Laivat ovat osa historiallista perintöämme ja merenkulun historian keskeisiä tutkimuskohteita. Suomessa telakkateollisuus on ollut kansantaloudellisesti merkittävä elinkeinoala, ja aikaisemmin pientelakat ovat työllistäneet laivanrakentajia niin rannikolla kuin sisävesilläkin. Laivojen suunnittelu ja rakentaminen kertovat aikakauden teknisestä osaamisesta. Laivojen käyttöhistoria puolestaan kertoo laajasti mm. elinkeinoista, liikkumisen tavoista ja sosiaalisista suhteista.
Laivoilla on viety puu- ja metalliteollisuuden tuotteita ympäri maailmaa. Niillä on matkustettu toisiin maanosiin tai tehty päiväristeilyjä satamakaupunkien välillä. Laivat liittyvät keskeisellä tavalla myös sodan ja rauhan historiaan. Näissä eri tehtävissä laivat ovat olleet miehistölle työpaikkoja, mutta samalla myös asuntoja. Yhteisön elämänjäljet ovat nähtävissä alusten interiööreissä ja niiden esineistössä, joissa on usein luettavissa myös eri aikakausien esineellisen kulttuurin kerrostumat.
Museokokoelmien osina laivat ovat vaativia. Niiden museointia pohdittaessa on otettava huomioon haastavan ja erityisosaamista vaativan ylläpidon sekä kalliiden ylläpitokustannusten lisäksi niiden tietosisältö ja museoarvo. Ei ole yhdentekevää millaiset kontekstitiedot laivasta on olemassa ja kuinka laivan historia, sen välittämät perinteet ja kantamat merkitykset voidaan välittää museoyleisölle tai miten laiva kontekstitietoineen voi palvella tutkimusta.
Laiva tai vene on aina enemmän kuin sen materiaalinen ja tekninen toteutus. Kuten esineiden, rakennusten ja kulttuuriympäristöjen, myös laivojen kohdalla yhtenäiset kriteerit niiden museoarvon sekä historiallisten ja kulttuuristen arvojen määrittämiseksi ja arvioimiseksi olisivat hyödyllisiä. Ne palvelisivat niin kokoelmien hallintaa ja kartuttamista kuin nykydokumentointiakin.
Opetusministeriön rahoittaman Museolaivojen kokonaisdokumentointi -projektin puitteissa haluamme avata keskustelun siitä, millaisin kriteerein alusten museoarvoa, historiallisia ja kulttuurisia arvoja tulisi arvioida. Mitä on otettava huomioon laivoja tai veneitä museoitaessa? Millaisia aluksia haluamme jättää muistoksi ajastamme? Lisäksi toivomme keskustelua museolaivojen ylläpitoon, dokumentointiin ja materiaalitietämykseen liittyvistä haasteista.
Projektiryhmä: tutkijat Titta Löppönen ja Tuija Tuhkanen sekä intendentti Ulla Kallberg, Forum Marinum
-
Tuija Tuhkanen
- Viestit: 6
- Liittynyt: 30.03.09 12:12
Museokokoelma vs. museokortteli
En rohkene tarttua ydinkysymykseenne siitä, minkälaisia kriteerejä alusten museaalisen arvon määrittelyyn tarvittaisiin: se on asiakokonaisuus, joka vaatii huolellista ja laajapohjaista keskustelua! Hienoa, että näin haastavaan kysymykseen on tutkimushankkeen muodossa tartuttu!
Hanke-esittelyn luettuani minua jäi askarruttamaan kysymyslistallanne avoin kysymys huomioon otettavista seikoista. Kun laivat ovat niin isoja, tuli ensimmäisenä mieleen ympäristö/miljöönäkökulma. Toisena ihmetyksenä tuli mieleen yksittäisen laivan suhde kokoelmaan ja sen ylläpitäjään - vaikkapa merimuseoon.
Perustelen ihmettelyäni karkealla rinnastuksella museolaiva vs. museona toimiva rakennus (kuten kartano, linna, torppa tai majakka).
Kun puhutaan rakennuksista, toimivat ne yleensä aina itsenäisinä museokokonaisuuksina. Päälleliimattua voi toki olla alueellinen museohallinto, mutta museokävijänä koettu ja mielletty kokonaisuus on aina tuo rakennus ja siinä ylläpidetyn esine- ja kulttuurihistoriallisen aineiston kautta välittyvä näköala johonkin menneisyyteen.
Tätä ajatuspolkua seuraten ovat kaikki ne merimuseot, joilla on näyttelyhallikokoelmiensa lisäksi ylläpidettävänä laivoja, oikeastaan jonkinlaisia museoiden korporaatioita. Niissä nimiorganisaatio muodostaa jonkinlaisen hallinnollisen ylärakenteen ja näyttelyittensä kautta orientoivan viitekehyksen, mutta kukin laiva on vahvasti oma itsellinen museokokonaisuutensa.
Tästä etenee yksinkertainen ajatukseni siihen, ettei liene perusteltua kasvattaa saman aluslajin museokortteleita kovin suuriksi. Jo yksi parkki, yksi tankkeri, yksi miinanraivaaja, yksi sukellusvene ja yksi sisävesimatkustajalaiva kykenee kertomaan varsin paljon paitsi omasta erityishistoriastaan, myös merenkulullisesta funktiostaan ja edustamastaan elämänpiiristä. Minä ainakaan en lomamatkalla kestäisi kovin monta pitsimuseota tai automuseota tai kotimuseota peräkkäin...
Tällainen maltillisuus voisi olla myös ympäristövaikutusten kannalta mielekästä. Ajatus, että jonkun olemassa olevan merimuseomme edusta täyttyisi vaikkapa Nesteen hyväntahtoisten lahjoitusten seurauksena rivistä eri kokoisia tankkereita, olisi aika hurja! Yhtä lailla rivi sotalaivoja voisi muuttaa jonkun satama-alueen ja sitä sivuavien kaupunginosien imagon dramaattisella tavalla. Matkustaja-alukset ovat ehkä neutraalimpia ympäristöattribuutteja, mutta melkällä massallaan jo maisemaa vahvasti hallitsevia.
No, tämä oli hieman kärjistävä tulevaisuusnäkymä. Museolaivojen isot ylläpitokustannukset (tai: ne pitää kai suhteuttaa itsellisen museon kustannuksiin!) pitänevät huolen siitä, että emme koskaan pääse ihmettelemään kovin laajoja museoaluslaivastoja. Johdonmukaisille, laaja-alaisesti museolaivan kulttuuriset, taloudelliset, ympäristölliset ja historialliset merkitykset huomioon ottaville kriteereille on tosiaan vahva tilaus!
Miten ajattelette, tullaanko kriteerejä suosittamaan myös harrastuspohjaisesti ylläpidettäville ja museoitaville laivoille?
Hanke-esittelyn luettuani minua jäi askarruttamaan kysymyslistallanne avoin kysymys huomioon otettavista seikoista. Kun laivat ovat niin isoja, tuli ensimmäisenä mieleen ympäristö/miljöönäkökulma. Toisena ihmetyksenä tuli mieleen yksittäisen laivan suhde kokoelmaan ja sen ylläpitäjään - vaikkapa merimuseoon.
Perustelen ihmettelyäni karkealla rinnastuksella museolaiva vs. museona toimiva rakennus (kuten kartano, linna, torppa tai majakka).
Kun puhutaan rakennuksista, toimivat ne yleensä aina itsenäisinä museokokonaisuuksina. Päälleliimattua voi toki olla alueellinen museohallinto, mutta museokävijänä koettu ja mielletty kokonaisuus on aina tuo rakennus ja siinä ylläpidetyn esine- ja kulttuurihistoriallisen aineiston kautta välittyvä näköala johonkin menneisyyteen.
Tätä ajatuspolkua seuraten ovat kaikki ne merimuseot, joilla on näyttelyhallikokoelmiensa lisäksi ylläpidettävänä laivoja, oikeastaan jonkinlaisia museoiden korporaatioita. Niissä nimiorganisaatio muodostaa jonkinlaisen hallinnollisen ylärakenteen ja näyttelyittensä kautta orientoivan viitekehyksen, mutta kukin laiva on vahvasti oma itsellinen museokokonaisuutensa.
Tästä etenee yksinkertainen ajatukseni siihen, ettei liene perusteltua kasvattaa saman aluslajin museokortteleita kovin suuriksi. Jo yksi parkki, yksi tankkeri, yksi miinanraivaaja, yksi sukellusvene ja yksi sisävesimatkustajalaiva kykenee kertomaan varsin paljon paitsi omasta erityishistoriastaan, myös merenkulullisesta funktiostaan ja edustamastaan elämänpiiristä. Minä ainakaan en lomamatkalla kestäisi kovin monta pitsimuseota tai automuseota tai kotimuseota peräkkäin...
Tällainen maltillisuus voisi olla myös ympäristövaikutusten kannalta mielekästä. Ajatus, että jonkun olemassa olevan merimuseomme edusta täyttyisi vaikkapa Nesteen hyväntahtoisten lahjoitusten seurauksena rivistä eri kokoisia tankkereita, olisi aika hurja! Yhtä lailla rivi sotalaivoja voisi muuttaa jonkun satama-alueen ja sitä sivuavien kaupunginosien imagon dramaattisella tavalla. Matkustaja-alukset ovat ehkä neutraalimpia ympäristöattribuutteja, mutta melkällä massallaan jo maisemaa vahvasti hallitsevia.
No, tämä oli hieman kärjistävä tulevaisuusnäkymä. Museolaivojen isot ylläpitokustannukset (tai: ne pitää kai suhteuttaa itsellisen museon kustannuksiin!) pitänevät huolen siitä, että emme koskaan pääse ihmettelemään kovin laajoja museoaluslaivastoja. Johdonmukaisille, laaja-alaisesti museolaivan kulttuuriset, taloudelliset, ympäristölliset ja historialliset merkitykset huomioon ottaville kriteereille on tosiaan vahva tilaus!
Miten ajattelette, tullaanko kriteerejä suosittamaan myös harrastuspohjaisesti ylläpidettäville ja museoitaville laivoille?
-
Tuija Tuhkanen
- Viestit: 6
- Liittynyt: 30.03.09 12:12
Re: Museolkokoelma vs. museokortteli
Parhaat kiitokset Laternalle keskustelun avauksesta! Johdattelet tarkastelun merimuseotoiminnan suuriin kysymyksiin museoaluskannan historiallisesta edustavuudesta, ylläpidettävyydestä ja miljöövaikutuksista. Näillä kysymyksillä oikeastaan haastat museohallinnon keskusteluun. Itse voin projektitutkijana alustavasti kommentoida vain muutamia näkökohtia.
Huomiosi siitä, että museolaivat mielletään itsenäisiksi kokonaisuuksiksi, ja että ne ovat ”museoita museoiden sisällä”, on tärkeä. Museolaivatutkijat usein toteavatkin, että laiva muodostaa museorakennuksen aluksen esineistölle. Museolaivat ovat myös hyvin erilaisia tilallisia kokonaisuuksia. Siksi en allekirjoita väittämääsi, että kuvitteellinen lomamatka, johon sisältyisi useita museolaivakohteita, olisi puuduttava! Yksilöllisessä monimuotoisuudessaan museolaivoja ei voi rinnastaa perinteisiin kokoelmamuseoihin.
Mielestäni Suomen merenkulku ansaitsisi vielä useita uusia museolaivoja toimintansa dokumentiksi. Kuitenkin edellyttäen, että laivojen ylläpidon resursointi kyetään järjestämään. Tässä vastuuta ei voi jättää yksittäiselle museolle, sillä laivat ovat historiallista kansallisomaisuuttamme. Museolaivat ovat kalliita ylläpidettäviä, siitä emme pääse mihinkään. Konservaattori Ulla Klemelää ja tutkija Tiina Mertasta siteeraten: ”Museoitava alus valitaan edustamaan ryhmäänsä. Kun säilyttämispäätös on tehty, se kokee äkillisen arvonnousun, mutta samalla kasvavat ylläpitäjän velvollisuudet.”
Museoitu laiva tarvitsee miehistön vuoden ympäri. Museolaivoja ei voida ylläpitää muiden kokoelmien osana tai jatkeena, joissa ajoittain käväistään tarkastuskäynnillä. Laivamestareiden ja puuseppien lisäksi kuuluvat konservaattorit ja tukijat tähän miehistöön. Myös perusylläpidossa on otettava huomioon museaaliset seikat, joten kaikki työskentelyn pitää olla asiantuntevasti suunniteltua ja johdettua.
Myös näkemyksesi museolaivojen merkityksestä osana miljöötä oli keskeinen. Museolaivamme ovat näkyvä osa kaupunkimaisemaa. Matkailumainonnassa Pommern näyttäytyy Maarianhaminan, Suomen Joutsen Turun ja Tarmo Kotkan kaupungin ikonina. Turkulaisilla on hyvässä muistissa Suomen Joutsenen oikeasta sijainnista Aurajoessa käyty kiivas keskustelu. Samoin se vuosien takainen aprillipila, kun paikallisessa lehdessä uutisoitiin aluksen siirrosta Helsinkiin. Tuli ja leimaus sitä tunteiden myrskyä!
Lopuksi vielä kriteereistä, joihin liittyvää keskustelua tämä foorumi pyrkii tukemaan. Kokoelmapolitiikka puhuttaa kaikkia museoita. Erityisen kriittinen kysymys se on paljon rahaa, työtä ja tietämystä vaativien laivamuseoiden kohdalla. Keskustelu historiallisista ja kulttuurisista arvokriteereistä ei varmaankaan tule koskaan ”valmiiksi”. Jokainen aikakausi luo oman aikansa historiakirjoituksen ja museokokoelman. Myös museolaivoihin liittyvät arvostukset ovat sidoksissa aikaamme.
Tärkeätä olisi tunnistaa näiden historiallisesti muutoksenalaisten kriteerien syvärakenne, jonkinlainen peruskehikko, johon argumentaatio voidaan kiinnittää. Laivat ovat hyvin erilaisia, samoin niiden historia – siksi kriteerien pitäisi olla vahvoja, erottelukykyisiä ja samalla joustavia. Siinäpä pähkinää purtavaksi!
terveisin Tuija Tuhkanen
Huomiosi siitä, että museolaivat mielletään itsenäisiksi kokonaisuuksiksi, ja että ne ovat ”museoita museoiden sisällä”, on tärkeä. Museolaivatutkijat usein toteavatkin, että laiva muodostaa museorakennuksen aluksen esineistölle. Museolaivat ovat myös hyvin erilaisia tilallisia kokonaisuuksia. Siksi en allekirjoita väittämääsi, että kuvitteellinen lomamatka, johon sisältyisi useita museolaivakohteita, olisi puuduttava! Yksilöllisessä monimuotoisuudessaan museolaivoja ei voi rinnastaa perinteisiin kokoelmamuseoihin.
Mielestäni Suomen merenkulku ansaitsisi vielä useita uusia museolaivoja toimintansa dokumentiksi. Kuitenkin edellyttäen, että laivojen ylläpidon resursointi kyetään järjestämään. Tässä vastuuta ei voi jättää yksittäiselle museolle, sillä laivat ovat historiallista kansallisomaisuuttamme. Museolaivat ovat kalliita ylläpidettäviä, siitä emme pääse mihinkään. Konservaattori Ulla Klemelää ja tutkija Tiina Mertasta siteeraten: ”Museoitava alus valitaan edustamaan ryhmäänsä. Kun säilyttämispäätös on tehty, se kokee äkillisen arvonnousun, mutta samalla kasvavat ylläpitäjän velvollisuudet.”
Museoitu laiva tarvitsee miehistön vuoden ympäri. Museolaivoja ei voida ylläpitää muiden kokoelmien osana tai jatkeena, joissa ajoittain käväistään tarkastuskäynnillä. Laivamestareiden ja puuseppien lisäksi kuuluvat konservaattorit ja tukijat tähän miehistöön. Myös perusylläpidossa on otettava huomioon museaaliset seikat, joten kaikki työskentelyn pitää olla asiantuntevasti suunniteltua ja johdettua.
Myös näkemyksesi museolaivojen merkityksestä osana miljöötä oli keskeinen. Museolaivamme ovat näkyvä osa kaupunkimaisemaa. Matkailumainonnassa Pommern näyttäytyy Maarianhaminan, Suomen Joutsen Turun ja Tarmo Kotkan kaupungin ikonina. Turkulaisilla on hyvässä muistissa Suomen Joutsenen oikeasta sijainnista Aurajoessa käyty kiivas keskustelu. Samoin se vuosien takainen aprillipila, kun paikallisessa lehdessä uutisoitiin aluksen siirrosta Helsinkiin. Tuli ja leimaus sitä tunteiden myrskyä!
Lopuksi vielä kriteereistä, joihin liittyvää keskustelua tämä foorumi pyrkii tukemaan. Kokoelmapolitiikka puhuttaa kaikkia museoita. Erityisen kriittinen kysymys se on paljon rahaa, työtä ja tietämystä vaativien laivamuseoiden kohdalla. Keskustelu historiallisista ja kulttuurisista arvokriteereistä ei varmaankaan tule koskaan ”valmiiksi”. Jokainen aikakausi luo oman aikansa historiakirjoituksen ja museokokoelman. Myös museolaivoihin liittyvät arvostukset ovat sidoksissa aikaamme.
Tärkeätä olisi tunnistaa näiden historiallisesti muutoksenalaisten kriteerien syvärakenne, jonkinlainen peruskehikko, johon argumentaatio voidaan kiinnittää. Laivat ovat hyvin erilaisia, samoin niiden historia – siksi kriteerien pitäisi olla vahvoja, erottelukykyisiä ja samalla joustavia. Siinäpä pähkinää purtavaksi!
terveisin Tuija Tuhkanen
Yksi- vai monivaiheinen dokumentointi?
Tämän palstan "Museolaivoista"-avauskeskustelu taisi availla niin laajoja kysymyksiä, että kokonaisuutta pitäisi annostella hieman pienemmiksi suupaloiksi.
Yksi pragmaattinen kysymys on pohtia, miten dokumentointi kaikkein joustavimmalla ja kustannustehokkaimmalla tavalla voisi tukea museotoimintaa. Tässä tapauksessa mm. kysyen: Mikä on dokumentointitiedon suhde laivojen museointipäätöksiin? Onko tieto edeltävää vai jälkikäteistä?
Hallintovirkamies sisälläni kuiskaa, että kaikki museointipäätökset pitäisi tehdä yhdenmukaisen peruskartoituksen ja dokumentoinnin pohjalta, jotta välttyisimme vaikeasti hallittavilta yllätyksiltä ja ”riippakivi-investoinneilta”.
Mutta pitäisikö kaikista museolaivatarjokkaista sitten tehdä mittavia tutkimuskohteita?
Ehkäpä dokumentointipolku pitäisi vaiheistaa "peruskartoitusvaiheeseen", jonka pohjalta voitaisiin tehdä esim. hallinnollisia päätöksiä, sekä "syventävään vaiheeseen", jonka toteutusmuoto riippuisi mm. dokumentoinnin kohteen elinkaarivaiheesta? – Ehkä juuri näin käytännössä toimitaankin, mutta vaiheistuksen periaatteita ja kriteerejä ei ole kansallisella tasolla yhdenmukaistettu.
Dokumentointi siis haarautuisi yhteisen perusdokumentointivaiheen jälkeen vaihtoehtoisiksi alapoluiksi. Haarauttava argumentti voisi olla esim. kysymys museoinnista/romuttamisesta.
Nämä käsittelypolun haarauttajat pitäisi luonnollisesti kategorisoida ja rajata, ettei dokumentaatiosta tulisi liian monimuotoista.
Museoitavan aluksen elinkaarta ajatellen dokumentointi palvelee paitsi laivan historiallisen arvon tallentamista, myös sen teknisen ylläpidon tarpeita ja näin muodostuvan muutoshistorian seurantaa.
Ei-museoitavasta aluksesta lienee tärkeätä saada talteen sen erityispiirteitä kuvastavat yksityiskohdat ja toisaalta hyvä yleiskuva aluksen tilallisesta kokonaishahmosta. Ja erityisesti tämän dokumentoinnin pitäisi toteutua tavalla, jolle toimintabudjetti ei aseta fataaleja esteitä. – Museonjohtajia varmaan huolestuttaisi tilanne, jossa museoille osoitettaisiin vastuu poistuvan aluskannan dokumentoinnista tavalla, joka maksaa x työkuukautta/alus? Siis joka hytin ja sopen täysin systemaattisesti läpikäyvä kuvailu ei liene purkulaivojen kohdalla yhtä tarpeen kuin museoitavilla laivoilla?
Tarkastelukriteerit voisivat rinnakkaisilla arviointipoluilla olla yhtenevät – vain niiden soveltamistapa dokumentoinnissa vaihtelisi valitun polun mukaisesti.
’Kierrätykseen’ menevän laivan osalta esim. tilojen dokumentointi videoimalla voisi olla havainnollisempi ja hieman suoraviivaisempi taltiointitapa kuin perinteinen kuva/kuvakortti-joka-detaljista-menettely? (–Sähköisen arkistoinnin näkökulmasta video ja still-kuva olisivat melko tasaveroisia haasteita.) – Tässäkin tapauksessa pitäisi olennaiset yksityiskohdat dokumentoida perusmenettelyn mukaisesti. "Olennaisuuden" määrittelisivät kriteerit ja dokumentoijan ammattitaito.
Ehdotuksia keskusteltaviksi kysymyksiksi:
- Voisiko dokumentointiprosessin jakaa ja ohjeistaa eri vaiheisiin ja rinnakkaisiin polkuihin?
- ”Kestääkö” dokumentointitraditio useampia vaihtoehtoisia tallentamiskäytäntöjä (samojen peruskriteerien mukaisesti sovellettuina)?
- Miten kriteereissä voitaisiin ottaa dokumentointitiedon eri käyttäjäryhmien tarpeet huomioon? (Perusdokumentointi --> esim. hallinnolliset päätökset; Syventävä dokumentointi --> esim. kokoelmasuunnittelu, huollon ja ylläpidon suunnittelu jne.)
- Miten varmistatte määrittelyhankkeessanne eri intressiryhmien tarpeiden kuulemisen kriteerien osalta? Onko tämä valtakunnallinen Agricola-foorumi keskeinen välineenne tässä kuulemisessa, ja onko keskusteluun kutsuttu eri toimijoita?
Yksi pragmaattinen kysymys on pohtia, miten dokumentointi kaikkein joustavimmalla ja kustannustehokkaimmalla tavalla voisi tukea museotoimintaa. Tässä tapauksessa mm. kysyen: Mikä on dokumentointitiedon suhde laivojen museointipäätöksiin? Onko tieto edeltävää vai jälkikäteistä?
Hallintovirkamies sisälläni kuiskaa, että kaikki museointipäätökset pitäisi tehdä yhdenmukaisen peruskartoituksen ja dokumentoinnin pohjalta, jotta välttyisimme vaikeasti hallittavilta yllätyksiltä ja ”riippakivi-investoinneilta”.
Mutta pitäisikö kaikista museolaivatarjokkaista sitten tehdä mittavia tutkimuskohteita?
Ehkäpä dokumentointipolku pitäisi vaiheistaa "peruskartoitusvaiheeseen", jonka pohjalta voitaisiin tehdä esim. hallinnollisia päätöksiä, sekä "syventävään vaiheeseen", jonka toteutusmuoto riippuisi mm. dokumentoinnin kohteen elinkaarivaiheesta? – Ehkä juuri näin käytännössä toimitaankin, mutta vaiheistuksen periaatteita ja kriteerejä ei ole kansallisella tasolla yhdenmukaistettu.
Dokumentointi siis haarautuisi yhteisen perusdokumentointivaiheen jälkeen vaihtoehtoisiksi alapoluiksi. Haarauttava argumentti voisi olla esim. kysymys museoinnista/romuttamisesta.
Nämä käsittelypolun haarauttajat pitäisi luonnollisesti kategorisoida ja rajata, ettei dokumentaatiosta tulisi liian monimuotoista.
Museoitavan aluksen elinkaarta ajatellen dokumentointi palvelee paitsi laivan historiallisen arvon tallentamista, myös sen teknisen ylläpidon tarpeita ja näin muodostuvan muutoshistorian seurantaa.
Ei-museoitavasta aluksesta lienee tärkeätä saada talteen sen erityispiirteitä kuvastavat yksityiskohdat ja toisaalta hyvä yleiskuva aluksen tilallisesta kokonaishahmosta. Ja erityisesti tämän dokumentoinnin pitäisi toteutua tavalla, jolle toimintabudjetti ei aseta fataaleja esteitä. – Museonjohtajia varmaan huolestuttaisi tilanne, jossa museoille osoitettaisiin vastuu poistuvan aluskannan dokumentoinnista tavalla, joka maksaa x työkuukautta/alus? Siis joka hytin ja sopen täysin systemaattisesti läpikäyvä kuvailu ei liene purkulaivojen kohdalla yhtä tarpeen kuin museoitavilla laivoilla?
Tarkastelukriteerit voisivat rinnakkaisilla arviointipoluilla olla yhtenevät – vain niiden soveltamistapa dokumentoinnissa vaihtelisi valitun polun mukaisesti.
’Kierrätykseen’ menevän laivan osalta esim. tilojen dokumentointi videoimalla voisi olla havainnollisempi ja hieman suoraviivaisempi taltiointitapa kuin perinteinen kuva/kuvakortti-joka-detaljista-menettely? (–Sähköisen arkistoinnin näkökulmasta video ja still-kuva olisivat melko tasaveroisia haasteita.) – Tässäkin tapauksessa pitäisi olennaiset yksityiskohdat dokumentoida perusmenettelyn mukaisesti. "Olennaisuuden" määrittelisivät kriteerit ja dokumentoijan ammattitaito.
Ehdotuksia keskusteltaviksi kysymyksiksi:
- Voisiko dokumentointiprosessin jakaa ja ohjeistaa eri vaiheisiin ja rinnakkaisiin polkuihin?
- ”Kestääkö” dokumentointitraditio useampia vaihtoehtoisia tallentamiskäytäntöjä (samojen peruskriteerien mukaisesti sovellettuina)?
- Miten kriteereissä voitaisiin ottaa dokumentointitiedon eri käyttäjäryhmien tarpeet huomioon? (Perusdokumentointi --> esim. hallinnolliset päätökset; Syventävä dokumentointi --> esim. kokoelmasuunnittelu, huollon ja ylläpidon suunnittelu jne.)
- Miten varmistatte määrittelyhankkeessanne eri intressiryhmien tarpeiden kuulemisen kriteerien osalta? Onko tämä valtakunnallinen Agricola-foorumi keskeinen välineenne tässä kuulemisessa, ja onko keskusteluun kutsuttu eri toimijoita?
Kokoelmapolitiikkako kriteerityön lähtökohdaksi?
Aurinkoisen kevätpäivän kunniaksi jatkan keskustelun viipalointia vielä toisella teemalla :)
Yhteiset arviointikriteerit tarjoavat mahdollisuuden lisätä museotyön vaikuttavuutta harmonisoimalla käytäntöjä, parantamalla dokumentaatioaineistojen suoraa vertailtavuutta ja luomalla tiedonhallintaan yhdenmukaisia tietorakenteita. Yhteiset kriteerit auttavat vähentämään toiminnallisten ratkaisujen monimutkaisuutta ja sattumanvaraisuutta, samalla kun ne suuntaavat huomiota kokonaisuuden kannalta olennaisiin kysymyksiin.
’Olennaisuus’ on kuitenkin aikasidonnainen argumentti, ja ’kokonaisuuden’ muodostavat alan museoiden kokoelmat yhdessä.
Niinpä uteliaisuuttani kysyn, minkä päälähteistön varassa olette kriteerihankkeessa lähteneet hakemaan kiinnityspintaa tähän olennaiseen ja kokonaisuutta palvelevaan?
Heti perään heitän ajatuksen, että museoiden kokoelmapolitiikkaa kuvaava dokumentaatio voisi muodostaa jonkinlaisen ”ison kartan” näille pohdinnoille? Sieltä voisi löytyä kaikkia toimijoita yhdistäviä ja toisaalta niitä omaperäistäviä tavoitteita.
Hankkeenne ehkä haastavimpana tehtävänä onkin löytää kriteereille sellainen yleispätevyyden taso, että se mahdollistaa sekä yhdistävien että eriyttävien tavoitteiden käsittelyn samojen kriteerien tuella.
Avauskeskustelussa sivuttiin myös museolaivojen ympäristövaikutusta. Museoiden kokoelmapolitiikkaa ei voitane tarkastella ilman sidosta niiden sijaintipaikan asemakaavallisiin päätöksiin, miljöösuunnitteluun ja kaupunkikuvallisiin linjauksiin? Myös näitä asiakirjoja voitaisiin tutkia, koska museointipäätösten valmistelua suuresti helpottaisi sellainen pohjadokumentointityö, joka (kriteerien ohjaamana) argumentoisi hankinnan joko a) tukevan sijoittamispaikkansa miljöötavoitteita – tai b) asettuvan niiden kanssa ristiriitaan. - Siitäpä museolaivahankinnan esittelijä saisi kullanarvoista osviittaa työlleen!
Hallinnollis-yhteiskunnallisen kontekstin alle sijoittunevat sitten suoraan merenkulun historiasta, laivatyyppien kehityksestä ja muusta ”aluslähtöisestä” traditiosta ja ylläpidon realiteeteista johdettavat kysymykset ja kriteerit.
Tällä pohdinnalla halusin alleviivata ajatusta, että kriteeristö ei voi olla mikään itsellinen, metodologian sfäärissä luotu ja muhiva entiteetti, vaan sen tulisi tarjota käytännöllisiä vastauksia käytännöllisiin kysymyksiin eri tason toimijoille. Niin kuin suurennuslasi ja sorkkarauta.
Yhteiset arviointikriteerit tarjoavat mahdollisuuden lisätä museotyön vaikuttavuutta harmonisoimalla käytäntöjä, parantamalla dokumentaatioaineistojen suoraa vertailtavuutta ja luomalla tiedonhallintaan yhdenmukaisia tietorakenteita. Yhteiset kriteerit auttavat vähentämään toiminnallisten ratkaisujen monimutkaisuutta ja sattumanvaraisuutta, samalla kun ne suuntaavat huomiota kokonaisuuden kannalta olennaisiin kysymyksiin.
’Olennaisuus’ on kuitenkin aikasidonnainen argumentti, ja ’kokonaisuuden’ muodostavat alan museoiden kokoelmat yhdessä.
Niinpä uteliaisuuttani kysyn, minkä päälähteistön varassa olette kriteerihankkeessa lähteneet hakemaan kiinnityspintaa tähän olennaiseen ja kokonaisuutta palvelevaan?
Heti perään heitän ajatuksen, että museoiden kokoelmapolitiikkaa kuvaava dokumentaatio voisi muodostaa jonkinlaisen ”ison kartan” näille pohdinnoille? Sieltä voisi löytyä kaikkia toimijoita yhdistäviä ja toisaalta niitä omaperäistäviä tavoitteita.
Hankkeenne ehkä haastavimpana tehtävänä onkin löytää kriteereille sellainen yleispätevyyden taso, että se mahdollistaa sekä yhdistävien että eriyttävien tavoitteiden käsittelyn samojen kriteerien tuella.
Avauskeskustelussa sivuttiin myös museolaivojen ympäristövaikutusta. Museoiden kokoelmapolitiikkaa ei voitane tarkastella ilman sidosta niiden sijaintipaikan asemakaavallisiin päätöksiin, miljöösuunnitteluun ja kaupunkikuvallisiin linjauksiin? Myös näitä asiakirjoja voitaisiin tutkia, koska museointipäätösten valmistelua suuresti helpottaisi sellainen pohjadokumentointityö, joka (kriteerien ohjaamana) argumentoisi hankinnan joko a) tukevan sijoittamispaikkansa miljöötavoitteita – tai b) asettuvan niiden kanssa ristiriitaan. - Siitäpä museolaivahankinnan esittelijä saisi kullanarvoista osviittaa työlleen!
Hallinnollis-yhteiskunnallisen kontekstin alle sijoittunevat sitten suoraan merenkulun historiasta, laivatyyppien kehityksestä ja muusta ”aluslähtöisestä” traditiosta ja ylläpidon realiteeteista johdettavat kysymykset ja kriteerit.
Tällä pohdinnalla halusin alleviivata ajatusta, että kriteeristö ei voi olla mikään itsellinen, metodologian sfäärissä luotu ja muhiva entiteetti, vaan sen tulisi tarjota käytännöllisiä vastauksia käytännöllisiin kysymyksiin eri tason toimijoille. Niin kuin suurennuslasi ja sorkkarauta.
-
Tuija Tuhkanen
- Viestit: 6
- Liittynyt: 30.03.09 12:12
Re: Yksi- vai monivaiheinen dokumentointi?
Kiitos oivaltavista kommenteista ja kysymyksistä! Dokumentointiprosessin voisi varmaankin jakaa eri polkuihin, jos ne seuraavat perusdokumentoinnin sisällöllistä kokonaistavoitetta. Sekin olisi kyllä yhteisesti määriteltävä.
Käytännössä jokaiseen pitkään museoituina olleeseen alukseen liittyy eri vaiheissa (esim. konservoinnin tai muutostöiden yhteydessä) tehtyjä osadokumentteja, jotka on laadittu tiettyä tarkoitusta varten. Tämä muutosdokumentointityö jatkuu niin pitkään kuin alusten ylläpitokin. Suotavaa kuitenkin olisi, että jokaisesta museolaivasta tehtäisiin myös kokonaisdokumentointi, vaikka se onkin kuukausia kestävä projekti.
Myös mahdollisimman monen romutettavan aluksen yksityiskohtainen dokumentointi olisi tarpeen. Muistaen historiallisen rajoittuneisuutemme emme koskaan pysty näkemään kaikkia niitä seikkoja, joita tulevat sukupolvet ja eri lähtökodista aluksia tarkastelevat tutkijat tulevat pitämään arvokkaina ja tarpeellisina. Mahdollisimman kattava dokumentointi lienee paras tapa palvella myöhempää tutkimusta.
Kiitos myös tallennuskäytäntöihin liittyvästä kommentoinnista. Olemme pitäneet tärkeänä dokumentoida alukset sekä kuvin että kirjallisesti. Kieltämättä usein on mieleemme tullut alusten dokumentointi myös videolle. Tilojen ja esineiden yksityiskohtainen kuvaaminen ja nimeäminen ei yllä liikkuvan kuvan tarjoamaan ja välittämään kokonaisvaltaiseen sisältöön. - Puhumattakaan siitä, miten arvokkaita ovat ne yksittäiset videot, joita on kuvattu alusten ollessa vielä käytössä. Tällä saralla nykydokumentoinnilla on paljon annettavaa.
Lopuksi vielä historiallisten ja kulttuuristen kriteerien määrittelystä. Juuri tähän keskusteluun toivomme virikkeitä tältä foorumilta. Projektillamme on myös ohjausryhmä. Lisäksi korvaamaton merkitys on merenkulkuun erikoistuneiden museoiden tutkijoilla ja koko henkilökunnalla. Vuosia ja vuosikymmeniä merenkulun ja museolaivojen kanssa työskennelleillä asiantuntijoilla on paljon arvokasta annettavaa, mutta myös museolaivatoimintaa ulkopuolelta seuraavat voivat nähdä olennaisia seikkoja.
Projektitutkijana näkisin rooliksemme näiden eri tahojen esittämien kommenttien kirjaamisen ja synteesin hakemisen.
Tuija Tuhkanen
Käytännössä jokaiseen pitkään museoituina olleeseen alukseen liittyy eri vaiheissa (esim. konservoinnin tai muutostöiden yhteydessä) tehtyjä osadokumentteja, jotka on laadittu tiettyä tarkoitusta varten. Tämä muutosdokumentointityö jatkuu niin pitkään kuin alusten ylläpitokin. Suotavaa kuitenkin olisi, että jokaisesta museolaivasta tehtäisiin myös kokonaisdokumentointi, vaikka se onkin kuukausia kestävä projekti.
Myös mahdollisimman monen romutettavan aluksen yksityiskohtainen dokumentointi olisi tarpeen. Muistaen historiallisen rajoittuneisuutemme emme koskaan pysty näkemään kaikkia niitä seikkoja, joita tulevat sukupolvet ja eri lähtökodista aluksia tarkastelevat tutkijat tulevat pitämään arvokkaina ja tarpeellisina. Mahdollisimman kattava dokumentointi lienee paras tapa palvella myöhempää tutkimusta.
Kiitos myös tallennuskäytäntöihin liittyvästä kommentoinnista. Olemme pitäneet tärkeänä dokumentoida alukset sekä kuvin että kirjallisesti. Kieltämättä usein on mieleemme tullut alusten dokumentointi myös videolle. Tilojen ja esineiden yksityiskohtainen kuvaaminen ja nimeäminen ei yllä liikkuvan kuvan tarjoamaan ja välittämään kokonaisvaltaiseen sisältöön. - Puhumattakaan siitä, miten arvokkaita ovat ne yksittäiset videot, joita on kuvattu alusten ollessa vielä käytössä. Tällä saralla nykydokumentoinnilla on paljon annettavaa.
Lopuksi vielä historiallisten ja kulttuuristen kriteerien määrittelystä. Juuri tähän keskusteluun toivomme virikkeitä tältä foorumilta. Projektillamme on myös ohjausryhmä. Lisäksi korvaamaton merkitys on merenkulkuun erikoistuneiden museoiden tutkijoilla ja koko henkilökunnalla. Vuosia ja vuosikymmeniä merenkulun ja museolaivojen kanssa työskennelleillä asiantuntijoilla on paljon arvokasta annettavaa, mutta myös museolaivatoimintaa ulkopuolelta seuraavat voivat nähdä olennaisia seikkoja.
Projektitutkijana näkisin rooliksemme näiden eri tahojen esittämien kommenttien kirjaamisen ja synteesin hakemisen.
Tuija Tuhkanen
Re: Elävistä kuvista viiteaineistoina
Hei,Tuija Tuhkanen kirjoitti:Kieltämättä usein on mieleemme tullut alusten dokumentointi myös videolle. Tilojen ja esineiden yksityiskohtainen kuvaaminen ja nimeäminen ei yllä liikkuvan kuvan tarjoamaan ja välittämään kokonaisvaltaiseen sisältöön. - Puhumattakaan siitä, miten arvokkaita ovat ne yksittäiset videot, joita on kuvattu alusten ollessa vielä käytössä.
pieni reunahuomautus tähän:
Luulen, että museolaivojen kuva/tekstidokumentaation tueksi löytyisi merimuseoiden omien kokoelmien lisäksi myös julkisista media-arkistoista relevanttia videomateriaalia, joka täydentäisi laivakohtaista historiakuvaa. Samalla se voisi tarjota tukea alusten perusdokumentoinnin tekijöille. Ainakin aineistot, jotka ylläpidetään nk. kiinteissä osoitteissa, yleensä täyttävät lähdeaineiston pitkäkestoisen tavoitettavuuden kriteerit (vrt. esim. http://www.crl.edu/PDF/trac.pdf ja http://www.kansalliskirjasto.fi/julkaisuala/urn.html).
1900-luvun historian tutkijalle tarjoaa erityisesti YLE:n tallennearkisto usein sellaista toimintakonteksteja avaavaa tietoa, jota asiakirjalliset lähteet eivät sisällä. – Sillä varauksella, että tutkija tavallisesti hyötyy enemmän kuvavirtojen taustanäkymistä kuin toimittajan spiikkauksesta!
Esimerkin leikkaamattoman YLE-aineiston mahdollisuuksista ja rajoituksista tarjoaa Yrjö Länsipuron dokumentti Maaliskuun töitä, tapoja ja tunnelmia vuodelta 1966: http://www.yle.fi/player/player.jsp?nam ... %2F05214_1
Ohjelman loppukolmanneksen muodostaa tv-reportaasi arkisesta työstä jäänmurtaja TARMOLLA. Kapteeni Viljo Aalto vertailee yli 30 vuoden jäänmurtokokemuksistaan ensin 4000-hevosvoimaisella vanhalla Tarmolla (/Apu) ja sitten sen 12000-hevosvoimaisella kaimalla, jonka kannelle ja tiloihin dokumentti vie.
Länsipuron dokumentti tarjoaa laivatutkijalle 'alkupaloina' 60-luvun tietoa monista ei-merellisistä asioista, kuten pääsiäispaastosta. – Tukiaineistoksi linkitettävän mediatallenteen käyttöä mutkistaakin se, että aina ei ole mahdollista rajata tietointressin kannalta epäolennaista osuutta lähdedokumentista pois (jos sisäindeksointia ei ole tehty).
Vain laivoihin keskittyvää dokumenttitarjontaa YLE:n Elävästä arkistosta:
- - Suomen Joutsen 1940 (SF), dokumentti välirauhan aikana tehdyltä koulupurjehdukselta: http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=1&t=&a=2361
- Suomen Joutsen kynti maailman meriä (Aho & Soldan/Suomen televisio, 1930/1961), Erkki Ainamon ja Ville Zilliacuksen muistelu fregatin ensimmäiseltä matkalta: http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=7&t=&a=5914
- Suomen Joutsen toimii myös kouluna (Filmiseppo 1961): http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=7&t=&a=4136
- Laivasto – toinen kätemme – työssä (Suomen Filmiteollisuus 1938), mm. Väinämöisen ja Ilmarisen, Uusimaan, Turunmaan ja Karjalan sekä sukellusvenelaivaston yleisönäytöksestä Kotkan edustalla: http://www.yle.fi/player/player.jsp?nam ... %2F02335_1
Ja hieman toisenlaisena esimerkkinä A-dokumentti vast’ikään romuraudaksi menetetyn Finnjetin ensimmäisen kesän tunnelmista heinäkuulla 1977:
http://www.yle.fi/player/player.jsp?id=221115&locale=.
YLE tarjoaa (erityisesti koulutuksen tuottajille) netissä myös editointivälineitä arkistostaan verkkojakeluun tulevien ’täsmäleikkeiden’ tuottamiseen. Ehkäpä niiden linkkejä voisi tarvittaessa liittää alusdokumentaatioonkin?
Ystävällisin terveisin
Totti Tuhkanen
Turun yliopisto
-
Titta Lopponen
- Viestit: 7
- Liittynyt: 30.03.09 15:09
Re: Kokoelmapolitiikkako kriteerityön lähtökohdaksi?
Muutamia huomioita sekä ”Yksi- vai monivaiheinen dokumentointi?” että ”Kokoelmapolitiikkako kriteerityön lähtökohdaksi?” –keskusteluihin liittyen:
Nyt käynnissä olevan museolaivojen dokumentointihankkeen tavoitteena on luoda museoitujen tai museoitavaksi mahdollisesti tulevien alusten historiallisten ja kulttuuristen merkitysten arvioinnin kriteerit ja dokumentoinnin periaatteet. Tavoitteena on saada aikaa sellainen arviointikriteeristö, mikä taipuisi myös pääosin harrastelijapohjalta ylläpidettävien ja nk. perinnealusten historiallisten ja kulttuuristen merkitysten arviointiin. Se, millä tasolla dokumentointiperiaatteet tai arviointikriteeristö otetaan esimerkiksi perinnealusten kohdalla käyttöön, riippuu ymmärtääkseni Perinnelaivarekisteristä.
Dokumentointiperiaatteiden ja -menetelmien kehittäminen on yksi projektin keskeisimmistä tehtävistä. Joistakin museolaivoista on lähinnä konservaattoreiden tekemiä laajempia, mutta useinkaan ei koko alusta käsittäviä dokumentointeja. Ja kuten Tuija Tuhkanen totesi, joistakin museolaivoista on tehty korjaus- tai konservointityötä varten ”osadokumentointeja”. Näiden dokumentointien tieto on kuitenkin hyvin hajallaan ja niiden vertailu on vaikeata jo siitäkin syystä, että ne on kirjattu niin erilaisiin muotoihin. Tässä projektissa nämä jo tehdyt dokumentoinnit ja muista lähteistä kuten kokousmuistioista ja -pöytäkirjoista löytyvät tiedot täydennetään ja kirjataan yhdenmukaisiksi ja vertailukelpoisiksi, laivakohtaisiksi dokumentointiraporteiksi.
Jos tehtyjen dokumentointien vertailu ja tulkinta on vaikeaa, vaikeaa on myös museoaikaisten muutos- ja korjaustöiden seuranta olemassa olevien asiakirjojen avulla. Siksi projektin on toivottu tuottavan museoaikana aluksiin tehtävien huolto- ja muutostöiden kirjaamista helpottavan työkalun museo- ja ylläpitohenkilöille. Olemme pohtineen museoille projektin lopuksi (laivakohtaisen dokumentointiraportin lisäksi) toimitettavaa laivakohtaista huolto- ja muutostöiden kansiota, jossa olisi dokumentoinnissa käytetty pohjapiirros aluksesta numerointeineen sekä huolto- ja muutostöiden kirjaamiseen tarkoitettu lomake ohjeineen. Huolto- ja muutostöiden kansio tulisi noudattamaan laivakohtaisen dokumentoinnin rakennetta, jolloin esimerkiksi muutostöiden kohteena olevan tilan tai yksityiskohdan nykytilanne löytyisi tarvittaessa helposti. Museoiden ylläpitotyötä helpottaisi suuresti, jos museot itse laatisivat huolto- ja muutoskansioon kustakin aluksesta oman listauksen toistuvista huoltotöistä: viikoittaiset, kuukausittaiset, vuosittaiset, 5 vuoden välein tehtävät jne. sekä aluksen eri osien ja pintojen huolto- ja hoito-ohjeet.
Laternan sisäisen hallintovirkamiehen kanssa olen täysin samaa mieltä siitä, että ”kaikki museointipäätökset pitäisi tehdä yhdenmukaisen peruskartoituksen ja dokumentoinnin pohjalta”. On aivan totta, että resurssien puutteessa ei liene mahdollista tehdä kattavaa dokumentointia kaikista käytöstä pois jäävistä aluksista, ellei sitten alusten käyttöaikaisia omistajia saada dokumentointihankkeisiin mukaan. Siten jonkinlainen peruskartoitus tai suppeampi dokumentointi olisi paikallaan, kun aluksen kohtalosta ollaan päättämässä.
Dokumentointiprojektin edetessä on huomattu kuinka tärkeää olisi, että jokainen museoitava alus dokumentoitaisiin läpikotaisin museointivaiheessa. Museointi tarkoittaa usein korjaus- ja konservointitoimenpiteitä, uusia viemäröintejä ja lämmitysjärjestelmiä jne. Esineitä siirretään paikasta toiseen, paperit löytävät tiensä laivasta pois (ja joskus myös takaisin) ja laivan käyttäjille itsestään selvät laitteet, työkalut ja yksityiskohdat menettävät tietosisältöään, kun vakituinen käyttäjäkunta poistuu laivasta. Laivan tietosisällön ja museoarvon kannalta olisi erittäin tärkeätä, että käyttäjiä voitaisiin haastatella ja laiva dokumentoida juuri sen jäädessä pois käytöstä ja parhaassa tapauksessa yhteistyössä omistajan kanssa. Huollon ja ylläpidon pitkäjänteisiä suunnitelmia tehdessä museoille olisi suureksi hyödyksi mm. aluksissa olevien erilaisten materiaalinen ja laitteiden tunteminen.
Tiedämme jo nyt, että kaikkia jollain kulttuurisella tai historiallisella tasolla arvokkaita aluksia ei pystytä museoimaan, vaan osa niistä joutuu ”kierrätykseen”, jopa romutettavaksi. Itse pidän kattavan dokumentoinnin tekemistä myös romutettavista aluksista tavoiteltavana niiden kantaman perinteen ja tietosisällön tallentamiseksi.
Laternan kysymykseen erilaisten tallentamiskäytäntöjen tai -välineiden käytöstä en osaa suoralta kädeltä vastata. Video- tai pallokameran käyttö auttaisi hahmottamaan tilallisia kokonaisuuksia. Ahtaat tilat joudutaan nyt kuvaamaan pieninä siivuina. Olemme huomanneet, että sanallisen ja kuvallisen tiedon yhdistäminen ei käyttämillämme perinteisillä välineillä onnistu parhaalla mahdollisella tavalla kaikkein monimutkaisimpien tilojen, kuten konehuoneiden kohdalla. Kuvan ja tekstin yhdistämistä ja kuvien kertovuutta pyrimme kehittämään edelleen, ja erilaisten tallennus- ja dokumentointitekniikoiden rinnakkainen käyttö perinteisten rinnalla tulisi testata käytännössä.
Eri intressiryhmien kuuleminen on sekä projektin lopputuloksen että sitä seuraavan dokumentointiperiaatteiden ja arviointikriteerien käytännön soveltamisen kannalta tärkeää. Tämä Agricola-foorumi toimii laajemman keskustelun pääasiallisena areenana, johon kaikki ovat tervetulleita. Keskusteluun on kutsuttu ja kutsutaan mukaan niin museoissa työskenteleviä (Museoposti -sähköpostilistan kautta ja suoraan sähköpostitse) kuin harrastepohjalta toimivia (tiedotus yhdistysten ja seurojen kautta). Projektin tämänhetkisen tiedossa olevan rahoituksen turvin voimme dokumentoida aluksia Suomen Merimuseossa, Forum Marinumissa ja Savonlinnan maakuntamuseossa. Näiden museoiden henkilökunnan kanssa keskustellaan paljon myös kasvokkain dokumentointityötä tehdessä.
Projekti on vielä hyvin käytännöllisellä tasolla, alusten dokumentoinnissa. Kesän aikana haaste tulee olemaan käytännönläheisen ja yksityiskohtaisen sekä teoreettisen tiedon yhdistäminen laaja-alaisesti erilaiset merkitykset huomioon ottaviksi arviointikriteereiksi. Historiallisten ja kulttuuristen merkitysten arviointikriteereihin olemme tässä vaiheessa lähteneet tutustumaan apunamme ensisijaisesti Museolaivatoimikunnan mietintö (1989), Yhdysvaltain sisäministeriön kriteerit historiallisten alusten säilyttämiselle (U.S. Department of the Interior, National Park Service, National Maritime Inititative: http://www.hnsa.org/standa.htm) sekä Suomessa toimivien museoiden arvoluokituskriteerit. Siinä mielessä olemme Laternan kanssa samoilla jäljillä, että museoiden kokoelmapolitiikat ja niiden apuna käytettävät arvoluokituskriteerit tosiaankin toimivat hyvänä pohjana pohdinnoille. Tuija Tuhkanen totesi, että ”Tärkeätä olisi tunnistaa näiden historiallisesti muutoksenalaisten kriteerien syvärakenne, jonkinlainen peruskehikko, johon argumentaatio voidaan kiinnittää.” Saman asian äärellä lienee Laterna kysyessään päälähteistöstämme.
Otamme hyvin mielellämme vastaan kirjallisuusvinkkejä ja kommentteja aiheeseen liittyen
Titta Löppönen
Nyt käynnissä olevan museolaivojen dokumentointihankkeen tavoitteena on luoda museoitujen tai museoitavaksi mahdollisesti tulevien alusten historiallisten ja kulttuuristen merkitysten arvioinnin kriteerit ja dokumentoinnin periaatteet. Tavoitteena on saada aikaa sellainen arviointikriteeristö, mikä taipuisi myös pääosin harrastelijapohjalta ylläpidettävien ja nk. perinnealusten historiallisten ja kulttuuristen merkitysten arviointiin. Se, millä tasolla dokumentointiperiaatteet tai arviointikriteeristö otetaan esimerkiksi perinnealusten kohdalla käyttöön, riippuu ymmärtääkseni Perinnelaivarekisteristä.
Dokumentointiperiaatteiden ja -menetelmien kehittäminen on yksi projektin keskeisimmistä tehtävistä. Joistakin museolaivoista on lähinnä konservaattoreiden tekemiä laajempia, mutta useinkaan ei koko alusta käsittäviä dokumentointeja. Ja kuten Tuija Tuhkanen totesi, joistakin museolaivoista on tehty korjaus- tai konservointityötä varten ”osadokumentointeja”. Näiden dokumentointien tieto on kuitenkin hyvin hajallaan ja niiden vertailu on vaikeata jo siitäkin syystä, että ne on kirjattu niin erilaisiin muotoihin. Tässä projektissa nämä jo tehdyt dokumentoinnit ja muista lähteistä kuten kokousmuistioista ja -pöytäkirjoista löytyvät tiedot täydennetään ja kirjataan yhdenmukaisiksi ja vertailukelpoisiksi, laivakohtaisiksi dokumentointiraporteiksi.
Jos tehtyjen dokumentointien vertailu ja tulkinta on vaikeaa, vaikeaa on myös museoaikaisten muutos- ja korjaustöiden seuranta olemassa olevien asiakirjojen avulla. Siksi projektin on toivottu tuottavan museoaikana aluksiin tehtävien huolto- ja muutostöiden kirjaamista helpottavan työkalun museo- ja ylläpitohenkilöille. Olemme pohtineen museoille projektin lopuksi (laivakohtaisen dokumentointiraportin lisäksi) toimitettavaa laivakohtaista huolto- ja muutostöiden kansiota, jossa olisi dokumentoinnissa käytetty pohjapiirros aluksesta numerointeineen sekä huolto- ja muutostöiden kirjaamiseen tarkoitettu lomake ohjeineen. Huolto- ja muutostöiden kansio tulisi noudattamaan laivakohtaisen dokumentoinnin rakennetta, jolloin esimerkiksi muutostöiden kohteena olevan tilan tai yksityiskohdan nykytilanne löytyisi tarvittaessa helposti. Museoiden ylläpitotyötä helpottaisi suuresti, jos museot itse laatisivat huolto- ja muutoskansioon kustakin aluksesta oman listauksen toistuvista huoltotöistä: viikoittaiset, kuukausittaiset, vuosittaiset, 5 vuoden välein tehtävät jne. sekä aluksen eri osien ja pintojen huolto- ja hoito-ohjeet.
Laternan sisäisen hallintovirkamiehen kanssa olen täysin samaa mieltä siitä, että ”kaikki museointipäätökset pitäisi tehdä yhdenmukaisen peruskartoituksen ja dokumentoinnin pohjalta”. On aivan totta, että resurssien puutteessa ei liene mahdollista tehdä kattavaa dokumentointia kaikista käytöstä pois jäävistä aluksista, ellei sitten alusten käyttöaikaisia omistajia saada dokumentointihankkeisiin mukaan. Siten jonkinlainen peruskartoitus tai suppeampi dokumentointi olisi paikallaan, kun aluksen kohtalosta ollaan päättämässä.
Dokumentointiprojektin edetessä on huomattu kuinka tärkeää olisi, että jokainen museoitava alus dokumentoitaisiin läpikotaisin museointivaiheessa. Museointi tarkoittaa usein korjaus- ja konservointitoimenpiteitä, uusia viemäröintejä ja lämmitysjärjestelmiä jne. Esineitä siirretään paikasta toiseen, paperit löytävät tiensä laivasta pois (ja joskus myös takaisin) ja laivan käyttäjille itsestään selvät laitteet, työkalut ja yksityiskohdat menettävät tietosisältöään, kun vakituinen käyttäjäkunta poistuu laivasta. Laivan tietosisällön ja museoarvon kannalta olisi erittäin tärkeätä, että käyttäjiä voitaisiin haastatella ja laiva dokumentoida juuri sen jäädessä pois käytöstä ja parhaassa tapauksessa yhteistyössä omistajan kanssa. Huollon ja ylläpidon pitkäjänteisiä suunnitelmia tehdessä museoille olisi suureksi hyödyksi mm. aluksissa olevien erilaisten materiaalinen ja laitteiden tunteminen.
Tiedämme jo nyt, että kaikkia jollain kulttuurisella tai historiallisella tasolla arvokkaita aluksia ei pystytä museoimaan, vaan osa niistä joutuu ”kierrätykseen”, jopa romutettavaksi. Itse pidän kattavan dokumentoinnin tekemistä myös romutettavista aluksista tavoiteltavana niiden kantaman perinteen ja tietosisällön tallentamiseksi.
Laternan kysymykseen erilaisten tallentamiskäytäntöjen tai -välineiden käytöstä en osaa suoralta kädeltä vastata. Video- tai pallokameran käyttö auttaisi hahmottamaan tilallisia kokonaisuuksia. Ahtaat tilat joudutaan nyt kuvaamaan pieninä siivuina. Olemme huomanneet, että sanallisen ja kuvallisen tiedon yhdistäminen ei käyttämillämme perinteisillä välineillä onnistu parhaalla mahdollisella tavalla kaikkein monimutkaisimpien tilojen, kuten konehuoneiden kohdalla. Kuvan ja tekstin yhdistämistä ja kuvien kertovuutta pyrimme kehittämään edelleen, ja erilaisten tallennus- ja dokumentointitekniikoiden rinnakkainen käyttö perinteisten rinnalla tulisi testata käytännössä.
Eri intressiryhmien kuuleminen on sekä projektin lopputuloksen että sitä seuraavan dokumentointiperiaatteiden ja arviointikriteerien käytännön soveltamisen kannalta tärkeää. Tämä Agricola-foorumi toimii laajemman keskustelun pääasiallisena areenana, johon kaikki ovat tervetulleita. Keskusteluun on kutsuttu ja kutsutaan mukaan niin museoissa työskenteleviä (Museoposti -sähköpostilistan kautta ja suoraan sähköpostitse) kuin harrastepohjalta toimivia (tiedotus yhdistysten ja seurojen kautta). Projektin tämänhetkisen tiedossa olevan rahoituksen turvin voimme dokumentoida aluksia Suomen Merimuseossa, Forum Marinumissa ja Savonlinnan maakuntamuseossa. Näiden museoiden henkilökunnan kanssa keskustellaan paljon myös kasvokkain dokumentointityötä tehdessä.
Projekti on vielä hyvin käytännöllisellä tasolla, alusten dokumentoinnissa. Kesän aikana haaste tulee olemaan käytännönläheisen ja yksityiskohtaisen sekä teoreettisen tiedon yhdistäminen laaja-alaisesti erilaiset merkitykset huomioon ottaviksi arviointikriteereiksi. Historiallisten ja kulttuuristen merkitysten arviointikriteereihin olemme tässä vaiheessa lähteneet tutustumaan apunamme ensisijaisesti Museolaivatoimikunnan mietintö (1989), Yhdysvaltain sisäministeriön kriteerit historiallisten alusten säilyttämiselle (U.S. Department of the Interior, National Park Service, National Maritime Inititative: http://www.hnsa.org/standa.htm) sekä Suomessa toimivien museoiden arvoluokituskriteerit. Siinä mielessä olemme Laternan kanssa samoilla jäljillä, että museoiden kokoelmapolitiikat ja niiden apuna käytettävät arvoluokituskriteerit tosiaankin toimivat hyvänä pohjana pohdinnoille. Tuija Tuhkanen totesi, että ”Tärkeätä olisi tunnistaa näiden historiallisesti muutoksenalaisten kriteerien syvärakenne, jonkinlainen peruskehikko, johon argumentaatio voidaan kiinnittää.” Saman asian äärellä lienee Laterna kysyessään päälähteistöstämme.
Otamme hyvin mielellämme vastaan kirjallisuusvinkkejä ja kommentteja aiheeseen liittyen
Titta Löppönen
Tekninen näkökulma kriteerihankkeeseen
Kauniin kevätpäivän kunniaksi fokusoin käsittelyä jälleen yhdellä uudella näkökulmalla: tiedonhallinnallisten tavoitteiden tarkastelulla.
Virikkeen tähän antoi arvoisan kollegan viereiseen keskusteluun tuomat media-arkistolinkit ja niiden yhteydessä todetut pitkäaikaissäilytyksen ja saavutettavuuden perusvaatimukset.
Tarkasteltaessa niin asiakirjallista kuin kaikkea muutakin ’kaksiulotteista’ dokumentaatiota, on sen sähköinen ylläpito ja pitkäaikaissäilytys ensisijainen menettelytapa nyt ja tulevaisuudessa.
Se taas ei toteudu loppuun asti ilman rajapintaa kansallisten toimijoiden Kansalliskirjaston ja Kansallisarkiston määrittelemän tieto- ja toiminta-arkkitehtuurin kanssa.
Toki KK:n ja KA:n perustaltaan yhtenevien dokumentaation vastaanotto-, ylläpito- ja jakeluprosessien laaja käyttöönotto on vielä 'vaiheessa', mutta tiedon tuottajapuolella – kuten museoissa – on tietohallinnon toteutuksissa niin paljon kehittämisen varaa, että uusien tiedonhallintaratkaisujen harmonisointi KA:n/KK:n prosesseihin yhteensopiviksi kannattaa aloittaa nyt heti kun se on mahdollista!
Orientoivasti aiheesta esim. Teräs 2/2009:
http://www.museoliitto.fi/doc/KDK_Pitka ... _Teras.pdf - diasta 8 eteenpäin!
**
Tämä isohkolta kuulostava problematiikka liittyy toimintaanne siksi, että hankkeessanne valmistellaan arviointikriteerejä museolaivadokumentoinnin tarpeisiin kansallisella tasolla. - Juuri näin asetettuna tavoite on kaikkein mielekkäin, koska sillä voidaan merkittävästi vähentää päällekkäistä/kertautuvaa valmistelutyötä eri museoissa.
Mutta ”kansallisen ratkaisun” tekijän rooli tuo asialle uusia liittymäpintoja moneen eri suuntaan.
Tavoitteeksi voisi asettaa, että valmistuvien työvälineiden (esim. kriteerit + niiden sovellusohjeistot ja sähköiset käyttöalustat eli sähköiset tallennuslomakkeet ja niistä rakentuvat kansiorakenteet jne.) olisivat keskitetysti ylläpidettyjä, vaikka niitä käytettäisiinkin kunkin organisaation omissa raameissa esim. intranetin kautta.
Hanke-esittelyssä esiin tuotu idea perusdokumentaation ja muutos- ja huoltohistorian kattavasta laivakansiosta on erittäin kannatettava. Varsinkin, jos se on sähköisesti ja tietokantapohjaisesti toteutettu! Vain sähköisissä dokumenteissa myös tutkimuskirjallisuuteen, aikalaisdokumentaatioon, standardeihin ja media-arkistoihin viittaavat hyödylliset linkkiresurssit toimivat järkevästi.
Kun tieto on viety tietokantaan, siitä voidaan koostaa eri sovellustarpeita varten erilaisia kuvauksia, raportteja, tilastoja, koonteja (sekä tulostaa kattavia laivakansioita komentosillalle). Ylläpidettäessä tietoa vain yhdessä kohteessa (jolloin siihen voidaan luoda erilaisia käyttäjänäkymiä) voisi jopa toteutua tamperelaisen IT-johtajan maksiimi: ”Parempi että tieto on yhdessä paikassa oikein kuin monessa paikassa väärin ja vanhentuneena”.
Hankkeenne kriteerityö osaltaan tukee tätä dokumentaation hallinnan kehittämistä: juuri yhtenäiset kriteerit mahdollistavat myös toimivan yhteisen tietorakenteen tuottamisen laivadokumentaatiolle. Jos tähän saisi kylkeen/jatkoksi vielä laivojen kuvailuterminologiaan liittyvän ontologiahankkeen, niin aina parempi!
**
Kriteeristön sähköistäminen ei ehkä sovi meneillään olevan hankkeen budjettiin ja työresursseihin. Mutta sähköistämisen ennakointi on mahdollista. Tärkeää on, että ei tehdä ratkaisuja, jotka vaikeuttavat kuvattuun jatkokehitysvaiheeseen etenemistä :)
Virikkeen tähän antoi arvoisan kollegan viereiseen keskusteluun tuomat media-arkistolinkit ja niiden yhteydessä todetut pitkäaikaissäilytyksen ja saavutettavuuden perusvaatimukset.
Tarkasteltaessa niin asiakirjallista kuin kaikkea muutakin ’kaksiulotteista’ dokumentaatiota, on sen sähköinen ylläpito ja pitkäaikaissäilytys ensisijainen menettelytapa nyt ja tulevaisuudessa.
Se taas ei toteudu loppuun asti ilman rajapintaa kansallisten toimijoiden Kansalliskirjaston ja Kansallisarkiston määrittelemän tieto- ja toiminta-arkkitehtuurin kanssa.
Toki KK:n ja KA:n perustaltaan yhtenevien dokumentaation vastaanotto-, ylläpito- ja jakeluprosessien laaja käyttöönotto on vielä 'vaiheessa', mutta tiedon tuottajapuolella – kuten museoissa – on tietohallinnon toteutuksissa niin paljon kehittämisen varaa, että uusien tiedonhallintaratkaisujen harmonisointi KA:n/KK:n prosesseihin yhteensopiviksi kannattaa aloittaa nyt heti kun se on mahdollista!
Orientoivasti aiheesta esim. Teräs 2/2009:
http://www.museoliitto.fi/doc/KDK_Pitka ... _Teras.pdf - diasta 8 eteenpäin!
**
Tämä isohkolta kuulostava problematiikka liittyy toimintaanne siksi, että hankkeessanne valmistellaan arviointikriteerejä museolaivadokumentoinnin tarpeisiin kansallisella tasolla. - Juuri näin asetettuna tavoite on kaikkein mielekkäin, koska sillä voidaan merkittävästi vähentää päällekkäistä/kertautuvaa valmistelutyötä eri museoissa.
Mutta ”kansallisen ratkaisun” tekijän rooli tuo asialle uusia liittymäpintoja moneen eri suuntaan.
Tavoitteeksi voisi asettaa, että valmistuvien työvälineiden (esim. kriteerit + niiden sovellusohjeistot ja sähköiset käyttöalustat eli sähköiset tallennuslomakkeet ja niistä rakentuvat kansiorakenteet jne.) olisivat keskitetysti ylläpidettyjä, vaikka niitä käytettäisiinkin kunkin organisaation omissa raameissa esim. intranetin kautta.
Hanke-esittelyssä esiin tuotu idea perusdokumentaation ja muutos- ja huoltohistorian kattavasta laivakansiosta on erittäin kannatettava. Varsinkin, jos se on sähköisesti ja tietokantapohjaisesti toteutettu! Vain sähköisissä dokumenteissa myös tutkimuskirjallisuuteen, aikalaisdokumentaatioon, standardeihin ja media-arkistoihin viittaavat hyödylliset linkkiresurssit toimivat järkevästi.
Kun tieto on viety tietokantaan, siitä voidaan koostaa eri sovellustarpeita varten erilaisia kuvauksia, raportteja, tilastoja, koonteja (sekä tulostaa kattavia laivakansioita komentosillalle). Ylläpidettäessä tietoa vain yhdessä kohteessa (jolloin siihen voidaan luoda erilaisia käyttäjänäkymiä) voisi jopa toteutua tamperelaisen IT-johtajan maksiimi: ”Parempi että tieto on yhdessä paikassa oikein kuin monessa paikassa väärin ja vanhentuneena”.
Hankkeenne kriteerityö osaltaan tukee tätä dokumentaation hallinnan kehittämistä: juuri yhtenäiset kriteerit mahdollistavat myös toimivan yhteisen tietorakenteen tuottamisen laivadokumentaatiolle. Jos tähän saisi kylkeen/jatkoksi vielä laivojen kuvailuterminologiaan liittyvän ontologiahankkeen, niin aina parempi!
**
Kriteeristön sähköistäminen ei ehkä sovi meneillään olevan hankkeen budjettiin ja työresursseihin. Mutta sähköistämisen ennakointi on mahdollista. Tärkeää on, että ei tehdä ratkaisuja, jotka vaikeuttavat kuvattuun jatkokehitysvaiheeseen etenemistä :)
-
Mikael Ericsson
- Viestit: 3
- Liittynyt: 19.05.09 16:29
Skepp ohoj!
Kun 30 vuotta sitten nuorena miehenä pääsin tutustumaan kansimiehen töihin, olivat jo silloin viimeisiä vuosiaan palvelevat laivat hyvin "ei maailmasta" kuin tämän päivän kaikilta osiltaan koneellistetut, ergonomiset ja tietokonemallinnuksilla suunnitellut jättiläiset. Monesti olen ajatellut, että yhden työuran aikana ympäristö on muuttunut enemmän merellä kuin maalla.
Siksi on hienoa, että laivaperintöäkin tutkitaan. Oikein perinpohjin, vaikuttaa tässä. Olisi mukava itsekin ymmärtää tarkemmin, mistä on tultu ja minne ollaan matkalla.
Tässä palstalla on kaksi tutkiaa esitellyt työnsä tavoitteita ja periaatteita. Olen uteliaana odottanut, mitä muut oppineet sanovat näistä isoista ja kiinnostavista kysymyksistä. Vähän on kommentoitu, tosi vähän. Ja odotan, milloin sanotaan jotain sisältöä työn tuloksista. Ettäa ymmärtäisinkö keskustelusta mitään.
Ihan toisenlaista vuoropuhelua käydään laivoista toisilla kanavilla. Sillä erotuksella, että siellä puhe kulkee enemmän. Mutta täällä käy vain nukkumalähiön väkeä? Vai onko totta se sanonta, että pöllövaari on niin viisas, ettei se sano mitään? Kun minä en ole viisas, en ymmärrä tuota sananparttakaan.
Tsemppiä!
Siksi on hienoa, että laivaperintöäkin tutkitaan. Oikein perinpohjin, vaikuttaa tässä. Olisi mukava itsekin ymmärtää tarkemmin, mistä on tultu ja minne ollaan matkalla.
Tässä palstalla on kaksi tutkiaa esitellyt työnsä tavoitteita ja periaatteita. Olen uteliaana odottanut, mitä muut oppineet sanovat näistä isoista ja kiinnostavista kysymyksistä. Vähän on kommentoitu, tosi vähän. Ja odotan, milloin sanotaan jotain sisältöä työn tuloksista. Ettäa ymmärtäisinkö keskustelusta mitään.
Ihan toisenlaista vuoropuhelua käydään laivoista toisilla kanavilla. Sillä erotuksella, että siellä puhe kulkee enemmän. Mutta täällä käy vain nukkumalähiön väkeä? Vai onko totta se sanonta, että pöllövaari on niin viisas, ettei se sano mitään? Kun minä en ole viisas, en ymmärrä tuota sananparttakaan.
Tsemppiä!
Viimeksi muokannut Mikael Ericsson, 02.06.09 07:55. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
Tuija Tuhkanen
- Viestit: 6
- Liittynyt: 30.03.09 12:12
Re: Skepp ohoj!
Kiitos puheenvuorostasi!
Mielenkiintoinen kommenttisi: ”Monesti olen ajatellut, että yhden työuran aikana ympäristö on muuttunut enemmän merellä kuin maalla” on hyvä muistutus 1900- ja 2000-luvuilla laivanrakennuksessa ja merenkulussa tapahtuneista suurista harppauksista.
Kerroksellisuus ja vuosikymmenien aikana tapahtuneet muutokset ovat nähtävissä myös yksittäisissä museolaivoissa. Dokumentointimme yhtenä tavoitteena onkin tallentaa ja tuoda esille näitä muutoksia.
Työmme on ollut tähän asti pääosin alusten dokumentointia ja kokonaisdokumentoinnin kehittämistä. Tämän työn rinnalla olemme pohtineet, miten määrittää aluksiin liittyviä kulttuurisia ja historiallisia merkityksiä. Näistä haasteellisista ja monisyisistä kysymyksistä haluaisimme käydä keskustelua myös täällä Agricolassa.
Foorumilla valinnutta hiljaisuutta olemme hieman ihmetelleet. Toivottavasti se on tyyntä… uusia tuulia ja puhureita odotellessa. Ja onneksi näistä tärkeistä kysymyksistä käydään keskustelua eri puolilla: esimerkiksi tänään Turun Sanomissa oli asian ytimeen menevä artikkeli ”Kuka pelastaisi Fennian?” http://www.turunsanomat.fi/ajassa/?ts=1 ... :0:0:0:0:0:
ystävällisin terveisin Tuija Tuhkanen
Mielenkiintoinen kommenttisi: ”Monesti olen ajatellut, että yhden työuran aikana ympäristö on muuttunut enemmän merellä kuin maalla” on hyvä muistutus 1900- ja 2000-luvuilla laivanrakennuksessa ja merenkulussa tapahtuneista suurista harppauksista.
Kerroksellisuus ja vuosikymmenien aikana tapahtuneet muutokset ovat nähtävissä myös yksittäisissä museolaivoissa. Dokumentointimme yhtenä tavoitteena onkin tallentaa ja tuoda esille näitä muutoksia.
Työmme on ollut tähän asti pääosin alusten dokumentointia ja kokonaisdokumentoinnin kehittämistä. Tämän työn rinnalla olemme pohtineet, miten määrittää aluksiin liittyviä kulttuurisia ja historiallisia merkityksiä. Näistä haasteellisista ja monisyisistä kysymyksistä haluaisimme käydä keskustelua myös täällä Agricolassa.
Foorumilla valinnutta hiljaisuutta olemme hieman ihmetelleet. Toivottavasti se on tyyntä… uusia tuulia ja puhureita odotellessa. Ja onneksi näistä tärkeistä kysymyksistä käydään keskustelua eri puolilla: esimerkiksi tänään Turun Sanomissa oli asian ytimeen menevä artikkeli ”Kuka pelastaisi Fennian?” http://www.turunsanomat.fi/ajassa/?ts=1 ... :0:0:0:0:0:
ystävällisin terveisin Tuija Tuhkanen
-
Titta Lopponen
- Viestit: 7
- Liittynyt: 30.03.09 15:09
Kulttuurihistoriallisen arvon määrittelyn kriteereistä
Jotta keskustelu saisi lihaa luiden ympärille, ajattelin hiukan valottaa mitä laivan kulttuuristen ja historiallisten sekä museoarvon arvioimisen kriteerit voisivat esimerkiksi olla:
-käyttötarkoituksen säilyminen alkuperäisenä
-asun, materiaalien, irtaimiston ja yksityiskohtien säilyminen
-ajallinen kerroksellisuus
-ikä
-ainutlaatuisuus
-merkittävyys (merenkulun, telakkateollisuuden, laivanrakennuksen kehittymisen tms. kannalta)
-edustavuus (edustaako hyvin ryhmäänsä)
-olemassa olevat kontekstitiedot (arkistomateriaali ja muut lähteet) ja aluksen tietosisällön esittämisen ja uudelleentulkinnan mahdollisuus
-säilyttämisen mahdollisuutta teknisessä ja taloudellisessa mielessä
-luonteva sijoituspaikka (aiheesta keskusteltu otsikon ”Museolaivoista” -> ”Museokokoelma vs. museokortteli” alla)
Millainen painoarvo kullakin kriteerillä on aluksen säilyttämisestä tai museoinnista päätettäessä? Onko muita huomioon otettavia seikkoja?
Kuten aikaisemmin tässä museolaivoja koskevassa keskustelussa on todettu, kaikkia käytöstä poistettuja aluksia ei voida museoida. Nyt käynnissä olevassa projektissa luotavat dokumentointimenetelmät ja -periaatteet ovat avuksi myös tilanteissa, joissa jotakin alusta ei voida syystä tai toisesta museoida, se romutetaan, muutetaan vaikkapa lasten temppuradaksi tai nykyaikaiseksi hotelliksi. Tästä on keskusteltu otsikon ”Yksi- vai monivaiheinen dokumentointi?” -keskustelun alla. Entä riittääkö aluksen fyysisen ympäristön dokumentointi, vai pitäisikö perehtyä myös laivalla tehtyyn työhön ja sen prosesseihin, sosiaaliseen ympäristöön (esim. vapaa-ajan ja juhlien viettoon laivalla) ja nk. työkulttuuriin? Kyseessä olisi useiden kuukausien, jopa vuosien työ. Kuka huolehtii tällaisen työn kustannuksista? Pitäisikö myös tämäntyyppiset työt ottaa paremmin huomioon museoiden painopisteiden pohdinnassa, tallennusvastuun jakamisessa ja resurssien kohdentamisessa?
-käyttötarkoituksen säilyminen alkuperäisenä
-asun, materiaalien, irtaimiston ja yksityiskohtien säilyminen
-ajallinen kerroksellisuus
-ikä
-ainutlaatuisuus
-merkittävyys (merenkulun, telakkateollisuuden, laivanrakennuksen kehittymisen tms. kannalta)
-edustavuus (edustaako hyvin ryhmäänsä)
-olemassa olevat kontekstitiedot (arkistomateriaali ja muut lähteet) ja aluksen tietosisällön esittämisen ja uudelleentulkinnan mahdollisuus
-säilyttämisen mahdollisuutta teknisessä ja taloudellisessa mielessä
-luonteva sijoituspaikka (aiheesta keskusteltu otsikon ”Museolaivoista” -> ”Museokokoelma vs. museokortteli” alla)
Millainen painoarvo kullakin kriteerillä on aluksen säilyttämisestä tai museoinnista päätettäessä? Onko muita huomioon otettavia seikkoja?
Kuten aikaisemmin tässä museolaivoja koskevassa keskustelussa on todettu, kaikkia käytöstä poistettuja aluksia ei voida museoida. Nyt käynnissä olevassa projektissa luotavat dokumentointimenetelmät ja -periaatteet ovat avuksi myös tilanteissa, joissa jotakin alusta ei voida syystä tai toisesta museoida, se romutetaan, muutetaan vaikkapa lasten temppuradaksi tai nykyaikaiseksi hotelliksi. Tästä on keskusteltu otsikon ”Yksi- vai monivaiheinen dokumentointi?” -keskustelun alla. Entä riittääkö aluksen fyysisen ympäristön dokumentointi, vai pitäisikö perehtyä myös laivalla tehtyyn työhön ja sen prosesseihin, sosiaaliseen ympäristöön (esim. vapaa-ajan ja juhlien viettoon laivalla) ja nk. työkulttuuriin? Kyseessä olisi useiden kuukausien, jopa vuosien työ. Kuka huolehtii tällaisen työn kustannuksista? Pitäisikö myös tämäntyyppiset työt ottaa paremmin huomioon museoiden painopisteiden pohdinnassa, tallennusvastuun jakamisessa ja resurssien kohdentamisessa?
-
Mikael Ericsson
- Viestit: 3
- Liittynyt: 19.05.09 16:29
Re: Kulttuurihistoriallisen arvon määrittelyn kriteereistä
Terve
Toivottavasti ei asiaa pilaa se, että (museoon vain pääsymaksulla sisään pääsevä) seilori huutaa ensimmäisen vahdinvaihdon?
Listalla on hyviä asioita. Yksinkertaisella paikanmäärittelijän kalkuloinnilla tuossa kuitenkin pyritään samaan satamaan monelta väylältä. Eli kriteerejä voisi kai ryhmittää nipuiksi?
On helppo ajatella tapaus, jossa yhdistyvät ’edustavuus’, ’käyttötarkoituksen säilyminen alkuperäisenä’ ja ’asun… irtaimiston ja yksityiskohtien säilyminen’ JA/TAI ’ajallinen kerroksellisuus’. Mutta ovatko ne rinnakkaisia vai tarkentaajo joku toista?
...Mikäli yhtään ymmärsin, mitä vaikkapa kerroksellisuudella tarkoitatte? Kerroksellisuutta syntyy mm. komentosillalle kun uutta navigointiroinaa keksitään ja hankitaan. Siitä taas muodostuu vuosien mennen ’ainutlaatuinen’ viritys, joka kuitenkin voi olla ristiriidassa ’edustavuuden' kanssa – tai sitten ei. Joka tapauksessa merellä toimintakulttuuri ei muodostu pelkästään järkiperäisestä tai perinnesitoisesta ajattelusta. Sattumat ohjaavat arkea (=mm. varusteluhankintoja) merellä siinä missä maissakin.
Eniten realismipohjaiset perusteet ’olemassa oleva arkistomateriaali ja lähteet’ sekä ’luonteva sijoituspaikka’ ovat hyvän ylöspidon lupauksia tulevalle museolaivalle, ja sellaisina toimivia ja ymmärrettäviä. Niistä voi ajatella vaikutusyhteyksiä edellisiin, vähän konstikkaampiin kriteereihin.
M.E.
Toivottavasti ei asiaa pilaa se, että (museoon vain pääsymaksulla sisään pääsevä) seilori huutaa ensimmäisen vahdinvaihdon?
Listalla on hyviä asioita. Yksinkertaisella paikanmäärittelijän kalkuloinnilla tuossa kuitenkin pyritään samaan satamaan monelta väylältä. Eli kriteerejä voisi kai ryhmittää nipuiksi?
On helppo ajatella tapaus, jossa yhdistyvät ’edustavuus’, ’käyttötarkoituksen säilyminen alkuperäisenä’ ja ’asun… irtaimiston ja yksityiskohtien säilyminen’ JA/TAI ’ajallinen kerroksellisuus’. Mutta ovatko ne rinnakkaisia vai tarkentaajo joku toista?
...Mikäli yhtään ymmärsin, mitä vaikkapa kerroksellisuudella tarkoitatte? Kerroksellisuutta syntyy mm. komentosillalle kun uutta navigointiroinaa keksitään ja hankitaan. Siitä taas muodostuu vuosien mennen ’ainutlaatuinen’ viritys, joka kuitenkin voi olla ristiriidassa ’edustavuuden' kanssa – tai sitten ei. Joka tapauksessa merellä toimintakulttuuri ei muodostu pelkästään järkiperäisestä tai perinnesitoisesta ajattelusta. Sattumat ohjaavat arkea (=mm. varusteluhankintoja) merellä siinä missä maissakin.
Eniten realismipohjaiset perusteet ’olemassa oleva arkistomateriaali ja lähteet’ sekä ’luonteva sijoituspaikka’ ovat hyvän ylöspidon lupauksia tulevalle museolaivalle, ja sellaisina toimivia ja ymmärrettäviä. Niistä voi ajatella vaikutusyhteyksiä edellisiin, vähän konstikkaampiin kriteereihin.
M.E.
-
Tuija Tuhkanen
- Viestit: 6
- Liittynyt: 30.03.09 12:12
Re: Kulttuurihistoriallisen arvon määrittelyn kriteereistä
Kiitos kommenteista!
Käsitteet on pyrittävä määrittelemään tarkasti kuten tutkimuskäsitteet yleensäkin, jotta ne avautuisivat kaikille käyttäjäryhmille. Valmistelemme kriteeristöä museotoiminnan tarvenäkökulmasta, jolloin käytettyihin käsitteisiin liittyy tälle kohderyhmälle yhteisiä taustaolettamuksia. Kun tavoitteena on kuitenkin valtakunnallisesti käytettävä yleinen kriteeristö, on hyödyllistä ja tarpeellista, että kriteeristön ja käsitteiden yksiselitteisyyttä ja ymmärrettävyyttä pohditaan eri näkökulmista.
Kriteerit ovat myös aikasidonnaisia. Haastavan esimerkin tarjoaa usein museointipäätöksiä pohdittaessa käytetty kriteeri 'kansallisesti merkittävä'. Siihen liittyy 2000-luvulla olennaisesti erilaisia painotuksia kuin esimerkiksi 1900-luvun alussa.
Toteat, että kriteerilistaa lähemmin tarkastellessa siinä on päällekkäisyyttä. Näin varmasti onkin. Tiettyä joustoa, eli lähestymiskulman ja painotusten valinnanvaraa täytyy kriteeristöön liittyä, koska museoitavat kohteet ovat niin monimuotoisia ja museoinnin tavoitteisiinkin liittyy museokohtaisia, kokoelmapoliittisia erityistavoitteita.
Terveisin
Tuija Tuhkanen
Käsitteet on pyrittävä määrittelemään tarkasti kuten tutkimuskäsitteet yleensäkin, jotta ne avautuisivat kaikille käyttäjäryhmille. Valmistelemme kriteeristöä museotoiminnan tarvenäkökulmasta, jolloin käytettyihin käsitteisiin liittyy tälle kohderyhmälle yhteisiä taustaolettamuksia. Kun tavoitteena on kuitenkin valtakunnallisesti käytettävä yleinen kriteeristö, on hyödyllistä ja tarpeellista, että kriteeristön ja käsitteiden yksiselitteisyyttä ja ymmärrettävyyttä pohditaan eri näkökulmista.
Kriteerit ovat myös aikasidonnaisia. Haastavan esimerkin tarjoaa usein museointipäätöksiä pohdittaessa käytetty kriteeri 'kansallisesti merkittävä'. Siihen liittyy 2000-luvulla olennaisesti erilaisia painotuksia kuin esimerkiksi 1900-luvun alussa.
Toteat, että kriteerilistaa lähemmin tarkastellessa siinä on päällekkäisyyttä. Näin varmasti onkin. Tiettyä joustoa, eli lähestymiskulman ja painotusten valinnanvaraa täytyy kriteeristöön liittyä, koska museoitavat kohteet ovat niin monimuotoisia ja museoinnin tavoitteisiinkin liittyy museokohtaisia, kokoelmapoliittisia erityistavoitteita.
Terveisin
Tuija Tuhkanen
-
Titta Lopponen
- Viestit: 7
- Liittynyt: 30.03.09 15:09
Re: Kulttuurihistoriallisen arvon määrittelyn kriteereistä
Kerroksellisuudella tarkoitetaan juuri sitä, että eri aikoina tehdyt laitehankinnat, korjaukset, modernisoinnit jne. ovat olemassa ja havaittavissa. Ne kertovat ajan mukanaan tuomista uusista tarpeista, työtavoista, innovaatioista ja alalla tapahtuneista muutoksista. Kaikki uudemmatkin laitteet ja muut muutokset ovat aidosti osa laivan historiaa ja laivan tietosisältöä, ja siten merenkulun historian esittämisen kannalta erittäin arvokkaita.
Ainutlaatuisuudella tarkoitetaan tässä yhteydessä ymmärtääkseni lähinnä sitä, että alus on esimerkiksi tyyppinsä viimeinen tai ainoa edustaja.
Edustavalla ei tarkoiteta oppikirjan mukaista malliesimerkkiä, vaan juuri sitä, että laiva omine käyttöaikaisine virityksineen on hyvä esimerkki kyseisestä alustyypistä ja siitä miten uudet laitteet tai työtavat tulevat osaksi tai korvaavat vanhaa - vaikka sattumanvaraisestikin.
Ainutlaatuisuudella tarkoitetaan tässä yhteydessä ymmärtääkseni lähinnä sitä, että alus on esimerkiksi tyyppinsä viimeinen tai ainoa edustaja.
Edustavalla ei tarkoiteta oppikirjan mukaista malliesimerkkiä, vaan juuri sitä, että laiva omine käyttöaikaisine virityksineen on hyvä esimerkki kyseisestä alustyypistä ja siitä miten uudet laitteet tai työtavat tulevat osaksi tai korvaavat vanhaa - vaikka sattumanvaraisestikin.