Väitös: Suomen rautakautiset kulkuset, kellot ja kelloriipukset : äänimaiseman arkeologiaa

[Tapio Onnela]

Suomen rautakautiset kulkuset, kellot ja kelloriipukset : äänimaiseman arkeologiaa
Tekijä: Rainio, Riitta
Muu tekijä: Helsingin yliopisto, humanistinen tiedekunta, filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos, musiikkitiede
Päiväys: 2010-04-24
Taso: Väitöskirja (monografia)
https://oa.doria.fi/handle/10024/59498

Tiivistelmä:
Väitöskirjan aiheena ovat Suomen keski- ja myöhäisrautakauden aikaiset kulkuset, kellot ja kelloriipukset, aiemmin tutkimaton, soiva metalliesineiden ryhmä 400–1200-luvuilta. Musiikkiarkeologian alaan kuuluvan tutkimuksen tarkoituksena on avata kuulokulma suomalaiseen rautakauteen sekä musiikinhistorian varhaisvaiheisiin, jotka tähän asti ovat olleet tutkijoiden tavoittamattomissa. Keskeisiä tutkimuskysymyksiä ovat: Kuinka kulkuset, kellot ja kelloriipukset luokitellaan? Kuinka ne soivat? Ketkä näitä Suomen vanhimpia säilyneitä soittimia käyttivät ja missä yhteydessä? Mikä merkitys soittimilla ja niiden soinnilla oli rautakautisessa kulttuurissa ja äänimaisemassa?

Suomen kansallismuseon sekä useiden paikallismuseoiden kokoelmista koottu tutkimusaineisto käsittää kaikkiaan 486 kulkusta, kelloa ja kelloriipusta. Kukin esineluokka jakautuu alaryhmiin muodon, koon, koristelun ja rakenteellisten yksityiskohtien perusteella. Klusterianalyysin pohjalta muodostetut ryhmät edustavat sekä paikallisia että kansainvälisesti levinneitä valmistustraditioita. Valmistusmateriaalit vaihtelevat raudasta lyijypronssiin, tinapronssiin ja lyijytinapronssiin. Sisällä olevat helyt, kielen jäänteet sekä esineiden esiintyminen sarjoissa osoittavat, että soiminen oli jo tekijöiden tarkoittamaa. Yhä soivien esineiden ääni kattaa spektrianalyysin mukaan taajuusalueen 1 000–19 850 hertsiä. Yli sadan suljetun löytökontekstin perusteella kulkuset, kellot ja kelloriipukset olivat ihmisten vaatteisiin ja hevosvarusteisiin kiinnitettyjä koristeita, jotka helistessään muodostivat kantajiensa ympärille äänikenttiä. Tällaisilla mukana kulkevilla akustisilla tiloilla tai territorioilla saattoi olla merkitystä sosiaalisten arvoasemien rakentamisessa, sillä kalmistoanalyysien perusteella soittimet esiintyvät säännöllisesti kalmistojen runsaimmin ja monipuolisimmin varustetuissa haudoissa. Soittimet esiintyvät toistuvasti myös sellaisten esineiden rinnalla, joita myöhemmässä suomalais-karjalaisessa kulttuurissa pidetään maagisina varausvälineinä. Fragmentaarisesti tavoitettavassa rautakautisessa sekä perinteisessä kansankulttuurin äänimaisemassa kulkusten, kellojen ja kelloriipusten helinä näyttäisi sijoittuvan territoriaalisten, sosiaalisten ja kosmologisten rajojen ylitystilanteisiin.
***
https://oa.doria.fi/handle/10024/59498