Polttopisteessä on presidentti Harry S. Trumanin mahdollinen tappio republikaanien ehdokkaalle, New Yorkin edistysmieliselle kuvernöörille Thomas E. Deweylle vuoden 1948 presidentinvaaleissa. Historiallisesti vaali oli sen verran tasainen, että Chicago Tribune ehti jo julistaa Deweyn voittajaksi.
Maurer siteeraa Clark Cliffordin muistiota presidentti Trumanille, jossa todetaan Deweyn ansiot syrjinnän vastaisen lainsäädännön toteuttamisessa New Yorkin osavaltiossa, ja se mahdollisuus, että mustat äänestäjät saattaisivat palata takaisin perinteisesti kannattamaansa republikaanipuolueen helmaan etenkin vaalien kannalta jo tuolloin keskeisissä Ohion ja Illinois'n osavaltioissa. New Deal oli lisännyt mustien tukea demokraattipuolueelle, mutta sodanjälkeisessä tilanteessa tämän vielä tuoreen lojaalisuuden säilyminen ei ollut itsestäänselvä asia. Demokraattipuolueessa oli yhä myös rotuerottelun purkamista vastustanut vahva eteläinen siipensä (Dixiecrats), joka tosin oli osin irrottautunut puolueesta ja asettanut vuonna 1948 oman ehdokkaansa, sittemmin republikaaneihin loikanneen ja vasta kuusi vuotta sitten keskuudestamme poistuneen Strom Thurmondin.
Maurer mainitsee kaksi kehitysmahdollisuutta Deweyn voiton jälkeen:
1) Deweyn koalition murtuminen ja mustien äänestäjien siirtyminen takaisin demokraatteihin Barry Goldwaterin edustaman republikaanisiiven valtaannousun seurauksena.
2) Dewey toteuttaa republikaanien vuoden 1948 vaaliohjelman, jossa neljännen luvun neljä viimeistä kohtaa tähtäsivät rotuerottelun lopettamiseen, ja 1950-luvun aikana republikaaneista muotoutuu Yhdysvaltain johtava kansalaisoikeuksia ajava puolue, ennen demokraatteja.
Puolueohjelmain vaihtoehtoisen kehityskulun pohtiminen on tietysti jo sinänsä kiinnostavaa, ja osoittaa miten hetkellinen opportunismi voi tilaisuuden tullen muovata puolueiden ohjelmia ratkaisevallakin tavalla. Suomessa vastaavia kehityskulkuja voisi etsiä vaikkapa SDP:n ja Kokoomuksen puolueohjelmista, etenkin suhteessa presidentin valtaoikeuksiin, jotka tuntuvat omassa tasavallassamme olevan poliittisesti ottaen hieman samanlainen kipupiste - vaikkakaan kaikeksi onneksi ei niin väkivaltaisia intohimoja herättävä - kuin rotusuhteet Yhdysvalloissa.
(Samaten esimerkiksi maahanmuutolla saattaa vastaavasti olla mahdollisuudet muotoutua vielä samanlaiseksi polarisoivaksi tekijäksi, ja Suomessahan on jo nyt havaittavissa valtapuolueiden välistä hienoista kilpailua siirtolaisten äänistä.)
Cheers,
J. J.