Kovasti näyttää seiskalta tuo numero olkalaatoissa. Kyseessä on siinä tapauksessa Suomen 7. Hämeenlinnan Tarkk'ampujapataljoonan reservikomppanian sotilas. Reservikomppaniat sijaitsivat Lammilla, Urjalassa, Orivedellä ja Saarijärvellä, ja niiden miehet kokoontuivat sotilaskoulutukseen vain kesäisin. Reserviläisen tunnistaa valkoisista housuista ja suikasta. Lisäksi olkalaattojen numero oli valkoinen, varsinaisen pataljoonan numero oli keltainen.
J.E.O. Screen on julkaissut kirjoja autonomian ajan sotaväestämme, mm. kuvateoksen tarkk'ampujapataljoonista:
Suomen Vanha sotaväki vanhoissa valokuvissa - The Finnish Old Army in Old Photographs. Arvostelin
sen aikoinaan Agricolaan. Wikipediasta löytyy myös
jotain. Tarkk'ampujapataljoonat aloittivat toimintansa 1880-luvun alussa ja ne lakkautettiin osana venäläistämistoimia vuonna 1901. Valokuva ajoittuu siis tuohon haarukkaan.