Grenadan vallankumoukseen liittyi yksi kiinnostava piirre, jota en aiemmin ollut pohdiskellut. Useimmat tietysti muistavat, että saarivaltio kuului tuolloin - ja kuuluu edelleen - brittiläiseen kansanyhteisöön, ja siirtomaakauden perintönä on kenraalikuvernöörin edustama kuningatar Elisabet II myös Grenadan valtionpäämies. Kiinnostavaa on se, että itsensä akronyymin mestarinäytteenä "Hyvinvoinnin, koulutuksen ja vapautuksen uudeksi yhteishankkeeksi" nimennyt marxilais-leniniläinen etujoukkojärjestö (New Joint Endeavor for Welfare, Education, and Liberation, or New JEWEL Movement) päätti vuonna 1979 vallan kaapattuaan säilyttää kuningattaren aseman valtion muodollisena päänä.
Suomennan tähän Grenadan kansan vallankumoushallituksen antaman manifestin keskeiset osat, jotka ovat kommunistiselle diktatuurihallinnolle hyvin ominaisia ja vallankumouksellisuudessaan myös varsin suorapuheisia:
Erikoinen kohta on kuitenkin kolmas pykälä:§1: Kansan vallankumoushallitus julistaa Grenadan perustuslain täten muodollisesti ja taannehtivasti jäädytetyksi.
§2: Kansan vallankumoushallitus tulee käyttämään toimeenpano- ja lainsäädäntövaltaa sekä nimittämään pääministerin.
§6: Kansan vallankumoushallitus ulottaa täten poliisituomarien tuomiovallan koskemaan valtiota vastaan kohdistuneita väkivallantekoja.
§7: Kansan vallankumoushallitus perustaa Kansan vallankumousarmeijan, jonka jäsenillä on samat pidätysvaltuudet kuin poliisivoimilla.
§8: Kansan vallankumoushallitus perustaa täten erityisen oikeusistuimen, jonka tehtävä on päättää ennaltaehkäisevien vangitsemisten toteuttamisesta.
§10: Kansan lainsäädäntö astuu tästä lähin voimaan pääministerin antamilla julistuksilla Vapaan Grenadan radion tai virallisen päivälehden kautta.
§3: Hänen Majesteettinsa Kuningatar tulee pysymään valtionpäämiehenä, ja kenraalikuvernööri tulee jatkamaan tehtävissään hänen edustajanaan, toimittaen niitä tehtäviä, jotka Kansan Vallankumoushallitus hänelle saattaa asettaa.
Grenada on ilmeisestikin ainoa esimerkki vallankumouksellisesta kommunistisesta hallinnosta, joka on katsonut aiheelliseksi säilyttää monarkian kaltaisen reliikin. Siihen nähden, että Skandinavian maissa jopa sosialidemokraattiset puolueet ovat omaksuneet ideologisista syistä tavoitteekseen tasavaltaan siirtymisen perustuslaillisin keinoin, on erikoista, että Grenadan vallankumoushallitus päätti sallia kuningatar Elisabetille edes muodollisen aseman valtionpäämiehenä. Sitäkin erikoisempaa se on vertailussa muihin Karibian alueen kansanyhteisömaihin; kuten apulaisprofessori Maurer mainitsee, Trinidad ja Tobago päätti demokraattisesti hylätä muodollisen riippuvuussuhteensa monarkiaan ja siirtyi täysin suvereeniin tasavaltaiseen hallintoon jo aiemmin. Kumma kyllä, Grenadan vallankumoukselliset eivät tätä lopullista askelta rohjenneet ottaa.
God save the Queen. Voi vain kuvitella, miten kuningattaren virallinen vierailu Kansan vallankumousneuvoston hallinnoimaan Grenadaan olisi käytännössä sujunut.
Mainittakoon lisäksi, että Maurerin blogi sisältää groteskin ja ainutlaatuisen esimerkin 1980-luvun amerikkalaisesta sotapropagandasta. Vietnam-krapula on ilmeisesti ollut todella raju, ja Grenadan vapautuksesta - joka sinänsä oli myös oman näkemykseni mukaan pohjimmiltaan oikeutettu operaatio, sekä suurpoliittisesti että kansainvälisoikeudellisesti - on selvästi pyritty etsimään jonkinlaista lievitystä vanhoihin traumoihin. Vuonna 1989 Panamassa toteutettu operaatio Just Cause tarjosi uuden mahdollisuuden loiventaa kohmeloa, ja lopullisen vapahduksen soi tietysti ensimmäinen Irakin-sota.
Cheers,
J. J.