Seuraava Helsingin yliopiston väitöskirja on nyt luettavissa
E-thesis-palvelussa:
- Liisa Suvikumpu: Kulttuurisia kohtaamisia. Suomalaiset kuvataiteilijat
ja Rooma 1800-luvulla
(humanistinen tiedekunta, historian laitos)
URL: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-5841-7
Väitöstilaisuus järjestetään lauantaina 14.11.2009 kello 10.15 osoitteessa
Arppeanumin auditorio, Helsingin yliopistomuseo, Snellmaninkatu 3.
Vastaväittäjänä toimii prof. Hannu Salmi (Turun yliopisto) ja kustoksena
prof. Laura Kolbe.
Väitöskirjan tiivistelmä:
Rooma on taiteen ja kulttuurin kehto, mutta miten Suomen taiteen juuret
juontuvat Ikuiseen kaupunkiin? Millaista arkea ja juhlaa suomalaiset elivät
Rooman kansainvälisessä taiteilijayhteisössä 1800-luvulla? Miten
suomalaistaiteilijat kohtasivat Rooman ja mitä merkityksiä roomalaisuuteen
sitoutumisella oli heille? Keitä suomalaistaiteilijoita Roomassa ylipäätään
on ollut?
Tutkimuksessa selvitetään ensi kertaa kattavasti, keitä suomalaisia
kuvataiteilijoita asui ja työskenteli Roomassa 1800-luvulla. Varhaisen
suomalaisen kuvataiteen huippunimet Alexander Lauréuksesta R. W. Ekmaniin
ja Walter Runebergistä Johannes Takaseen kertovat tiiviistä siteistä Rooman
ja Suomen välillä. Runsaat, aiemmin tuntemattomat alkuperäislähteet ja
monipuolinen vertailuaineisto valottavat suomalaisen kuvataiteen varhaisimpien
mestareiden kosmopoliittisuutta. Roomassa eläneet taiteilijat eivät tunteneet
itseään erityisen suomalaisiksi vaan pikemminkin skandinaaveiksi tai
kosmopoliiteiksi. Kulttuurihistorian näkökulmasta laadittu tutkimus osoittaa,
että juuri varhaiset suomalaistaiteilijat Roomassa loivat Suomen kansalliselle
taide-elämälle hyvin kansainvälisen perustan.
Näille oman aikansa tunnetuimmille suomalaisille kuvataiteilijoille karttui
merkittävästi vaikutusvaltaa kansallisissa ja kansainvälisissäkin
taiteilijapiireissä. Valokeilaan pääsevät omana aikanaan arvostetut taiteilijat,
jotka olivat osallisina suomalaisen kulttuuri- ja taide-elämän muotoilemisessa.
Monet heistä on sittemmin unohdettu historiankirjoituksessa, kun kansalliset
sisällöt tulivat kansainvälisiä esikuvia tärkeämmiksi kotimaisessa taiteessa.
Rooman-kävijät olivat tärkeä osa suomalaisen taide-elämän varhaisvaiheita.
Roomansuomalaiset taiteilijat vaikutteineen, elämäntarinoineen ja teoksineen
osallistuivat lähtemättömällä tavalla kulttuuriseen vuorovaikutukseen ja
aikalaiskeskusteluun Suomessa ja Euroopassa 1800-luvulla.