Museolaboratorio on kolmen suomenruotsalaisen kotiseutumuseon yhteistyönä syntynyt virtuaalinen näyttelytila ja kotiseutuarkisto, jonne kansalaiset voivat myös itse ladata paikkakuntiensa tai omaan historiaansa liittyviä dokumetteja.
Hankkeen aloittivat Bjärgasin kotiseutumuseo Larsmosta (Luodon kunta Pietarsaaren ja Kokkolan välissä), Kilensin kotiseutumuseo Sidebystä (Siipyy, liitettiin Kristiinankaupunkiin 1973) ja Paraisten kotiseutumuseo Turunmaalta. Yhteistyössä on mukana myös muita pieniä suomenruotsalaisia paikallis- ja kotiseutumuseoita. Sivuston on rahoittanut Svenska Kulturfonden i Finland.
Museolaboratorio on toteutettu siten, että materiaalia voi selata teemoittain virtuaalisten mappien mukaan. Virtuaalimuseon näyttelyt on jaoteltu neljään pääteemaan: Sjöfart, Livets högtider,1808-1809 ja Hemmafronten joiden alla on alateemoja. Esimerkiksi teema merenkulku on jaettu purjelaivojen aikaan, laivanrakennukseen, kauppamerenkulkuun, merimiehiin, haaksirikkoihin, höyrylaivoihin, laivanvarustajiin, kansanveneisiin, luotsaukseen, majakoihin ja salakuljetukseen.
Teemojen kautta tapahtuu myös materiaalien lisääminen ja dokumenttien tallentaminen. Käyttäjät voivat lisätä Museolaboratorion sivuille omaa materiaaliaan sekä muokata toisten kirjoittamia artikkeleita, materiaali julkaistaan sivuston toimittajien käytyä sen läpi.
Materiaaliin pääsee käsiksi myös mediakohtaisen luettelon kautta, jolloin saataville tulevat vaikkapa kaikki reseptit, kirjeet tai skannatut lehtiartikkelit. Tämä teemoittainen jaottelu tekee materiaalin selaamisesta ja myös keräämisestä hyvin jäsenneltyä ja selkeää, ainakin vielä tässä vaiheessa kun materiaalia ei ole ylivoimaisen paljon. Ehkä ajallinen rajaaminen on pakko lisätä virtuaalinäyttelyyn kun materiaalin määrä kasvaa riittävän suureksi.
Museolaboratorion idea on tarjota tavallisille ihmisille mahdollisuus osallistua paikallis- ja kotiseutumuseoiden kautta näyttelyiden koostamiseen ja keräystoimintaan. Idea käyttää näin netin mahdollisuuksia kaksisuuntaiseen toimintaa Web 2.0 hengessä on erittäin hyvä. Toivottavasti tämänkaltainen toiminta yleistyisi muissakin museoissa, vaikka vapaan kansalaisaktiivisuuden kääntöpuoli on se, että digitoitujen materiaalien laatu vaihtelee valitettavan paljon. Esimerkiksi jotkin kirjeet on digitoitu niin pienellä resoluutiolla, ettei tekstistä saa juuri ollenkaan selvää. Tämä on kuitenkin pieni ongelma siihen nähden miten hienoja dokumentteja ja materiaaleja ihmisten kotien kätköistä voi paljastua.