska viedä loppuun. Yleensäkin olen Mannerheimissa aina ihmetellyt sitä, miten pohjimmiltaan niin tylsää miestä on voitu ihannoida ja demonisoida niin paljon, kuten tuolla kommenttiosiossa myös tulin sanoneeksi.
Emma-Liisa kirjoitti: Eikö kommunistin henki olekaan yhtä arvokas kuin juutalaisen?
Niin, no, tätäkin olen joskus toisaalla kommentoinut. Taustalla on kaiketi sama logiikka kuin Efraim Zuroffilla taannoin hänen kritisoidessaan Viroa stalinismin ja natsismin samaistamisesta - so. juutalaisten joukkomurha on se yksi ainoa ja ainutlaatuinen maailmanhistorian joukkomurha, jolle on aina annettava keskeinen merkitys, eikä sitä saa rinnastaa mihinkään muuhun. Arnstadin tulkinnassa juutalaisten kohtelu assosioituu totta kai samalla tavalla siihen suurimpaan syntiin, holokaustiin, minkä rinnalla kaikilla muilla teoilla, olivatpa sitten kuinka moraalisesti kyseenalaisia tahansa, on vain toissijainen merkitys, jos sitäkään.
Cheers,
J. J.