Norjan sotasyylliset ja heidän tuomionsa
Lähetetty: 11.02.11 15:53
Suomen marsalkka Mannerheimin äskeisen 60-vuotiskuolinmuiston tiimoilta voisi pohtia Suomen sodan jälkeisiä sotasyyllisyys- ja sotarikostutkimuksia loppuratkaisuineen vertailemalla niitä meille lähimpään vertauskohtaan, Norjaan. Tunnetusti Mannerheim pelkäsi Moskovan pitkää kättä, mutta pelko osoittautui siinä mielessä aiheettomaksi, että poliittinen tarkoituksenmukaisuus sai Stalinin päätymään hänen kohdallaan täyteen syyteimmuniteettiin. Kahdeksan suomalaista ”sotaansyyllistä” sai syytteen ja tuomion taannehtivan oikeudenkäytön tuloksena. Lukuisa määrä suomalaisia joutui pidätetyiksi, kuulustelluiksi ja osa myös tuomituiksi sodanaikaisen toimintansa perusteella. Ketään ei tuomittu kuolemaan, eikä yhtään kuolemantuomiota siten pantu myöskään täytäntöön. Viimeiset kuolemaantuomitut Suomessa olivat joitain hetkiä ennen rauhansopimusta elo-syyskuussa 1944 ammuttuja desantteja ja ”vastarintamiehiä”.
Miten Norjassa? Norjahan oli sodan käänteissä jonkinlainen käännekuva meille: helmikuussa 1940 liittoutuneet päättivät lähettää joukkoja Norjaan. Saksa miehitti Norjan huhtikuussa 1940. Taistelu Norjasta oli ohi kesäkuuhun mennessä. Menetykset: liittoutuneet (Ranska ja Englanti) 5.600 kaatunutta, Saksa 3.692 ja Norja 1.335. Eri puolilla maata toimi vastarintapesäkkeitä, osin omalla johdollaan osin Lontoon ja jopa Moskovan ohjeistamina. Saksalaiset joukot, joita enimmillään Norjassa oli peräti 400.000 miestä, pysyivät maassa Saksan lopulliseen antautumiseen 8.5.1945 saakka. Pohjois-Norjassa vapauttajina taistellen saapuneet Puna-armeijan joukot jäivät sinne kuukausien ajaksi maahan. Lomaretkillä Nato-maa Norjassa olen tavannut käydä monilla hautamuistomerkeillä, joissa osuu silmään kaksi asiaa: punatähti ja sana ”vapauttaja”.
Jos Norjan asema sodan melskeissä erosi Suomen asemasta, selvät erot leimasivat myöskin sodan jälkikäsittelyä.
Norjassa pyykinpesu oli laajaa ja luonteeltaan, ainakin pohjoismaisittain, melkoista ”kivipesua”. Sodan jälkeen Norjassa tutkittiin sodanaikaisista toimistaan 90.000 ihmistä. Sakkoihin tai vankilaan tuomittiin 46.000 henkilöä. Vankilaan tuomituista 17.000 tuomio tuli ehdottomana. Jopa sakkotuomioihin liittyi usein ”kansalaisluottamuksen menettäminen”, joka merkitsi käytännössä mm. äänioikeuden määräaikaista menetystä. Useimmilla tuomituilla rankin teko oli kuuluminen Quislingin johtamaan Nasjonal Samling –puolueeseen; joko liittyminen 9.4.1940 jälkeen tai vanhan jäsenyyden säilyttäminen. Natsipuolueen jäsenyyden kriminalisointi perustui pakolaishallituksen Lontoossa tammikuussa 1942 hyväksymään ”tilapäiseen järjestelyyn”, ja sen joulukuussa 1944 tehtyyn täydennykseen.
Näkyvin huomio kohdistui NS:n johtajaan, ministeripresidentti V. Quislingiin, joka asetettiin syytteeseen maanpetoksesta, ja tuomittiin kuolemaan. Hänet teloitettiin 24.10.1945.
Kolmekymmentä muuta norjalaista sai kuolemantuomion. Heistä 25:n kohdalla tuomio pantiin täytäntöön. Eli Norja-Suomi 26 – 0. Lisäksi oli ”läheltä piti” –tapauksia. Näkyvin näistä lienee Konrad Sundlo, Ofosetin alueen puolustuspäällikkö, joka huhtikuussa 1940 antautui Narvikissa kenraalieversti Eduard Ditelille taisteluitta. Sundlo vapautettiin vihollisen myötäilysyytteistä ja tuomittiin ainoastaan varomattomuudesta johtuneista laiminlöynneistä. Rangaistukseen hänet tuomittiin NS:n jäsenyydestä ja vapaaehtoisten värväämisestä Waffen-SS:n Nordland divisioonaan (jossa oli yhteensä noin 6.000 norjalaista vapaaehtoista). Sundlon asiassa kolme tuomaria kannatti kuolemanrangaistusta, mutta enemmistö kuitenkin äänesti elinkautista.
Norjassa käydyissä oikeusistunnoissa tuomittiin myös saksalaisia. Viisitoista saksalaista sai kuolemantuomion. Kaksitoista tuomiota pantiin täytäntöön. Viimeiset tuomitut – kaksi norjalaista ja yksi saksalainen – ammuttiin syksyllä 1948. Maanpetostuomion saaneista norjalaisista viimeinen vapautui vankilasta lokakuussa 1957.
Niin kitkerät ja ankarat kuin Suomen sotiin liittyneet jälkituomiot olivatkin, eivät ne loppujen lopuksi vaikuta kovin rajuilta siihen nähden, miten naapurimaassamme Norjassa lakia luettiin.
(Keskeinen lähde: Adbjörn Jaklin: Pohjoisrintama)
Miten Norjassa? Norjahan oli sodan käänteissä jonkinlainen käännekuva meille: helmikuussa 1940 liittoutuneet päättivät lähettää joukkoja Norjaan. Saksa miehitti Norjan huhtikuussa 1940. Taistelu Norjasta oli ohi kesäkuuhun mennessä. Menetykset: liittoutuneet (Ranska ja Englanti) 5.600 kaatunutta, Saksa 3.692 ja Norja 1.335. Eri puolilla maata toimi vastarintapesäkkeitä, osin omalla johdollaan osin Lontoon ja jopa Moskovan ohjeistamina. Saksalaiset joukot, joita enimmillään Norjassa oli peräti 400.000 miestä, pysyivät maassa Saksan lopulliseen antautumiseen 8.5.1945 saakka. Pohjois-Norjassa vapauttajina taistellen saapuneet Puna-armeijan joukot jäivät sinne kuukausien ajaksi maahan. Lomaretkillä Nato-maa Norjassa olen tavannut käydä monilla hautamuistomerkeillä, joissa osuu silmään kaksi asiaa: punatähti ja sana ”vapauttaja”.
Jos Norjan asema sodan melskeissä erosi Suomen asemasta, selvät erot leimasivat myöskin sodan jälkikäsittelyä.
Norjassa pyykinpesu oli laajaa ja luonteeltaan, ainakin pohjoismaisittain, melkoista ”kivipesua”. Sodan jälkeen Norjassa tutkittiin sodanaikaisista toimistaan 90.000 ihmistä. Sakkoihin tai vankilaan tuomittiin 46.000 henkilöä. Vankilaan tuomituista 17.000 tuomio tuli ehdottomana. Jopa sakkotuomioihin liittyi usein ”kansalaisluottamuksen menettäminen”, joka merkitsi käytännössä mm. äänioikeuden määräaikaista menetystä. Useimmilla tuomituilla rankin teko oli kuuluminen Quislingin johtamaan Nasjonal Samling –puolueeseen; joko liittyminen 9.4.1940 jälkeen tai vanhan jäsenyyden säilyttäminen. Natsipuolueen jäsenyyden kriminalisointi perustui pakolaishallituksen Lontoossa tammikuussa 1942 hyväksymään ”tilapäiseen järjestelyyn”, ja sen joulukuussa 1944 tehtyyn täydennykseen.
Näkyvin huomio kohdistui NS:n johtajaan, ministeripresidentti V. Quislingiin, joka asetettiin syytteeseen maanpetoksesta, ja tuomittiin kuolemaan. Hänet teloitettiin 24.10.1945.
Kolmekymmentä muuta norjalaista sai kuolemantuomion. Heistä 25:n kohdalla tuomio pantiin täytäntöön. Eli Norja-Suomi 26 – 0. Lisäksi oli ”läheltä piti” –tapauksia. Näkyvin näistä lienee Konrad Sundlo, Ofosetin alueen puolustuspäällikkö, joka huhtikuussa 1940 antautui Narvikissa kenraalieversti Eduard Ditelille taisteluitta. Sundlo vapautettiin vihollisen myötäilysyytteistä ja tuomittiin ainoastaan varomattomuudesta johtuneista laiminlöynneistä. Rangaistukseen hänet tuomittiin NS:n jäsenyydestä ja vapaaehtoisten värväämisestä Waffen-SS:n Nordland divisioonaan (jossa oli yhteensä noin 6.000 norjalaista vapaaehtoista). Sundlon asiassa kolme tuomaria kannatti kuolemanrangaistusta, mutta enemmistö kuitenkin äänesti elinkautista.
Norjassa käydyissä oikeusistunnoissa tuomittiin myös saksalaisia. Viisitoista saksalaista sai kuolemantuomion. Kaksitoista tuomiota pantiin täytäntöön. Viimeiset tuomitut – kaksi norjalaista ja yksi saksalainen – ammuttiin syksyllä 1948. Maanpetostuomion saaneista norjalaisista viimeinen vapautui vankilasta lokakuussa 1957.
Niin kitkerät ja ankarat kuin Suomen sotiin liittyneet jälkituomiot olivatkin, eivät ne loppujen lopuksi vaikuta kovin rajuilta siihen nähden, miten naapurimaassamme Norjassa lakia luettiin.
(Keskeinen lähde: Adbjörn Jaklin: Pohjoisrintama)