Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Luonnon- ja ympäristönsuojelun historian tallennushanke käynnistynyt

Työväenmuseo Werstas ja Suomen Metsämuseo Lusto ovat aloittaneet lokakuussa 2010 Suomen ympäristöliikkeen historiahankkeen. Hankkeen tarkoituksena on kerätä ja arkistoida museoiden kokoelmiin luonnon- ja ympäristönsuojelutoiminnasta kertovia aineistoja, kuten valokuvia, esineitä, banderolleja, asiakirjoja tai muistitietoa. Vastaavaa keräystä ei ole aikaisemmin tehty Suomessa. Keräyksellä valmistellaan ympäristöliikkeen historiasta kertovaa näyttelyä.

Suomalaisen ympäristöliikkeen juuret ulottuvat aina 1800-luvulle saakka, jolloin päähuomio kiinnittyi luonnonpuistojen perustamiseen ja muun muassa lintujen suojeluun. Varhainen ympäristöliike oli varsin pientä ja akateemista liikehdintää, joka yhdisti luonnontieteilijöitä ja kirjavan joukon harrastajia yhteen. Nykyisen ympäristöliikkeen nousun voi ajoittaa 1960-luvulle, jolloin kansalaisyhteiskunta radikalisoitui yhdenasian liikkeiden myötä. Toiminnan kannalta käänteentekevänä on pidetty kevättä 1979 ja Koijärvi-liikettä.

Museot vetoavat nyt kaikkiin ympäristöasioiden parissa toimineisiin, jotta muistoja saataisiin talteen. Sekä ympäristöjärjestöjen, kansanliikkeiden että niissä toimineiden yksityishenkilöiden aineistot kiinnostavat museoita. Toistaiseksi ympäristöliikehdinnästä ja ympäristönsuojelutyöstä kertovia aineistoja on museoissa erittäin vähän.

Niiden säilyttäminen on kuitenkin monella tapaa tärkeää: ne kertovat esimerkiksi muuttuvista ympäristöongelmista, kansalaisvaikuttamisen keinoista ja henkilöhistoriasta. Museoissa tällaisten aineistojen säilyminen voidaan turvata pitkälläkin aikavälillä.

Museoille arvokkaan aineiston ei tarvitse olla vain vanhoja, erityisen harvinaisia tai merkittäviä. Tietoja ja aineistoja kaivataan myös arkisesta järjestötyöstä ja pitemmiltä ajanjaksoilta. Myöskään ikä ei ole merkitsevä kriteeri, vaan kiinnostava esine voi olla sata vuotta vanha tai syntynyt viime viikolla. Tärkeintä on materiaaliin liittyvä tarina ja taustatiedot. Luovutettavasta aineistosta tehdään aina luovutussopimus, jossa määritellään aineiston käyttöehdot.

Ympäristöliikkeen historian tallennushanke toteutetaan yhdessä Suomen luonnonsuojeluliiton ja muiden ympäristöjärjestöjen kanssa. Hankkeen rahoittaja on Keski-Suomen ELY-keskus.

Lisätiedot:

Projektitutkija Harri Hölttä, Työväenmuseo Werstas
P. 010 420 9292, harri.holtta[at]tyovaenmuseo.fi,

Kokoelmapäällikkö Teemu Ahola, Työväenmuseo Werstas
P. 010 420 9264, teemu.ahola[at]tyovaenmuseo.fi

Intendentti Leena Paaskoski, Suomen Metsämuseo Lusto
P. 050 366 9552, leena.paaskoski[at]lusto.fi

Palaa sivulle “Kysymyksiä historiasta”