Vuonna 1870 perustetun Suomen Muinaismuistoyhdistyksen yhteyteen on muodostumassa esinetutkimusverkosto, joka yhdistää kaikkia esineistä ja esineellisestä kulttuurista kiinnostuneita. Mukaan ovat tervetulleita paitsi esineitä tieteellisesti lähestyvät yliopisto- ja museotutkijat myös esineiden aineellisen luonteen parhaiten ymmärtävät konservaattorit, eri alojen opiskelijat ja esineitä ammattinsa tai harrastuksensa kautta syvällisesti tuntevat antiikkikauppiaat ja keräilijät. Esinetutkimusverkosto on saanut nimekseen Artefacta. Latinan sanan merkitys on "taidolla tehdyt" eli artefaktit, esineet. Verkosto pyrkii yhdistämään eri tahoilla olevia esinetutkijoita ja -tuntijoita. Kutsumme esimerkiksi antropologian, arkeologian, etnologian, historian, käsityötieteen, numismatiikan, sosiologian ja taidehistorian edustajia verkostoitumaan monitieteisesti. Tavoitteena on luoda yhteyksiä yliopistojen ja museoiden esinetutkijoiden välille. Pyrkimyksenä on myös madaltaa kynnystä yhtäältä tutkijoiden ja toisaalta konservaattorien, opiskelijoiden ja antiikkialan välillä.
Verkoston ensimmäisenä päämääränä on järjestää laaja esinetutkimuskonferenssi Helsingissä vuonna 2011. Myöhemmin pyritään muun muassa luomaan monipuolinen verkkopalvelu internetiin verkoston toiminta-alustaksi.
Jos sinua kiinnostaa Artefacta-verkosto, haluat kuulla, miten suunnitelmat etenevät, tai olet kiinnostunut ensi vuonna järjestettävästä konferenssista, ilmoita tietosi verkoston koordinaattorille seuraavien ohjeiden mukaan.
NÄIN LIITYT VERKOSTON TIEDOTUSLISTALLE
Lähetä sähköpostia osoitteeseen: esinetutkimus@gmail.com
Mainitse viestissäsi:
1) sähköpostiosoite, johon haluat tiedotteita asiasta
2) etu- ja sukunimesi
3) suhteesi esinetutkimukseen: antiikkikauppias, harrastaja, keräilijä, konservaattori, konservaattoriopiskelija, museotutkija, yliopisto-opiskelija, yliopistotutkija (mukaan lukien jatko-opiskelijat) tai joku muu
4a) jos olet museotutkija, mainitse myös museosi 4b) jos olet yliopisto-opiskelija, mainitse myös yliopistosi ja oppiaineesi 4c) jos olet yliopistotutkija, mainitse myös yliopistosi ja oppiaineesi sekä oppiarvosi (tai dosentuuri/professuuri)
Tietoja käytetään verkostotoiminnan kehittämiseen eikä niitä luovuteta ulkopuolisille.
Du kan gärna skicka information också på svenska.
Tervetuloa mukaan!
FM Alex Snellman Artefacta-verkoston koordinaattori Historiatieteiden tutkijakoulun tohtorikoulutettava
VERKOSTON TIETEELLINEN NEUVOTTELUKUNTA FT Elina Anttila, taidehistoria Dos. Helena Edgren, Suomen kansallismuseo FT Visa Immonen, arkeologia Dos. Teppo Korhonen, kansatiede Dos. Ritva Koskennurmi-Sivonen, käsityötiede Prof. Mika Lavento, arkeologia Prof. emer. Bo Lönnqvist, etnologia FT Minna Sarantola-Weiss, Helsingin kaupunginmuseo Dos. Renja Suominen-Kokkonen, taidehistoria Dos. Tuukka Talvio, numismatiikka (neuvottelukunnan puheenjohtaja) Prof. Kirsi Vainio-Korhonen, historia
LISÄTIETOA esinetutkimus@gmail.com